Sulkeuduin taas askartelukammiooni ja tein muutaman paksun Atc-kortin.
Olen kertonutkin, että ruokin siilejä ja ostin jättipaketin kissanruokaa (laz hyytelössä). Siilit ovat syöneet nyt kaksi pakkausta ruokaa ja minä olen himoinnut noita ihania kissanruoka- pahvilaatikoita.
Otin siis Atc-pohjastanssin, ja tein laatikoista upeita Atc-pohjia. Juuri ihanaa pahvia, joka ei taivu ja on juuri sopivan paksuista.
Olen tehnyt encaustic-menetelmällä uusia maalauksia ja gelliplatella painoin projektia varten kultaista/mustaa/ ruskeaa paperia akryylimaalilla. Kukkaset ovat vanhaa varastoani. Käytin pohjissa myös kullan ja pronssin väristä ohutta koristefoliota. (hippuja)
Laitoin mehiläivahatyön ja kukat paksun muovikalvon alle suojaan, ettei työn pinta naarmutu. Liimasin muovin ja kehyksen reunaan kultaista ohutta lankaa.
Nänä työt jäävät itselle voimakortteina.
 |
| Tässä kaikki kortit |
 |
| Käsi täynnä kultaa |
 |
| Yksityiskohtia |
 |
| Tässä näkyy muovi paremmin (suojaa mehiläisvahaa) |
 |
| Pinta on epätasainen, siinä on "kultahippuja" |
 |
| Kultamaali on vaikeaa kuvata |
Tässä kortit lähempää:
Sitten se ihana yllätys.
Kerroin TÄÄLLÄ (linkki tekstissä) halvasta kaktusostoksestani. Olinpa iloinen kun kurkkasin kaktustani tänään.
 |
| Suloiset pienet kukkaset ! |
 |
| Tässä äitienpäiväkukkani 🥰 |
Oli kyllä kivaa löytää nuo kaktuksen kukat. Eilen oli vasta pienet nuput, joten aurinko saa aivan ihmeitä aikaan
Oikein ihanaa viikkoa kaikille ja nauttikaa keväästä
54 kommenttia:
Iiiik! Miten ihanat kortit! <3
Ja onpa yllätys saada kaktus kukkimaan! Itse joskus ostanut kaupasta "kukkivan", eli nupullaan olevan pienen kaktuksen, mutta eipä ne kukat koskaan auenneet, eikä aikaakaan, kun oli kaktuskin mennyttä. Tullee aina ylihoidettua, vissiin. Ihanasti samaa sävyä orkideankin kukat!
Voi miten ihanat kortit! Ja siilit ovat niiiin ihania. Harmi, että meillä ei niitä näy. Kaktukset ovat kivoja ja piikikkäitä, minulla oli niitä nuorena toistakymmentä.
Ihana kultainen väri korteissa ja onpa erikoisen näköinen kaktuksen kukka. En tosin ole nähnyt muita kuin joulukaktuksen kukkia. Halpa ostos paljastui mitä parhaaksi sijoitukseksi.
Upeita kortteja ja kukkia. Ihanan värinen orkidea.
Kertakaikkisen upeaa kaikki ❤️
Hirveällä taistelulla pääsin kommentoimaan.
Eilen jo yritin, sivu ei rullaantunut millään,
ja nytkin tökkimällä. Puuh! 🙂
Minz, minäkin ylihoidan kaktukset. Sain jo aloen ylikasteltua ja yksi lehti märkäni. Onneksi koko kasvi ei tuhoutunut. Olisinko lisännyt kasteluveden aina samaan kohtaan.
Der Seidenspinner, Näissä korteissa on kultamaalia, joka on vaikeasti kuvatavaa. Kortit ovat livenä kauniinpia kuin kuvissa
Olet kyllä ihan uskomaton korttitaiteilija. ❤️
Hienoa, että olet saanut mamillaria kaktuksen kukkimaan. Ihanan värinen orkidea.
Puikoillanikin, sanos muuta. Ihana yllätys on ollut koko kaktus alusta asti.
