tiistai 26. huhtikuuta 2022

Mukavaa Vappuviikkoa

Todellakin nyt on vappuviikko. Meillä on takapihalla lunta noin 20 cm ja lämpömittari näyttää 5 astetta. Eivät ole vuodet veljeksiä keskenään. 

Olen toipilaana sappileikkauksen jälkeen. Leikkauspäivä oli 19.4.  ja 20.4. kotiuduin todella kipeänä avoleikkauksen jälkeen 20 cm pitkä haava vatsassa 130 kilometrin kotimatkalle. Onneksi olen jo toipunut jonkin verran, ja olen jalkeilla pitkiäkin aikoja. Sitkeänä sissinä pääsen itse ylös sängystä (moottorisängystä tosin).

Pienen askartelunkin olen tehnyt. Kiinnitin 13 x 19 cm kokoiselle leivinpaperille kuvia ja koristeita mediumilla. Kuvien päälle kiinnitin servetistä yhden valkoisen kerroksen varovasti siveltimellä.

 

Kuvat ja koristeet kuultavat servettikerroksen sisältä



Koristeen tausta läpäisee valon



 

Koristeesta lähtee hauska rapiseva ääni. Mietin, että laitan tämän ihanuuden journalin väliin. Koristeen reunaan voisi ommella vielä siksakkia ompelukoneella reunaan, kunhan saan nostettua ompelukoneen esille.


Mukavaa vappuviikkoa kaikille.


torstai 14. huhtikuuta 2022

Mukavaa Pääsiäisen Aikaa

Ihan nyt naurattaa. Olen kuullut, että askartelijat eivät heitä mitään hukkaan. No en tee todellakaan poikkeusta. Sain nimittäin virpomispalkaksi kaksi suklaapatukkaa, ja niissä oli niin suloinen pupunen ja kissa, että pakkohan ne oli säästää atc-kortteihin. 

Minulla on ollut askartelut aivan jäässä. En tiedä onko tämä maailman yleinen tila syynä, vai koronauutiset.. No nyt sain väännettyä viisi korttia puoli pakolla. 

Olen päättänyt istuttaa pihalleni sormustinkukkaa ensi kesänä, ja sepä ajatus varastikin kaikki askarteluideani tänään.

Tässä tuotokseni:

 

Atc Pupunen JaanaHV

Atc Kisu

Atc Korillinen kultaa Varattu Armiidalle

Atc Puutarhasuunnittelua (kortti menee ylhäällä reunan yli) Varattu Armiidalle

Atc Puutarhan lammikko JaanaHV

No niin. Ukolle tuli töitä tuon lammikon myötä. Olisipa kiva pieni vesielementti puutarhassa.

Minulla an aivan pieni enkeliallas, josta kerroin TÄÄLLÄ. Nyt tekisi mieli tehdä oikea vesiallas, johon istuttaisin kurjenmiekkoja rannalle. Saa nyt nähdä jaksetaanko kaivaa tänä kesänä.

Pakko huomata, että kesä jo siintää tunnelin päässä, vaikka lunta on vielä yli 50 cm + isot penkat. Kyllä se kesä tulee.


Toivottelen Kaikille Ihanaa Pääsiäisen Aikaa.

perjantai 8. huhtikuuta 2022

Pääsiäiskorttiaskarteluja

Olen askarrellut muutamia pääsiäiskortteja. Osa meni Ihanien ilahduttajien keräykseen, jossa kortit menevät vanhainkodin asukkaita ilahduttamaan.

Nämä kortit muistin kuvata








 

Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille.