sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Taidevaihto

Tein Uunalle yllärityön, jonka lähetin jo viime viikon alussa postin mukana. Olipa ylläri, että posti kulkeekin eteenpäin vaikkakin hitaasti. Luulin jo, että Uunan kirje odottelisi Postin kidassa lakon loppuun asti. Toiveita on siis, että toinenkin tärkeä postini Sussulle menisi perille.


Nuorallatanssija

Tämä työni kuvaa elämää yleensä. Tässä Pelletyttö tanssii kevein askelin ja hän on kuin pieni perhonen elämännuorallaan.  Ohueltahan tuo nuora näyttää, mutta Pelletyttö on taitava ja kevyt kuin höyhen. Kun oikein keskittyy - on tanssi kaunista ja askeleet varmoja.  Pelletyttö on kuitenkin vahva ja kestää hyvin elämän koetelemuksia.  Hän selviää aina vaikeistakin paikoista ja venyy äärimmäisyksiin... tämmöinen ajatus tuli mieleen tätä kuvaa tehdessä.

Kuva on kokoa A4 ja tein sen jälleen sekatekniikalla. Työssä käytin mehiläisvahaa, akryylimaaleja ja permanenttitusseja. Pääsipä kolme pumpulipalloakin hatun koristeeksi tuomaan kolmiulotteisuutta työhön. Kätin myös gessoa ja mömmöjäniMikä ihme minua vaivaa, että Pelletytöt eivät jätä minua rauhaan, vaan aina kun rupean piirtämään syntyy vain näitä Pelletyttöjä ja Pellepoikia. Toivottavasti työni tuottaa iloa Uunalle.


Ostin eilen ilokseni joulunodotuskukkasen. Hyasintti ja Joulutähti kuuluvat Jouluuni ehdottomasti, mutta tämä valkoinen kaunotar oli niin ihana, etten voinut millään tätä vastustaa.





Mukavaa ensimmäistä adventttia kaikille ja muistathan, että musiikkihaasteeseeni ehtii vielä osallistua 30.11.2015 keskiyöhön saakka.

torstai 26. marraskuuta 2015

Taidevaihto

Postin lakko laajeni, mutta ei se mitään. Vein itse postia Maahisen postilaatikkoon eilen. Meillä on onni asua samalla paikkakunnalla. Vein Maahiselle muutaman atc-kortin, varsinaisen taidevaihtomme  ja extran, jota en ole aiemmin esitellyt blogissani.

Liimasin työni A4-kokoiselle pahville. Työssäni käytin mehiläisvahaa, akryylimaalia, ja hopeakiillettä

Maahisen kolo



Maahinen asuu kolossaan
ja siellä omassa olossaan hän
tuottaa toisille hyvää mieltä
ja ilon pisaroita.


Tässä suurempi kuva maalauksesta:






Naurattaa tuo "runoni". Ei oikein ole loppusointuja, mutta tuollainen siitä tuli. Tein työhöni Pielisen rantaa, koska tiedän, että tämä maisema on meille molemmille hyvin rakas.

Ihanaa päivää kaikille

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Yllätyspostia

Sain eilen yllätyspostia sielunsisareltani Susannalta. Susanna se osaa aina minut yllättää kuten nytkin.


Ihana postikortti on varmaankin Susannan itse tekemä enkelinsiipi


Kaunis ja mystinen kaulakoru. Rakastan tätä turkoosia väriä

Kasvojen yläpuolella livertää kaunis lintunen

Kaunis Kirsti Kivimäen runo ja tasku, jossa nämä ihanuudet olivat.


Tuo koru on kuin ikivanha Eyptiläinen jumalatar. Kaunis ihana turkoosi väri tekee korusta jotenkin eksoottisen ja pyhän. Sussu lähetti minulle uuden onnenamuletin tuomaan iloa. Voi että Susanna saa minun sydämen aina sykkyrälle. KIITOS SYSTERILLE JÄLLEEN KERRAN.

IHANAA VIIKKOA KAIKILLE

tiistai 24. marraskuuta 2015

Vaihdettavaa muistojen kirjaan

Innostuin maalaamaan tänään vaihdettavaa muistojen kirjaan.