Armiida, olin ukkelin mukana ja sain valita kukan värin 😀
Rita A, bloggerissa on ollut jo jonkin aikaa jotain häikkää. Kuvatkaan eivät avaudu ja kommentointi takkuaa 🤔
Kruunuvuokko, kiitos lajitunnistuksesta. Kauniisti kukkii tämä söpöläinen.
Ihan käsittämättömän upeita kortteja! Kaktuksesi on soma. Kai piikikkäästä kaktuksesta niin voi sanoa. Ihana orkidea! Hyvää tulevaa viikonloppua sinulle!
Ohhoh, en ole koskaan onnistunut saamaan kaktusta kukkimaan! Nyt ei enää olekaan kaktuksia. Olipa ihana yllätys ja niin söpöjä pieniä kukkia!
Kätesi ovat kultaa, upeita kortteja!
Purulaari, soma on kyllä, mutta noissa piikeissä on pienet koukut. Kyllä ottaa tiukkaan sormiin kiinni, jos yritän kaktusruukkua siirtää ja sormi osuu kaktukseen.
SusuPetal 🥰🥰🥰🥰🥰
Kauniita kortteja,olet taitava. Voi miten kauniit
kukat kaktuksessa
Kiitos Pirren omat jutut ja käsityöt 🥰🥰🥰🥰
Tulipa taas hienot kortit, alin oli minun suosikkini ja mikä ihana yllätys kaktukselta💖 Täälläkin siilejä ruokitaan, eilen illalla myöhään oli taas lemmenleikit heillä tai ainakin kovaa yritystä ukkosiilillä.
Upeita kortteja ja nuo kaktuksen kukat ihan super söpöjä.
En kyllä ymmärrä yhtään miten noita kortteja tehdään mutta hienoja ovat, olet tosi taitava😍. Enkä ole koskaan nähnyt kaktuksen kukkivan. Tuo on oikein söpö😍
Irja Viirret, mehiläisvahatyöt saavat mielikuvituksen liikkeelle. Tykkään tästä tekniikasta itse.
Tampereen Mummu, en ole viherpeukalo ollenkaan, mutta tämä kaktus pääsi yllättämään 😂
Irma 🥰🥰🥰🥰🥰
Vihreät peukalot ja kädet täynnä kultaa!
WAAAAAAAAUUUUUU!!! Ihania <3 Kortit etupäässä, mutta kukatkin ovat :)
Kiitos sanoistasi Hanna Helena 💖💖💖
Kiitos Jenni 🥰🥰🥰🥰
Kauniit kortit ja kaktus kukkii niin söpösti. Aivan kuin sillä olisi kukkaseppele päässä.
Ihanat kortit, aivan mahtavat!
Onnittelut kauniista kaktuksen kukinnasta ❤️
Todella upeita voimakortteja kerta kaikkiaan! Käytät niin mielenkiintoisia tekniikoita, niihin pitäisi perehtyä ilman muuta. Kullan kuvaaminen on todella hankalaa ja sitä testaan taas ensi viikolla kun menen ikonimuseoon Tallinnaan opintomatkalle ja kuvaan tietenkin.
Todella suloiset kukat tuossa kaktuksessa ja upea orkidea!
Ihanaa viikonloppua sinulle!
Rva Kepponen, saapa nähdä saako nuo kaksi muutakin kukkaseppeleen päähän. Nopeasti nuo kukkanuput kehittyivät kukiski.
Kiitos Susanna Hietanen 🥰🥰🥰🥰
Kivipellon Saila, onpa ihanaa kun pääset ikonimuseoon. Kävin vanhassa Valamossa ja en melkein muistanut hengittää kun oli niin kaunista. Olen opetellut kultausta kahteen ikoniini ja lehtikulta on ohutta ja vaikeasti pensselillä laitettavaa.
Kaktus on saanut kukkakranssin päälaelleen 😍 Näin pari päivää sitten töissä yhdellä asiakkaalla myös erikoisen näköisen kaktuksen, joka oli yllättäin alkanut kukkimaan, kaksi isoa putkilomaista kukkaa.
