tiistai 9. tammikuuta 2024

ArtDoll 2

Tein toisenkin nuken samalla tavalla kuin edellisen postaukseni ArtDollin.

Kasvot jälleen löytyivät lehdestä ja ompelin puvun tälle nukelleni sarikankaasta, joka myös on silkkiä, kuten edellisen nukkeni puku.

Nyt päätin askarrella punatukkaisen nuken. Hiukset tein liimaamalla tuollaisesta hapsulangasta. Yritin tehdä samankokoiset nuket, mutta nämähän ovat uniikkeja, joten en millään saanut identtisiä nukkeja tehtyä. Tästä nukesta tuli 25,5 cm pitkä. Jaloissaan nukeilla on isot helmet ja molempien vartalot olen päällystänyt gelliplatella painamillani kultaisilla papereilla.


Tässä siskokset

Aikamoinen takkutukka tästäkin neidistä tuli

Tässä nukke takaa

Lähikuvaa kasvoista ja tukan kiinnityksestä

Nuken puku kiiltelee valossa

Nukke kantaa kädessään rakkautta kaikille



Puku erilaisessa valossa näyttää erilaiselta



Nukella on mielestäni levollinen katse

 

Näitä on ihanaa tehdä. Aikaa menee tosin kaksi kokonaista päivää ja iltaa suurinpiirtein keskeyttämättä. Mietin, että jos näitä tekisi myyntiin, ei työ kyllä leiville löisi. Käsitöitä arvostetaan todellakin vähän nykyisin. Monet myöskään eivät arvosta omaa työtään, vaan myyvät esimerkiksi neuleitaan kirpputoreilla halvemmalla kuin neuleeseen ostamansa lanka on.

No toki neulominen on ihanaa, mutta pitäisi työllekin jotain hintaa ajatella

Harmillista, että Kiinan halpatuonti ohittaa käsintehdyn ja aidon työn. Jonkinlaista kertakayttökulttuuria nykyisin todellakin suositaan. Ei ajatella onko tuotannossa käytetty esimerkiksi lapsityövoimaa ja minkälaisen palkan hän on työstään saanut. Minua ihan puistattaa koko ajatus

Nämä nuket ovat uniikkeja ja eettisesti tuotettuja aivan varmasti.

Näistä tuli hauskat takkutukat.


Oikein mukavaa tiistaipäivää teille kaikille.

21 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Lisää rokkistaroja - hienoja ovat. Onko noiden sisällä joku pahvi, eli pysyvätkö ne pystyssä? Voisiko niillä leikkiä, niin kuin joskus paperinukeilla?

enkulin käsityöt kirjoitti...

Näillä kädet ja jalat liikkuvat. Olen kiinnittänyt ne metallirenkailla vartaloon. Pystyssä nämä eivät pysy. Foam levy on kovaa kellertävää levyä, joka ei murene kuin esimerkiksi styroksi. Vaikeaa leikata muulla kuin askaryeluveitsellä.

sirkkis kirjoitti...

No,täytyyhän nukella kaveri olla👍 Minä ihmettelen miten olet kasvot saanut tasaisiksi kuin posliini 🤔 Hienohelmoja ovat kummatkin neidot 🤩💃

enkulin käsityöt kirjoitti...

Liimasin kasvot levyyn ja laitoin suojaavan lakan kasvoihin. Sitten sainkin liiman kanssa tukkaa turata mielin määrin

SusuPetal kirjoitti...

Onpa ihania nukkeja, olet todella taitava!

Kristiina K kirjoitti...

Hienoja ja erikoisia nukkeja tuli. Tuota ajattelen useinkin ettei käsityöstä saa juuri minkäänlaista hintaa ja vaikeaa on ymmärtää miksi se on niin.
Toisaalta, kudoin itse kangaspuilla mm. kaitaliinoja ja torkkupeittoja. Yhden torkkupeiton materiaalit maksoivat yli 150€ ja ajattelin ettei ole kuitenkaan lopputulos sen vaivan ja hinnan väärti. Eli ostan torkkupeittoni tästä lähtien valmiina ja halvemmalla. Eli suljen silmäni siltä missä ja miten ne on valmistettu! Tämä tietysti sotii sitä vastaan että mielestäni käsitöistä pitäisi maksaa kunnon hinta.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Onhan nämä niin söpöjä.

