torstai 14. huhtikuuta 2022

Mukavaa Pääsiäisen Aikaa

Ihan nyt naurattaa. Olen kuullut, että askartelijat eivät heitä mitään hukkaan. No en tee todellakaan poikkeusta. Sain nimittäin virpomispalkaksi kaksi suklaapatukkaa, ja niissä oli niin suloinen pupunen ja kissa, että pakkohan ne oli säästää atc-kortteihin. 

Minulla on ollut askartelut aivan jäässä. En tiedä onko tämä maailman yleinen tila syynä, vai koronauutiset.. No nyt sain väännettyä viisi korttia puoli pakolla. 

Olen päättänyt istuttaa pihalleni sormustinkukkaa ensi kesänä, ja sepä ajatus varastikin kaikki askarteluideani tänään.

Tässä tuotokseni:

 

Atc Pupunen

Atc Kisu

Atc Korillinen kultaa Varattu Armiidalle

Atc Puutarhasuunnittelua (kortti menee ylhäällä reunan yli) Varattu Armiidalle

Atc Puutarhan lammikko

No niin. Ukolle tuli töitä tuon lammikon myötä. Olisipa kiva pieni vesielementti puutarhassa.

Minulla an aivan pieni enkeliallas, josta kerroin TÄÄLLÄ. Nyt tekisi mieli tehdä oikea vesiallas, johon istuttaisin kurjenmiekkoja rannalle. Saa nyt nähdä jaksetaanko kaivaa tänä kesänä.

Pakko huomata, että kesä jo siintää tunnelin päässä, vaikka lunta on vielä yli 50 cm + isot penkat. Kyllä se kesä tulee.


Toivottelen Kaikille Ihanaa Pääsiäisen Aikaa.

14 kommenttia:

Suvi Kullström kirjoitti...

Ihanaa Pääsiäisen aikaa myös Sinulle 🐥

Puikoillanikin kirjoitti...

Kivasti ovat sormustinkukat läsnä uusissa korteissasi. Toivottavasti kukkivat yhtä kauniin pihallasi. Ihanaa pääsiäistä kotiisi.

Satu kirjoitti...

Todella kauniita kortteja olet askarrellut 💚
Vesiaihe pihalla on ihana, mutta jossain määrin työläs. Meillä oli joskus vesiallas, mutta siitä luovuttiin, sillä sen siistinä pitäminen kävi kuumana kesänä työstä. Sen sijaan haaveilen ihan pienestä vesialtaasta ja eräänlaisesta lintujen juoma-aiheesta.
Kaunista pääsiäistä sinulle!

Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia kirjoitti...

Oi, miten ihania <3 Sinä olet taitava ja sinulla on silmää tehdä kauniita kokonaisuuksia <3 Täällä on myös isot kasat lunta. Eilen satoi sakeanaan räntää ja välillä vettä. Jospa tänään olisi sateeton päivä. Hyvää pääsiäistä!

sirkkis kirjoitti...

Kyllä tällaiset yksinkertaisista materiaaleista ja sinun sommittelutaidoillasi taidoillasi syntyy ihania, suloisia kortteja.
Toivottavasti syntyy myös vesiallaspuutarhaan! Varmaankin sen esittelet täällä aikanaan...
Ihanaa, aurinkoista Pääsiäistä sinulle ja läheisillesi xx

SusuPetal kirjoitti...

Niin suloiset kortit <3

Aurinkoista pääsiäistä sinne!

Silkku kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä myös sinulle ♥️
On kyllä todella suloiset kortit 👍
Vastasin sinulle blogissani ja laitan vielä tännekkin, että en ole tulostanut kontaktimuoville vaan ensin paperille ja siitä sitten siirsin kontaktimuoville siirto tekniikalla 😊
Kalvolle kyllä olen tulostanut joskus.

Emilie kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä! Kyllä ne kauniit kissat ja puput pitäisi säästää, jonakin pääsiäisenä niitä ostin niin laitoin kyllä päiväkirjaan niitä. Nyt ei ole, olen tyytynyt leikkelemään mainoslehtisiä :D
Tämä aika lamaannuttaa välillä, mutta joskus iskee sitten innostus tehdä jotain.
Toivottavasti tämä euroopan ongelman aiheuttaja rauhoittuu...

Päivien ilot kirjoitti...


Olet taitava kortin tekijä,nämäkin kortit niin kauniita silmäniloja.
Ihanaa pääsiäistä sinulle!

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Aika tavaran kaupitsee, on fiksua säästää kauniit kuvat ja hyödyntää. Aiemmin sellainen oli tapana kaikilla. Nykyajan yltäkylläisyys on saanut meidät unohtamaan tämän hyvän käytännön. Kevät on oikein sopivaa aikaa tehdä suunnitelmia kesää varten. Iloista pääsiäistä!

marja-terttu kirjoitti...

Kaunista pääsiäispäivää enkuli ♥

TeSa kirjoitti...

Hienosti hyödynnetty materiaalia.
Levollista pääsiäistä sinulle.

Repolainen kirjoitti...

Kylläpä sait kauniisti Pääsiäisen ja keväänkin kukkimaan värikkäästi upein kortein!! Aurinkoa kevään jatkoon muutoinkin toivottelen!

Armiida kirjoitti...

Aivan ihanat.