Kissanruokalaatikot ovat just sellaisia, joista tekee mieli tehdä jotain. Minä tein joskus säilytyslaatikoita ( päälystin kankaalla yms). Ovat tosi tukevia.
Noissa mehiläisvahakorteissa on jotain sisäistä syvyyttä. Tuossa yhdessä tulee selvästi joku vahva voima suoraan taivaasta. Taustoista tulee mieleen myös jonkinlainen mikroskooppitarkkuus yksityiskohdissa.
Sinulla oli kultainen kosketus 😊
Söpön näköinen kaktus 🤎
Suvi 🥰🥰🥰🥰
Sartsa, oken saanut postissa paketteja, joissa kissanruokakaatikko on purettu ja käännetty sisäpuoli ulospäin. Hyvää kierrätystä.
Tykkään tehdä nehiläisvahatöitä ja henkisyys tulee toki valona ja ylhäältä tulevana voimana esille monessakin työssäni.
Kultais haastaa opettelemaan ja en tiedä osaanko koskaan tarpeeksi. Useamman ikonin olen kullannut ja opittavaa on. Pääsemme jälleen upeaan yksityiseen ikonimuseoon ja meille luennoi jälleen Orest Kormasov, jota kuuntelisi loputtomiin! Vanhat ikonit ovat upeita ja kun muistaa vielä sen ajan tekniikan ja materiaalien saatavuuden, ihailla täytyy!
Ihanaa, että ole ruokkinut siilejä ja siinä sivussa on tullut sitten hyvää materiaali uusiin kortteihin. Todella kauniita kortteja on syntynyt taas jälleen kerran. Upeita väriyhdistelmiä! Onnittelut tuosta kaktuksen kukkimisesta. Minun joulukaktus ei kukkinyt ennen joulua mutta innostui kukkimaan maalis-huhtikuun vaihteessa. Ehkä hän oli mennyt sekaisin kuukausista. Oikein aurinkoista ja mukavaa viikonloppua ♥
Oi oi oi miten upeita atc-voimakortteja 😻 juu kissanruoka pahvit olivat mullakin suosikit, silloin kun kissat vielä meillä oli. Mitä ihmettä, noin kauniit pienet kukkaset ja ympäri kaktusta wau 😻👍👍mukavaa viikonloppua 💖🌷🌸☀️
Onhan tämä nyt aivan mahotonta kun saat kaktuksetkin kukkimaan...kaiken muun ihanan lisäksi...
Piikkipoika parhaimmillaan, kranssi päässä... ja niin kaunista olet jälleen luonut omin pikku kätösin!
Marjo, minunkin joulukaktukseni kukki vasta huhtikuun alussa. Odottaa kovasti, että pääsee lähipäivinä ulos koko kesäksi
Silkku, en olekkaan ennen nähnyt tämmöistä kaktusta, joka laittaa kukkaseppeleen päähän. 😃
Sini 🥰🥰🥰🥰
Kiitos Repolainen
Oh wow, using cat food boxes for ATC bases is absolutely genius—they really do have the perfect weight and sturdiness! Your encaustic paintings look so rich and textured, and that clever plastic wrap trick is a lifesaver for protecting the beeswax. Also, what an absolute treat to catch those cactus flowers blooming right after Mother's Day! The sun really worked its magic, and they are the perfect little reward for a wonderful week of crafting.
Hienoja luomuksia jälleen kerran - ja suuret onnittelut kaktuksen kukkimisen johdosta. Kerrassaan suloiset kukat 😍
Ihanaa, että pääset tuota kauneutta näkemään
Thank you Melody Jacob 🥰🥰🥰🥰
Voi, mitkä ihanat kukat kaktuksella! Ihan kuin kukkaseppele olisi laitettu päähän.
Aliel 🥰🥰🥰🥰
Kiitos Mannaryyni🥰🥰🥰🥰
Lähetä kommentti