Nukkumatti Varattu Selmalle


Nukkumatti nukkumatti lasten, saapuu illoin heittää unihiekkaa......
Kuva on kokoa A4 ja tekotapa on jälleen sekatekniikka. Käytin mehiläisvahaa, akryylimaalia, permanenttitussia, värikyniä ja pitsiä. Varjon ja kuplien hopeapitsi ei näy kunnolla skannatussa kuvassa (Värit ovat kuitenkin paremmin onnistuneet kuin kameralla otetussa kuvassa). Kuva on maalattu pahville.

Ilman salamaa kameralla otettu valokuva

Olipa ihana ilta. Hauskaa oli maalata inspiraaion vallassa. Toivottavasti työni löytää uuden kodin.

Mukavaa viikkoa teille kaikille.

Atc-vaihto

Sain eilen ihanan kirjeen Manumiinalta.
Vaihdoimme viisi korttia. Tässä kauniit kortit.

Atc "Valko"

Atc "Surun sininen yö 1/4"

Atc "Surun sininen yö 2/4"

Atc "Syyskukkia"

Atc "Frida"

Mukana oli kaunis ikonikortti The Virgin Eleusa

Manumiina on maalannut itse kortteihin upeat taustat. Korttien kaunis kolmiulotteisuus ja metallinhohtoiset maalit eivät ikävä kyllä tule esille skannatuissa kuvissa. Voi että nämä ovat taas huippuihanuuksia.

Isot kiitokset ihanalle Manumiinalle.

Mukavaa viikkoa kaikille ja kiitos kun piipahdit blogissani.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Nostalgiaa

Otin aarrelaaikostani muutaman kortin esille tänne blogiini iloksesi. Näissä postikorteissa on historian lehtien havinaa.




Robertin kortti 1925


Marien kortti 1900-luvun alku

Paulan kortti 1900-luvun alku

Alexandren kortti 1900-luvun alku

Nyrkkiposti vuodelta 1910

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille
Muistahtan musiikkihaasteeni

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Taidevaihto

Melkeinpä tuli pyörtymys tänään kun avasin Uunan minulle tekemät taidevaihdon työt.

Katsokaa nyt tätä ihanuutta. Tässä on kuvattuna Onni-norsu, joka keinuttelee Enkulia.


Jälkikirjoitus:
Molemmat työt ovat kokoa A4. Olin niin onnellinen, että koko unohtui

Onni ja Enkuli

Oi että tässä on huikeat ja kirkkaat värit. Uuna on tainnut vakoilla tukkani värin. Aivan samanvärinen punainen tukka on kuvankin Enkulilla kuin minulla. Mikäpä minulla on siinä vilkuttaa maailmalle hyväntuulisena turvallisen Onni-norsun suojissa. Ja Onnihan on tienkin sininen. Hurmaava ja iloinen työ todella.

Uunakin lähetti minulle yllärinä toisen työn ensimmäisen vaihtomme kunniaksi.  Apua, minä olen velkaa maailmalle koko ajan. Laitoinkin siis oman yllärini heti aluille ja joulukortit saavat vielä jäädä tuota tuonnemmaksi.

Tässä yllärissä on lintu, joka hautoo kultamunia minulle.


Lintu pesässään

Onpa upea ja kaunis lintu, ja hän on todella ahkerana muninut minulle tooooosi monta munaa. Harmikseni töiden upeat hopeiset kohdat katoavat skannatuissa kuvissa. Voitte vain kuvitella näitä livenä. Apua miten ihania.

Ja vielä Uunan tekemä upea postikortti





Siis apua miten upeita töitä. Rakastan näitä kaikkia ja huomasin, että taisin askarrella muistojen kansion turhaan. En todellakaan raski laittaa näitä kansioon piiloon vaan siihen Susannan töiden viereen. Meinaan kasata  tietokoneeni ympärille nyt huikean taidenäyttelyn ja ihailla töitä ihailemasta päästyäni.
Tunnen itseni nyt todella hemmotelluksi ja iloiseksi. Nämä taideteokset antavat voimaa todella.

