maanantai 15. tammikuuta 2024

Vain kolme kuvaa kuukaudessa

 KristiinaK (linkki tekstissä) haastaa ottamaan valokuvia.

Joka kuukausi julkaistaan kolme kuvaa. Kuvat saavat esittää vaikka mitä, mutta kuvan aiheen tulee alkaa meneillään olevan kuukauden nimen ensimmäisellä kirjaimella eli tammikuun kuvien aihe alkaa T:llä, helmikuun H:lla jne. 
 
Minun ensimmäinen kuvani on TAIVAS
 
Harrastan "Taivastelua", joka tarkoittaa taivaan jatkuvaa ihailua.
On upeaa seurata aamu- ja iltaruskoja ja kauniita pilvenhattaroita.
Mielestäni syksyisin on upeimmat ja voimallisimmat taivaat - samoin näin kevättalvella, kun taivas on kirkkaan sininen. Taivaassa on jo kevään odotusta. 
Kuten huomaat kuvastani - on Nurmes koivujen kaupunki.

 

 
 

Toinen kuvani on TAKKATULI
 
Meillä on ollut pakkasta nyt tammikuun alussa jopa enimmillään 38 astetta.
 
 

 
 
Mikään ei ole niin ihanaa, kuin neuloa tai lukea kirjaa takkatulen loimutessa. Olen raahannut nojatuolin lähelle takkaa.
Jaksaisin tuijottaa elävää tulta tuntikausia. Ihanasti takka lämmittää ja tuo lämmintä tunnelmaa kotiin.

 
 
Kolmas kuvani on TALVI JA TYKKYLUMI



Talvi on henkeäsalpaavan kaunis. Itä-Suomessa lunta on riittämiin talvisin. Mietin keväisin "sulaako tämä lumi ikinä". Satumaiseen metsään meneminen on kuitenkin vaarallista. Puiden oksat aivan taipuvat lumen paljoudesta, ja on oletava todella varovainen, ettei jää putoavan lumen alle.
Meillä on paljon sähkökatkoja talvisin tykkylumen vuoksi. Puut taipuvat sähköjohtonen päälle lumikuormassaan.

Kevät ja kesä ovat vuodenajoista suosikkejani. Ihanaa kuitenkin, että meillä on neljä vuoden aikaa.
Talvi on kuin satumaa. Luminen luonto on lumoavan kaunis, mutta joskus myös jäätävän kylmä.

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa kaikille.

19 kommenttia:

Silkku kirjoitti...

Todella kauniita kuvia, ihan luomoavia 👍😊 pakkassäällä auringon paisteessa on ihana vaan seistä luonnossa ja ihailla sen kauneutta 😃 mutta ei liian kauan, että ei jäädy pystyyn 😂
Mukavaa viikkoa myös sinulle 💖

Purulaari kirjoitti...

Hienoja kuvia t-alkuisista aiheista, pari kuvaa kuittaisi jo kesäkuunkin, on kylmää ja kuumaa. Talvinen luonto on kyllä niin kaunis. Saa nähdä millaisia kuvia seuraavista kuukausista julkaiset. Hyvää viikkoa sinullekin!

Annukka kirjoitti...

No voihan. Taivastelen tässä, että miten ihmeessä ei itselle tullut T:llä alkavista sanoista sen enempää taivas kuin talvikaan mieleen, vaikka molemmat on koko ajan kameran ulottuvilla :).
Kauniit kuvat olet molemmista ottanut.

Itsekin ajattelin osallistua tähän Kristiinan haasteeseen ja koko ajan on vähän T niinkuin tuntosarvet päällä, kun bongailen t:llä alkavia kohteita ympäriltä. Pitäis vaan muistaa kuvatakin :)

Iloista mieltä ja mielellään vähän vähemmänlaisesti pakkasta sinne!

sini kirjoitti...

Eka kommentti lähti jonnekkin...höh. Tunnelmaisia otoksia olet löytänyt haasteeseen, kylmää ja lämmintä ja paras meditointi paikka on tuleen tuijottaminen..

Tuo ylin kuva on huippu hieno.

Kiitos samoin sinulle, rapsakkaa alkanutt viikkoa.

sirkkis kirjoitti...

Taivaallista ja tunnelmallista 🌨️🕯️
Ihanaa iltaa 🥰

Sirpa kirjoitti...

Kauniita talvimaisemia ja lämmittävä takkatuli:)

Der Seidenspinner kirjoitti...

Kerrassaan ihania valokuvia!
Talvinen taivas on aina kaunis ja takkatulta voisi katsella loputtomiin.

Kristiina K kirjoitti...

Taivasta ihailen aina itsekin ja erityisesti pilviä. Toinen T:llä alkava sana oli itselläkin takkatuli ja se sopiikin hienosti tähän kylmään jaksoon joka on meneillään. Talvikuvat ovat ihania ja kun vielä lunta on tosi paljon, kuten kuvissasi, niin ei kauniimpaa näkyä voi ollakaan.
Kivaa kun tulit mukaan haasteeseen! Omat tammikuun kuvani julkaisen kuun lopulla.
Hienoa talvipäivää sinulle<3

Olifantti kirjoitti...

Nappasin haasteen itselleni.

Between kirjoitti...

Upeat kuvat. Oma kolmen K:n postaus on tulossa. Tammikuun kuvat taitavat olla monella samoista aiheista. Takkutulen unohdin, vaikka parhaillaankin se loimottaa viereisessä huoneessa.

Nila kirjoitti...

Kivat kolme kuvaa ja mukava haaste .

Repolainen kirjoitti...

TÄMÄ-TÄYTYY-TOTEUTTAA...
Haasteisiin heikkona oleva Repolainen

Sinun kuvat on kyllä upeita - ammattimaisia otoksia!

HennaMar kirjoitti...

On tosiaan upeita kuvia.

Sara - Villa Emilia kirjoitti...

Aivan ihania kuvia! Taivas ja talvi ovat minunkin postauksessani, mutta takkatuli onkin jo vaikeampi kuvattava.
Terveisiä sinne Pohjois-Karjalaan täältä Savon puolelta. :) Maisemat ovat lumiset täälläkin. Talvi tuli niin aikaisin ja voimalla, että haaveilen jo nyt keväästä. :)
Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa!

Arkisin | jenni kirjoitti...

Ihanan tunnelmalliset kuvat ♡

aimarii kirjoitti...

Ihastuttavat kuvat. Minäkin kuvaan mielelläni talvea.

MaaritKoo kirjoitti...

Olipa kivasti keksityt T-sanat.

Tauvonpaikan Kaisu kirjoitti...

Taivastelu. Miten rennolta ja luonnolliselta se kuulostakaan. Ja voimauttavalta!

Takkatulen loimussa on hyvä talvella nauttia lämmöstä ja tulen rauhoittavasta tunnelmasta.

Tykkilumen kauneus on pysäyttävän hieno elämys. Täällä harvoin noin on.

Ihanat kuvat. Tykkäsin. Talvea, tunnelmaa, taivastelua. 🥰

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kuvailen talvea paljon ja varsinkin taivastelen.