Purulaari kirjoitti...

Upea nukke, kuten on kaverinsakin. Metkaa kuinka koristenauha näyttää joissain kuvissa valkoiselta ja joissain vaakeansiniseltä. Se on se valaistus, kuten sanoit. Käsitöitä ihmiset yleensä arvostaa, muttei kuitenkaan niin paljon, että olisivat valmiita maksamaan siitä käyvän hinnan

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kyllä vaan. Vitivalkoinen on nauha. Lampun valo muuttaa värin myös kankaassa.

Nila kirjoitti...

Kyllä sinulla riittää ideoita ❤️ .todella upeat on nuket.
Olet oikeassa käsityö ei ole arvostettua ja niiden tekijät harvassa .

Kruunuvuokko kirjoitti...

Todella kivoja nukkeja. ❤️

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ovat nämä nuket! Samoin atc korttisi. Kiva kun edes joku jaksaa päivittää blogiaan, kun monet ovat siirtyneet jos minne muille sivustoille. Mun blogi *paperista piikkilankaan* on jäänyt päivittämättä myös, kun nykyään mulla ei ole kunnon tietsikkaa, vaa tabletilla yritän asioita hoidella. Tällä päivittäminen on vähän hankalaa, mutta lukeminen onnistuu oikein hyvin. Hyvää jatkoa Sinulle....terv. Selma

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kivaa kuulla sinusta. Olenkin ollut sinun blogisi seuraajana kauan. Luulen, että moni palaa tänne blogimaailmaan takaisin. Kivaa kun yhdessä paikassa on kaikki ja asiat ei huku liikatarjonnan alle. Blogi on todellakin vuorovaikutteisempi kuin face

Repolainen kirjoitti...

Oooo-la-laa.... jo hulmuaa punaiset kutrit kuin taiteilijalla itselläänkin!!
Kertakaikkisen upea kaksikko!!
Ajattelen aivan samoin halpatuonnista... lapsista!!

Ilon ja inspiraation täyttämään Vuotta Sinulle!

SailaMaarit kirjoitti...

Todella hienoja ovat!

sirkkis kirjoitti...

Onko selaimesi Googlen Chrome?
Siihen tuli hiljattain tärkeä päivitys. Jos, niin päivitä asetuksista ❗

sirkkis kirjoitti...

Nukkie kasvotekniikkakin selvisi, kiitos 😀

sirkkis kirjoitti...

Hei,
tuli mieleeni, että jos et pääse Google-tilillesi, et pääse asetuksiinkaan.
Mutta voit ladata Chromen uudestaan Play Kaupasta, ja silloin se päivittyy viimeiseen.
Terv. sirkkis

Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia kirjoitti...

Vau, miten hienoja! Paljon yksityiskohtia katseltavaksi.

Emilie kirjoitti...

Hienoja ovat! Silkkikankaat on upeita ja hohtavia. Hienoa kun keksit mielenkiintoista tekemistä. En ainakaan ite pysty hintaa miettimään.
Vähän tuntuu että hirveästi teki mieli tehdä ja askarrella, mutta joku jumi tuli nyt vähän kaikkeen.

Silkku kirjoitti...

Ja ihanuudet jatkuu vaan, wau 👍 Olen samaa mieltä noista käsintehdyistä taiteiluista, että ei ihmiset anna oikein arvoa, mutta onneksi me jotka harrastetaan kädentaitoja niin osaamme kyllä arvostaa, kun tiedämme miten paljon niihin kuuluu aikaa.

Mukavaa lauantaita 😊💖❄️☃️