Isot kiitoshalit Uunalle.

Mukavaa viikkoa kaikille ja kiitos kun poikkesit blogissani.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Atc-vaihto

Sain ihanan aurinkoisen tuulahduksen Raija Annikilta tänään. Vaihdoimme kaksi atc-korttia ja sain huikeat korttini ja lisäksi  Raija Annikki oli laittanut korttinsa upeaan koteloon

Kotelon päälle on solmittu upea tagi

Tagissa on runo "Hyvät ajatukset ovat helmiä - hymyt timantteja"


Tässä kansio avattuna ja ihanat kortit

Atc "Voima ja viisaus"

Atc "Nautin tästä hetkestä"

Kirjeessä oli myös ihana postikortti ja tuulahdus meren rannalta




Upeaa nähdä nämä Raija Annikin värikylläiset kortit. Noissa aivan huokuu hyvä mieli ja aurinko. Kauniit eksoottiset värit on Raija Annikki maalannut kortteihinsa. Skannattu kuva ei tee oikeutta näille ihanuuksille. Lisäksi sain kappaleen meren rantaa. Ihana idea, koska meillä satoi 10 cm lunta ja ulkona oli kova ja kylmä viima. Ihanasti lämmitti tämä posti mieltä.

Isot kiitokset Raija Annikille ja mukavaa viikkoa kaikille.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Vaihdettavaa muistojenkirjaan

Sain valmiiksi taas uuden piirrokseni. Maalaus on tehty pahville ja kokoa A4. Työssä käytin mehiläisvahatekniikkaa, akryylimaalia ja permanenttitussia. Pohjustin työni gessolla, ja nyt työni kuivui aika nopeasti. Olen harjoittelija tässä piirtämisessä. Aikanaan 40-vuotta sitten piirsin paljonkin ja elämä on vienyt mennessään. Nyt harjoittelen piirtämistä uudestaan. Nyt on pakko keskittyä muuhun tämän työn jälkeen, ja yritän saada joulukorttini tehtyä välillä. Kuvan kultamaali pojan ympärillä muuttuu skannatussa kuvassa. Tämä työni on vapaana vaihdettavaksi muistojen kirjaan.

Ihmettelyä Varattu Maahiselle

Tässä Pellepoika ihmettelee maailman menoa. Hän löysi ruusun ja istahti sitä ihmettelemään. Ruusun ihana tuoksu nostatti aivan punan poskille.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Taidevaihto

Tein sielunsisarelleni Susannalle yllärimaalauksen. Olen päättänyt opetella piirtämään ja huomasin, että on tosi vaikeaa miettiä mittasuhteita ja miten vaikeaa on tehdä tasapainoinen työ. No eihän sitä opi, jos ei opettele.

Susanna lähetti minulle ihanan yllärin taidevaihdossamme ja halusin tehdä hänelle vastalahjaksi ja vain hänelle tarkoitetun henkilökohtaisen työn. Tiedän, että Susanna rakastaa ylläreitä, kissoja, sirkusta ja pinkkiä, joten tässä minun maalaamani Pelletyttö ja Pellekissa.



Ystävykset saippuakuplasateessa

Joku on puhaltanut ihania  saippuakuplia niin paljon, että pienen tytön on pidettävä hatustaan kiinni ja huolehdittava pienestä Pellekissastaan, joka suu ymmyrkäisenä ihmettelee saippuakuplien kauneutta ja keveyttä.

Tein maalauksen kokonaan akryylimaaleilla pahvipohjalle, jonka koko on A4. Käytin lisäksi jonkin verran "permanenttitussia". Jouduin kuivattelemaan työtä ihmeen kauan, vaikka pohjustin pahvin ensin gessolla.Teinköhän liiankin paksut maalikerrokset?

