Lapsena kuuntelin satua Liisa ihmemaassa. Irvikissa oli ihan pelottavan hirveä. Näin Irvikissasta jopa painajaisia pienenä.
Nyt uskalsin askarrella Liisan ja jopa Irvikissan. Tarina on avautunut minulle vasta aikuisena.
Taisin olla aika herkkä lapsi ja olen ymmärtänyt myöhemmin, että minulle luettiin esimerkiksi Grimmin satuja muunneltuina. Ne satujen karmeimmat kohdat vanhempani aina "pehmensivät" minun korville sopiviksi. Irvikissan hammasrivistö syöpyi kyllä todellakin mieleeni. Ei sen puoleen - nykyisin lapset eivät saa edes kuulla kirjoista tarinoita, joissa syödään liharuokaa. Mietityttää tämäkin???
Käytin kortteihin erilaisia suihkeita ja halkeilevaa lakkaa. Kaytin myös harsomaista kangasta, verkkoa, metallikoristeita ja lasisia pisaroita koristeina. Kortit ovat taas vaikeasti kuvattavissa, joten skannasin ne ja otin lisäksi lähikuvia kameralla. Kortit ovat kooltaan 6,4 × 8,9 cm ja vapaina vaihtoon.
 |
Tässä koko Liisa ihmemaassa sarja
|
 |
Liisa ihmemaassa 1 (skannattu) varattu Tarjalle
|
 |
Kameralla otettu kuva (kulta tulee esille paremmin)
|
 |
Liisa ihmemaassa 2 (skannattu) varattu Tarjalle |
 |
Kameralla otettu kuva
|
 |
Liisa ihmemaassa 3 (skannattu) Varattu Annelle
|
 |
Kameralla otettu kuva
|
 |
Liisa ihmemaassa 4 (skannattu) Varattu Annelle
|
 |
Kameralla otettu kuva
|
 |
Liisa ihmemaassa 5 (skannattu)
|
 |
Kameralla otettu kuva
|
 |
Sydämen toisella puolella on ruusu
|
 |
Liisa ihmemaassa 6 (skannattu) varattu Tarjalle
|
 |
Kameralla otettu kuva
|
 |
Yksityiskohta koristeesta
|
 |
Liisa ihmemaassa 7 (skannattu) Varattu Ullalle
|
 |
Kameralla otettu kuva
|

 |
Liisa ihmemaassa 8 (skannattu) varattu Jennille
|
 |
Kameralla otettu kuva
|
Ihanaa on tehdä tätä paperisilppua jälleen.
Meillä on ollut 19 astetta pakkasta tänään, ja ei tee mieli ulos mennä ollenkaan. Ihanaa on takan lämmöstä nauttia ja silputa papereita.
Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille.
48 kommenttia:
Olet kyllä taitava! Kivaa tulevaa viikkoa ♡
Onpas ihastuttava sarja! Hyvää alkavaa viikkoa ja toivotaan, että pakkanen hellittää.
Waau! Hienoja!
Upeita Liisa kortteja. Jos raaskit niin pyytäisin vaihtoon Drink me, kissa kortin?
Kiitos, samoin sinulle Jenni
Mukavaa viikkoa sinulle SailaMaarit
Kiitos TainaK
Varasin kortin sinulle Ulla
Oih... mikä aikamatka Llandudnon pieneen rannikkokaupunkiin... mulle odottaa pieni albumikin jo kuvia, joita oli tarkoitus kuvailla Walesin vaelluksella/fillarireisulla kesäkuussa 2020.... ostin Liisa Ihmemaassa skräppipapereita
- mutta Wales odottaa yhä... Tavoitteena oli tosiaan tehdä aikamatka vuoteen 1861, jolloin 8-v Alice Pleasance Liddell (oikea "Liisa" Ihmemaassa) vietti ensimmäisen monista kesälomistaan Llandudnon suloisessa pikkukaupungissa. Olen googleukkelilla vieraillut jo heidän kesähuvilassa "Penmorfassa" Pääsenköhän sinne joskus.... ihanat kortit....
Todella upea sarja tykkäsin jokaisesta.
Oi miten upeita! Itse olen Liisa-fani, mutta ymmärrän myös ystävääni, joka ei pidä tarinasta yhtään, kun se on niin painajaismainen. Irvikissa oli minusta pienenä ihan paras, mutta olen tainnut aina pitää kissoista. Sen sijaan pää poikki -kuningatar kyllä pelotti. Itse kai tykkään Carrollin tarinoiden unenomaisuudesta, joka voi tosiaan olla painajaismaistakin. Hyvin sait kortteihisi tarinan tunnelmaa.
Repolainen, jännää, että olet matkustanut Liisan ihmemaahan
Kiitos Nila
Saila, tarinassa on monta tasoa ja osan ymmärtää vasta aikuisena. Minä pelkäsin tarinaa Irvikissan vuoksi pienenä.
Olipas taas upeita kortteja. ❤️
Kauniita kuvia ja taitavaa asettelua 👍🏼😍
Painovalmista materiaalia vaikka myyntìn 😃
Hyvää innostavaa alkavaa uutta viikkoa 🎭🪇😄
Kiitos Kruunuvuokko
Sirkkis 💖💖💖
Ihan mahtavan upeita taideteoksia!
