sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Askartelua, neulontaa ja ruskakuvia

En uskonut, että eläkeläisellä on aina kiire. Olen mukana vähän kaikenlaisissa haasteissa, ja niihin on tietenkin toimitettava askartelut tiettyyn päivään mennessä. Aina käy niin, että jos viimetippaa ei olisi olemassa, en ehtisi mitään tehdä. Kiirettä on pitänyt.

Kuulun Facen puolella Ihaniin ilahduttajiin. Teemme kortteja lahjoituksina ilahduttamaan esimerkiksi vanhuksia vanhainkodissa. 

Laitan esille tekemäni jolukortit:

 








Nämä olivatkin ensimmäiset joulukorttini tänä vuonna.

----------------

Sitten laitan esille ties monennetko Buddha-lapaset. Kaikki aikaisemmin neulomani ovat lähteneet maailmalle, mutta nämä tein ihan vain itselleni. Mallin on suunnitellut Lumi Karmitsa ja malli löytyy Vallattomat Villaiset -lehdestä

 


Skannattu kuva


--------------

Kävin myös ruskaretkellä Kolilla mieheni kanssa. Hänkin jäi eläkkeelle heinäkuussa ja meitä ei nyt pidättele mikään ajamasta ikivanhalla asuntoautollamme ympäri pitäjää ja kauempanakin.

Kolille kapuaminen oli raskasta. Onneksi kalliolle voi nousta polkua pitkin. Polku on loivempi kuin rappuset, mutta olipa polussakin astmaatikolle ja tekolonkkaiselle tietämistä.

Pääsin jopa ylös asti valokuvailemaan ruskaa, ja laitankin loppuun läjän valokuvia Kolin reissultamme. Olimme aamupäivällä liikkeellä ja Pielisen päällä oli aamu-usvaa. Olimme kuin pilven yläpuolella.














Ajelimme myös Kolin rantatietä pitkin Lieksaan










Kyllä meillä täällä Suomessa on kaunista.  Aurinkoisena päivänä ruskavärit suorastaan sokaisevat kauneudellaan.


Oikein ihanaa alkavaa viikkoa Kaikille ja nauttikaa syksystä.

13 kommenttia:

Susanne kirjoitti...

Kauniita joulukortteja, ruskakuvia ja ihanat lapaset. Kaikkea kaunista olet siellä tehnyt.
Eläkepäivät menee kyllä hurjan nopeasti. Tuntuu, että viikot vain vilahtaa ohi.

Intsu kirjoitti...

Ihastuttavia joulukortteja. Hyvä idea tehdä niitä vanhuksille. Täytyypä meidän lähetyspiirissä/käsityöpiirissä ehdottaa,että kortteja vois vanhuksille tehdä. Lapaset ovat komeat,vaikka mä en tuosta budhasta tykkää lainkaan. Kyllä minäkin ajattelin,että kauniit ovat maisemat Suomessa ja vielä rikkaus,että on 4 erilaista vuodenaikaa.

Päivien ilot kirjoitti...


Ihanat kortit ja niin lämmin ajatus!
Me päiväkodissa lasten kanssa aina joulun alla teemme viereiseen
vanhainkotiin vanhuksille joulukortit.
Miten mielissään he ovat olleetkaan.
Ja vierailimme heitä ilahduttamassa kerran viikkossa,mutta
tämä korona aika on vienyt senkin ilon.
Voi ihanuus,mitkä maisemat.On teillä ollut ihana syysreissu,kyllä
noissa maisemissa sielu lepää.
Oikeen kuvien myötä olin mukana...kiitos!
IHANAA alkavaa viikkoa sinulle!

sirkkis kirjoitti...

Voi, miten hienoa ilahduttaa vanhuksia korteilla. Ihania kortteja saavat ainakin sinulta. Lapaset ovat suorastaan lumoavia.
Kiitos upeiden ruskakuvien jakamisesta.
Ihanan värikästä viikkoa sinulle 🧡🍁

Emilie kirjoitti...

Oletkin ajoissa tekemässä joulukortteja. Mullakin on laatikollinen jouluisia tarvikkeita tuolla, joutaisi pois. Pitäisi aloittaakin tehdä kortteja. On täälläkin keräyksiä ollut joihin voi viedä kortteja vanhuksille.
Kiitos Kolikuvista! Monesti olen käynyt ja toivon vielä joskus pääsevani sinne käymään. Autottomana on aika hankalaa päästä sinne.
Usvasta tulee mieleen aina Topi Sorsakosken kappale..ilta peittää maan viluvaipallaan, tähdet kirkkaat mun suruni poistaa... :))
Hyviä eläkepäiviä teille!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Paljon olet ehtinyt tehdä.Nauttia myös kauniista luonnosta ja niin ihanasta ruskasta.Hyvää uutta viikkoa sinulle.

Maarit kirjoitti...

Aivan ihania Kolin ja Pielisen kuvia!

Nila kirjoitti...

Oi miten kauniita kortteja ja nyt ei jäänyt viimetippaan. Ihana ajatus ja toteutus ilahduttaa vanhuksia. Kauniita kuvia Kolilta.

Sartsa kirjoitti...

Upeita ruskakuvia ja kuvakulmia paista, jossa itse tuli käytyä vihreämpinä aikoina. Oispa itellekin mahollista lähteä milloin huvittaa asuntoautolla liikenteeseen. Mukavia ajelureissuja teille molemmille!
Hienot lapaset.
Kortit on kauniita! ja Kivaan tarkoitukseen. Minä tein viime ystävänpäivänä nimettömästi ystis -kortteja meidän asiakkaille ja vieläkin niitä välillä vilahtelee jonkun pöydällä. Tuntuu kivalta :)

pike kirjoitti...

Wautsi kun on upeeta siellä Nurmeksessa, pielinen ja Koli, se on niin minulle rakasta seutua, kun olen syntynyt kolin vastapäätä juukassa, ja koli oli äitini nuoruuden aikaisia seutuja.
Ja nuo joulukortit on sit kauniita ja kaikki ne neuleet mitä neulot.

Inkeri kirjoitti...

Ihania maisemakuvia, kortteja ja lapaset!

SailaMaarit kirjoitti...

Ihania maisemakuvia! Ja tosi kauniita käsitöitä/askarteluja. Olet kyllä taitava!

Silkku kirjoitti...

Kauniit Joulukortit 👍 ihastuttavat lapaset, jälleen mestarikutoja vauhdissa 😊 ja Koli, voi että miten kaunista siellä on ja varsinkin näin ruska aikaan. On meidänkin pitänyt siellä käydä kun mökillä ollaan aika lähellä siinä, mutta ei olla vielä käyty.