Minua nauratti työtä tehdessäni, sillä mukanani kulkeva enkelilauma maalasi tuon tukassa olevan koristeen. Jostain oli vain pudonnut tuollainen valkoinen maaliläiskä hiuksiin. Jätin läiskän tietenkin paikoilleen, sillä se on siihen tarkoitettu. Se on  työn kaunein ja säännöllisin pyöreä läiskä ja juuri oikeassa kohdassa - paljon parempi kuin itse tekemäni. Enkelitkin halusivat lähettää terveisensä Susannalle :D.

Piirsin piirroksen niin, että kuvan alla oli sanomalehti pöydän suojana alla. Yllätykseni oli todellakin suuri kun työn kuivuttua käänsin kuvan, ja taustassa oli painomusteesta tullut työn peilikuva toiselle puolelle. Tein siis taikojani täällä :D

Jännitti, tykkääköhän Susanna tästä. Mieheni jo nauroi, "pitääkö taiteeseen suhtautua noin vakavasti, että maalausta pitää vähän väliä käydä katsomassa" :D Sitä kun on aivan harjoittelija vielä, niin on todella huolestunut, jos kuva näyttääkin myöhemmin aivan kamalalta. Ihanaa oli maalata ja toivottavasti työstä on iloa Susannalle.


Tässä pihamme tänään. Ihanaa, että ensilumi saloi lopultakin.



Ihanaa sunnuntaita kaikille ja olethan huomannut musiikkihaasteeni

perjantai 13. marraskuuta 2015

Muistojen kirjaan vaihdettavaa

Tänään maalasin kuvan pahville, joka on kokoa A4. Käytin työssä mehiläisvahatekniikkaa, akrylimaalia, permanenttitussia ja pitsiä. Mielestäni on kiehtovaa kokeilla tehdä työ eri tekniikoita käyttäen ja yhdistellä erilaisia materiaaleja. Tuo valkoinen pallorivistökin on pitsiä ja pampulat tekevät työn kolmiulotteiseksi. Myös karusellin katto on pitsiä, jolloin tausta kuultaa läpi. Karusellihevoset tuovat lapsuuden mieleen ja tässä valkoinen ratsu kiitää läpi avaruuden. Kuva on vapaana taidevaihtoon



Karusellihevonen Varattu Susannalle
Jälkikirjoitus

Laitan vielä kameralla otetun kuvan (huono tosin), mutta käyttämäni metallimaalit ja työn kolmiulotteisuus  näkyvät paremmin.





Ihanaa viikonloppua kaikille.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Taidevaihto

Toinen kirjeeni tuli Susannalta.
Teimme ensimmäisen taidevaihtomme muistojenkirjaan. Esther ideoi upean muistojen kirja -idean.
Me osallistujat vaihdamme itse tekemäämme taidetta keskenämme.

Tämmöinen oli ensimmäinen muistojen kirjaan tullut taideteos. En tosin raski näitä kansioon laittaa, vaan ihailen ihailemasta päästyäni.

Susanna kirjoittaa 
"Olen tehnyt tämän kollaasitekniikalla, eli pään olen maalannut toiselle paperille ja vaatteet olen leikannut maalaamastani paperista kuten myös nuo taikapalloset. Kuvassa pikkuinen taikojentekijä loihtii taikapalloja omista positiivisista ajatuksistaan ja lähettää ne ilmojen halki ystävilleen terveyttä ja iloa tuomaan."



Taikojentekijä




Siis apua tuota Susannan ihanaa asennetta ja tätä taitavuutta. Ilo suorastaan ryöppyää noista taikojentekijän taikapalloista ja oi oi mitä ihania värejä. Mielettömän ihananihana työ.

Ja olipa yllätys, sillä Susanna teki minulle henkilökohtaisen yllärin. Susanna on ihana ja rakastaa ylläreitä  yli kaiken.
Susanna kirjoittaa:
"Tässä minun kuvassani halailevat tyttö ja satulintu. He ovat juuri ystävystyneet ja he ovat tulleet ihailemaan kauniita kirsikankukkia. Taivaalta sataa oransseja karamelleja ja ystävykset ovat onnellisia yhdessä."





Tyttö ja Satulintu

Kuten arvaatte varmaan, niin itkuksihan näiden saaminen taas meni.

