torstai 7. tammikuuta 2016

Huivi

Pitkästä aikaa sain kulutettua lankavarastojani. Huomasin, ettei minulla ole paukkupakkasiin huivia ja niinpä neuloin sellaisen. Olen joskus neulonut saman tyyppisen, mutta en muista huivin nimeä. Huivi on aina oikein neuletta ja lisäsin joka kerroksen jälkeen kolme silmukkaa luomalla kerroksen loppuun. Samoin huivin etuosassa keskellä lisäys silmukka kiertäen,  kaksi silmukkaa ja lisäys silmukka kiertäen joka toisella kerroksella (alussa joka kerroksella, koska halusin huivistani leveämmän). Helppo huivi todella. Lankana käytin Novitan Polkua ja huiviin riitti yksi kerä. reunaan virkkasin pitsin ( 3 ketjusilmukkaa, piilosilmukalla silmukkaan ja 1 kiinteäsilmukka johon taas 3 ketjusilmukkaa kiinni piilosilmukalla). Toivottavasti on ymmärrettävä ohje.




Skanneri tummentaa vähän värejä

Tässä kuvassa reunan "pitsi"

Neulominen oli ihanaa pitkästä aikaa. Tykkään kovasti tästä Polku-langasta ja väreistä. Huivista tuli todella lämmin ja se on helppo kietaista kaulaan. Juuri sopivan kokoinen näihin pakkaspäiviin. Meillä näyttää mittari tänään 28 astetta. Katselin tuossa pikkulintujani ruokintapaikalla. Linnut ovat kuin pieniä palloja. Jokainen höyhen on pörröllään. Vein heille tänään erityisruokaa, kuten pähkinöitä,  tali-siemen palleroita, rasvatankoja, isoja talipalloja, siemensekoitusta ja auringonkukansiemeniä. Heillä on erityisruokavalio tänään. Olen tainnut helliä lintujani todella muutenkin, koska niitä käy ruokailemassa kymmeniä ja taas kymmeniä päivittäin. Mitenkähän lintujen pienet varpaat tarkenevat?
Mimosa sanoi ihanasti "mummo - sinulla on paljon siunausta, kun on noin paljon lintuja". Viisaita sanoja 5-vuotiaalta.

Ihanaa viikkoa kaikille ja pukekaa lämmintä yllenne. Pakkanenkin tekee hyvää välillä. Saadaan ihana jää järviin ja pääsemme kevätaurinkoon jäälle.

22 kommenttia:

Maca kirjoitti...

Komian huivin oletkin kutonut! Minä en ole moneen vuoteen käynyt jäällä (minkähän takia?)

Saassa kirjoitti...

Kaunis huivi ja juuri sinun värejäsi. Sointuu kauniisti punaisiin hiuksiisi:-)
Linnut ovat viluisia, höyhenet pörröllään. Pähkinää, auringokukansiemeniä,talipalloja ja siemensekoitusta on meilläkin jatkuvasti tarjolla kahdella syöttölaudalla.
Maahan laitan jäniksille syötävää.
Huiske käy pakkasaikaan :-)

Mimosa on oikeassa. Paljon on siunausta kun saa lintuja ja muita eläimiä ruokittavakseen :-)
Tulee talvi melko kalliiksi, mutta maksaa itsensä takaisin ilolla, jonka siitä saa <3
Mukavaa pakkaspäivää :-D

SailaMaarit kirjoitti...

Upea huivi :)

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

Sinulla riittää kärsivällisyys tehdä tällaisia. Minä en saa edes lankaa puikolle. :D Ihana malli ja väritys

Armiida kirjoitti...

Todella ihanan ja lämpimän näköinen huivi.

EstherH. kirjoitti...

Tulikin komea huivi! Upeat lämpimät värit, sinun tyyliset ja en yhtään ihmettele että linnut tulevat luoksesi,olet sydämellinen ihminen,välität aidosti.

Marjut kirjoitti...

Onpa kaunis huivi, ihanat värit :)

Selma kirjoitti...

Hieno huivi ihanalla värikimaralla. Talvella sitä innostuu kutomaan, niin minäkin ja muuta ei malttaisi tehdäkkään. Lasten suusta tulee niitä totuuksia.:-)
Kohta saat taidevaihtotöitä nähtäväksi, toivottavasti jaksat vielä odotella hetken. Mulla on postiin pitkä matka,enkä helposti lähde tähän pakkaseen autoileen. Mittari on juuttunut -28 jos useamman päivän.

Liplatus kirjoitti...

Lämpimän näköinen kaunis huivi.

Nyt järven jää onkin päässyt hyvin vahvistumaan, kun pakkanen paukkuu kunnolla.


Mukavia tammikuun päiviä!

sirkkis kirjoitti...

Upea huivi ja värit lämmittävät jo ruudulla katsoessa.
Pakkasta nyt täälläkin,ylimmillään oli 24C. Hyvää alkanutta viikkoa ♥

Lissukka kirjoitti...

Kaunis huivi ja pehmosen näkönen :)

Anonyymi kirjoitti...

Oho! Onpa komea, kaunis ja erikoinen. Olet sinä vaan aika "mummo" kun kaikkea osaat ja teet niin nopeasti.

Silkku kirjoitti...

Voi miten upea huivi ja minkä värinen wau, kyllä varmasti lämmittää ja riittää pitämään kylmän loitolla:) Ihana Mimosa:) LApsen suusta totuus ♥

Auli kirjoitti...

Kaunis huivi, tarpeen kun on näin hrrrr kylmää!

KristiinaS kirjoitti...

Hyvä kun oli tällaine helppo ja nopea malli niin kerkesi pakkasille käyttöönkin. Mulla onneksi on lämmin huivi ollut jo muutaman vuoden, ei tarvinnut pikapikaa tehdä.
Mukavaa alkanutta vuotta Sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kaunis ja hyödyllinen näin kylmällä! Ihanat väritkin!!itsekkin tykkää noista Novitan langoista !

Sartsa kirjoitti...

Värikäs ja runsas huivi.
Lintujen ruokinta tuntuu olevan hyvin suunniteltua, ei ihme että ne käy sinun ravintolassa mieluiten. :)

kosotäti kirjoitti...

Tosi kaunis huivi, Nyt näitä villasia tarvitaankin,

Sipi kirjoitti...

Kaunis huivi ja todella tarpeellinen näillä paukkupakkasilla :)

Huopatossunen kirjoitti...

Kivan mallinen huivi. Viime päivinä onkin tarvittu lämmintä vaatetta.

Kristallikimara.fi kirjoitti...

Kauniin maanläheiset värit tuossa huivissasi:9 Neulominen on terapeuttista ja kivaa, eikö?!:)

Omppumato kirjoitti...

Onpas upea huivi!