keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Ihanaa postia

Tulin tänään iltavuorosta ja hain ennen kotiin tuloani Susannan paketin postista. Yritin varjella pakettiani, koska meillä Itä-Suomessa oli tänään kova lumisade ja todella navakka tuuli. Lunta tuli todella paljon vaakasuoraan vasten kasvoja. Pelkäsin, että paketti kastuu.

Teimme Susannan kanssa taidevaihdon muistojen kirjaan ja APUA MITÄ IHANUUKSIA Susanna taas lähetti minulle.

Tässä enkeli, jonka halusin itselleni. Työn nimi on
"Kukka kämmenellä"
Koko: A4, Akryyli, kohopasta


Enkelisi pitää sinua
kuin kukkaa kämmenellä.
Suojelee, rakastaa
ja on aina lähelläsi
Susannan runo
 

Avasin kirjekuoren, ja sieltä paljastui  Intia -aiheinen kortti, jossa on kaunis tupsukin koristeena. Kortin paperi on jännän tuntuista - aivan kuin itsetehtyä. Kortissa on jalokiviä koristeena Intialaiseen tapaan.





Seuraavaksi paketista paljastui ihana Intia-aiheinen kirja, jossa on satumaiset piirretyt kuvat. Susanna kertoo ostaneensa kirjan kirppikseltä minulle. Ihan sydäntä lämmittää, että Sussu muistaa minut kirppikselläkin, kun huomaa näitä Intian aarteita. Susanna tietää, että olen todellinen Intiafani.


Kirjan kansi




Näin seikkaperäisesti kirja neuvoo Intialaisen tanssin liikkeet


Ja APUA. Paketista paljastui vieläkin yksi ihanuus. Susanna on ostanut minulle Mäntästä  tämän "Kiitollisuuspäiväkirjan". Kirja on Intialaista käsialaa.


Kirja avattuna

Kun avasin kirjan, sain jälleen uuden yllätyksen. Susanna on maalannut minulle huikean maalauksen, joka on korttikokoa ja tehty sekatekniikalla. Kortissa on ihana runo, kaunista kultamaalia, akryylimaaleja ja upeita kuvia.


Unelmien voimaa


Kiitollisuuskirjan etukansi

 


Takakansi

 
Nämä Susannan postit ovat todella voimaannuttavia. Susannalla on taito käyttää huikean ihania värejä töissään ja työt ovat hyvää mieltä tuottavia. Samoin kaikki mitä Susanna ajattelee ja tekee tuottaa suurta iloa.

Kiitollisena siirryn hiplaamaan näitä uusia aarteitani. Isot kiitoshalit jälleen ihanalle soulsysterilleni. Taidankin kirjoittaa ensimmäiset sanani kiitollisuuskirjaani juuri tänään.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille
 

 

13 kommenttia:

Silkku kirjoitti...

Voi että mitä kaikkea ihanaa Susanna on jälleen antanut ja tehnyt, hän on maanpäällinen Enkeli ♥

Maca kirjoitti...

Hienoa postia!

Susanna kirjoitti...

Kiitos itsellesi ihana ystävä omista ihanuuksistasi jotka minulle lähetit. On ihanaa saada ja antaa kivoja ilahduttavia juttuja ;)♥

Anemone kirjoitti...

Upeaa postia olet saanut ! Pikkuhiljaa tarkenin postiakin tutkia kotiintulo kaaoksen jälkeen.
Kiitos upeasta joulukortista ja ihanista ATC-korteista. ♥ Olen nyt sinulle kaksi korttia velkaa...

Saassa kirjoitti...

Upea työ tuo Kukka kämmenellä. Hyvin kaunis ja herkkä.
Kiva kirja ja kiitollisuus päiväkirja.
Onko tarkoitus, että siihen lisätään kiitollisuus -sivut itsetehtynä kansien väliin?
Kiitollisuuskirja olisi kiva idea, tehdä kansia eri teemoilla :-)

Lunta tuli melkein tupaan saakka :-)

Mukavaa päivää :-)

intsu kirjoitti...

Ihana tuo kiitollisuuskirja. Tiedätkös,minulla on tuolla tekniikalla tehty punainen kaitaliina. Siinä on helmiä vielä tiuhempaan,että pohjakangasta ei paljoa näy. Olen ostanut sen Dubaista. Se ei suinkaan heidän mielestä ollut pöytäliina niinkuin minulla. Ei,vaan pitivät semmosia sängynpäätyliinana:)

Millin kirjoitti...


Ihanaa postia olet saanut, vaikka mitä upeuksia!

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

Upeat värit kaikissa. tykkään kovasti tuollaisesta rohkeasta värikkyydestä.
voimia, ystävä rakas!
Minulla alkaa ensi kuussa kallis ja pitempi tutkimusjakso. Laskin, että kuukaudessa menee koko toimeentuloni siihen. Toivon todella, ettei se mene hukkaan, sillä itseäni varten se ei ole, vaan sitä eläköitymistä varten. :( Pidetään peukkuja kumpanenkin

Liplatus kirjoitti...

Kauniita kirjeitä ja paketti lähetyksiä.

Unknown kirjoitti...

Upeita juttuja. Tuo enkelimaalaus on erityisen ihana <3

Anonyymi kirjoitti...

Oi mitä ihanuuksia <3 tuo enkeli on täydellinen !

Vanuttunut Villasukka kirjoitti...

Niin kauniita, varsinkin tuo enkeli on aivan upea <3

Jaana H-V kirjoitti...

Ihania aarteita olet saanut!