Tässäkin Susannan yllärissä on niin ihanat kevätvärit, että ihan tuli kevättä ja kirsikankukkia ikävä. Myös aihe on upea. Maalauksesta aivan näkee, että ystävkset ovat todella läheisiä. Todellakin superhyperihanuus.
En todellakaan raski laittaa piiloon näitä, vaan annan olla esillä voimantuojana. Todella positiiviset taideteokset.

Kirjeessä tuli mukana tämä ihana postikortti








IIISOT KIITOSHALIT SUSANNALLE, OLET IHANA

Mukavaa viikkoa kaikille

Atc-vaihto

Esittelen tänään kaksi aivan huippu huikean ihanaa kirjettäni. Sain nimittäin Macalta kirjeen yllättäen. Hän oli löytänyt kaksi varaamaani korttia ja lähetti minulle.

Atc Mietiskelijät

Atc Olen juuttunut tänne


Ihana enkelikortti. Varmaankin Maca on itse tehnyt tämän



Ihanaakin ihanampi virkattu enkeli


Olen minä vaan onnentttö. Tuo mietiskelijät -kortti on tosi tosi hauska ja hahmot suloisia.  Samoin tuo olen juuttunut tänne -kortti lumosi minut heti ensi näkemältä. Ihanat värit ja kaunis sommittelu. Ihanuus.

Minä en ole vielä tehnyt jouluaskarteluja. Tuollainen vintage joulukortti on aivan ihana ja heti tuntui Joululta. Samoin tuo virkattu enkeli toi jo Joulunmurusia mieleeni. Pakko aloittaa jouluaskartelu.

Kiitokset ihanalle Macalle upeuksistasi.  
Minulta löytyi kirjekuori, jossa kaksi korttia odottelee lähettämistä. Laitan kirjeen huomenna postiin.

Kollaasi teemakuun taieesta

Jee, vanhuksen piti opetella kollaasin teko, että saan teemakuun taiteen työni  kollaasiksi. Oppia ikä kaikki.

Tässä Teemakuun taiteen haasteen 12 kollaasi Rakennukset






Ihanaa, sain käydä hakemassa tämän upean papukaijamerkin







tiistai 10. marraskuuta 2015

Teemakuun taidetta

Tein Millin ja Estherin teemakuun haasteeseen kolme  työtä rakennukset  4 -6, joten  nyt tein jo kaikki rakennukseni valmiiksi. Ihana tämä haaste.

Aiheena on RAKENNUS

Tässä työni:

Risulinnunpesä 1

Risulinnun pesä 2


Huurremetsän linna


Työt olen tehnyt mehiläisvahatekniikalla ja akrylimaaleilla.
Mietin, että voin liimata työni mustalle kartongille ja ne ovat vapaita vaihdettaviksi muistojen kirjaan, jos joku ihastuu johonkin työhöni.

Ihanaa viikkoa kaikille.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Ihanaa postia Susannalta

Tänään sain huikean upeaa postia soulssyteriltäni Susannalta. Meillä oli yhden kortin vaihto ja kylläpä Susanna pääsi taas kerran yllättämään.


Salaperäinen ovi, jossa on ihana lukko. Tämä on atc  "Portti Voima Gurun luo"


Ovi on kauniisti maalattu ja upean värinen


Ja oven takana on itse Voima Guru


Tässä Voima Guru lähikuvassa


Susanna oli tapansa mukaan askarrellut kortille upeaakin upeamman kotelon









Mukana oli tämä hellyttävä postikortti


Ja kaikki tämä ihanuus oli vielä pakattu kauniiseen taskuun, joka on Kirsti Kivimäen käsialaa.
Myös runo on hänen kirjoittamansa.







Kyllä on pakko sanoa, että nämä Susannan postit ovat hyvän mielen posteja, jotka voimaannuttavat todella. Susannalla on silmää kauneudelle. Ihailen ja hiplaan tuota kortin oven kaunista väripintaa ja kurkkaan Voima Gurua vähän väliä. Suuret kiitoshalit jälleen Sussulle näistä ihanuuksista.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja kiva kun poikkesit blogissani.