Kiitos ja ylistys 🌹
Taas kerran aivan ihania kortteja, jokainen, mutta Jänis on niin söpö 😘
Ovatpahan taas upeita ihan kaikki 🤍 Mutta Liisa ihmemaassa -tarinaa pelkäsin minäkin pienenä ja itse asiassa en tykkää siitä vieläkään. Jotenkin nytkin vähän oudoksutti katsoa irvikissaa 😂
Mukavaa alkanutta vuotta !
Upea kuvasarja. Minusta jänö on ihan paras, kiire, kiire, kiire!
Upeasti tehdyt kuvat. Kaunista talviaikaa, tällä viikolla lauhtuu taas.
Upeita !!
Kiitos Susanna 💖
Pöllö, tuo pupu on minunkin suosikkini
Satu, niin minuakin pelotti ja varsinkin irvikissaa pelkäsin. Mukavaa alkanutta vuotta myös sinulle
TeSa, niin olikikin pupulla kova kiire ja kello taisi olla jänöllä aina mukana.
Kiitos Irma
Hurmaavia Liisoja ja irviksiä. Siinä vaiheessa, kun lihaa ei enää myydä kaupoissa tai toreilla, ymmärrän sen, ettei kirjoissakaan lihaa mainita lautasella. Toistaiseksi ristiriitaista se on, että kaupoissa mässäillään valtavilla liha- ja leikkele valikoimilla, joulukinkuista puhumattakaan ja sitten niistä laitetaan ruokaa, mutta sitä ei saa sanoa ääneen. Jos kirjassa yhdessä kohdassa mainittaisiin lihapata, niin eikö senkin voisi selittää lapselle, että "kirjan henkilöiden kodissa lihapataa syödään kerran viikossa" tai jotain?
Viltsumari, olen ajatellut ihan samaa. Maailmassa voisi olla suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä muita kohtaan enemmän todellakin.
Upeita kortteja! Liisa Ihmemaassa on minulle vieras satu, minut säikyteltiin pienenä Hannun ja Kertun sekä Punahilkan voimin.
Iik mikä irvistys! Huh huh... Vanhat sadut ovat osaksi aivan karmeita. Sain painajaisia Hans Christian Andersenin tarinoista.
Kortit ovat aivan satumaisen hienoja. Mikä voimakas väriyhdistelmä! Kunhan heitetään nuo kissakuvat pois voidaan ihailla rauhassa 😎😀
Purulaari, Ihme kun meille ei tullut enempää traumoja saduista. Hihhii
Rita A Krimmin sadut olivat kamalia, vaikka ne luettiin minulle muunneltuina.
Kiitos Suvi
Upea korttisarja!
Kiitos Rva Kepponen
Kiitos! Kerrassaan silmän iloja kaikki. Katsoin moneen kertaa
kaikki ja ihastelin. Olet todella taiteellinen ja sinulla on
sommittelijan silmät.
Upeita!
Päivien ilot 💖💖💖
AIVAN Ihanat kortit! Ei pysty sanomaan kuinka monta WAU huokausta pääsi. Tekisi mieli kysyä mistä aloitat noiden tekemisen, onko sulla nämä kuva, ja niiden sävyjen mukaan teet taustat, kun ne niin näytää hienolta.
Mulla oli pienenä Peppi Pitkätossu kirja, sellainen keltakantinen. Osasin sen ulkoa...
Liisa Ihmemaassa on ollut aika vieras, lapsuudessa ei ollut sitä kirjaa. Nyt olen jonkin kerran katsonut elokuvia Tv:stä. Pitäisi vielä katsoa joskus.
Emilie, Yleisimmin minulla on kuva, jonka ympärille mietin taustan. Teen sen aina itse maalaamalla ja käyttämällä gellillä painamiani papereita ja kaikenlaista pikkusilppua. Yhdistelen palaset niin, että itse olen tyytyväinen ja mietin minne minkin silpun liimaan. Näissä kuvissa mielin värimaailman valmiiksi ensin ja yritin askarrella yhtenäisen sarjan. Harmittaa, ettei kultamaali näy näissä kuvissa kunnolla.
Päisien ilot, Blogiisi ei saa laitettua kommentteja
Voi että 💖 mie niin rakastan Liisa ihmemaassa satua ja ihan suosikki on Tim Burtonin elokuvat ja varsinkin juuri Liisa ihmemaassa 💖 Olet kyllä saanut vangittua juuri sen hengen jota Liisa ihmemaa on 👍 todella kauniit kortit 💖
Kiitos ihanista sanoistasi Silkku. Kivaa oli askarrella nämä kortit.
Oi nämä oli hurmaavia. Olisin itsekin halunnut tuon irvikissan etenkin.
Irja Vierret, pitääpä tehdä sinulle oma irvikissa
Ihanat kortit! Minä pelkäsin lapsena isoröllejä. Kuuntelin kaseteilta rölli-satuja ja kelasin aina ohi isoröllikohtaukset.
Aliel, me katsottiin tyttäreni kanssa Allu Tuppuraista Pikku Kakkosesta ja osattiin Röllin laulut ulkoa. Rölli elokuva oli pelottava.
Lähetä kommentti