Uusi Vuosi tuo aina uudet kalenterit mukanaan.
Minulla on usean vuoden ajan valikoitunut kalenteriksi kirjalija Paulo Coelhon kalenteri. Tämän vuoden kalenteri on nimeltään YHTEYKSIÄ.
Kalenterissa on voimaannuttavt värit ja mietelauseet kalenterin jokaisella aukeamalla.
Päivittäisille muistiinpanoille on paljon tilaa. Tätä kalenteria on kiva käyttää.
Kuvitus on Catalina Estradan käsialaa |
Toisen kalenterin sain TarjaK:lta. Hän on itse askarrellut Kariston kalenteriin kannet.
Kirjassa on pelkkä viivaus, joten aion kirjata tähän kalenteriin pieniä runoja ja mietelauseita, joita putkahtaa kaiken muun lisäksi pääni sisältä aina välillä.
Etukansi ja kaunis tagi, joka jää kalenterin väliin |
Takakansi |
Lähikuva koristeesta |
Lähikuva kellosta, jonka viisari pyörii |
Lähikuva tagista |
Kolmas kalenterini on blogivoitto blogista Rikkaruohoelämää (linkki tekstissä). Palkintona oli Pihakalenteri vuodelle 2025. Kerroin kalenterista TÄÄLLÄ (linkki tekstissä)
Tätä kalenteria olen jo hartaana opiskellut ja aloitan täyttää heti kun ostan ensimmäiset siemenet ja istutan ruukkuihin ikkunalaudalle. Meinaan toteuttaa myös monen vuoden haaveen, ja ostaa "kesäkukkamattoa". Haluan kesäkukkiä eri puolille tonttia, että mehiläisille riittäisi syötävää.
Jännää aina aloittaa uusi vuosi. Tehdä suunnitelmia valmiiksi ja katsoa vuoden lopussa - toteutuiko suunnitelma.
Tammikuun ekat päivät menivät flunssan kourissa. Minulle ei noussut onneksi kuumetta, mutta olin todellinen nuhanenä. Koronarokotus ja influenssapiikki on jo otettu, joten tämä oli tavallinen flunssa, ja alkaa olla jo selätetty.
Oikein ihanaa tammikuista viikonloppua kaikille
17 kommenttia:
Ihanat kalenterit, minäkin pidän Paulo Coelhosta ja kuvitus on upeaa! Kuten myös TarjaK:n kalenteri. Uuden vuoden alku on kiva, kun kaikki alkaa taas alusta tavallaan.
Ikävä kuulla, että olit kipeänä, onneksi et pahasti. Hyvää viikonloppua sinullekin!
Paranemista sinulle! Sairastelusta huolimatta toivon sinulle oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta. Puhalletaan taudit pois tästä vuodesta.....phuuuuu <3
Pihakalenteria en enää tarvitse, kun asun kerrostalossa. Tosin mökkipiha on oman onnensa nojassa, kun en ole siellä kohta kolmeen vuoteen ollut. Mutta olen tehnytkin sen sellaiseksi, että luonto ottaa paikkansa ja kukat ja pensaat elävät, jos elävät. En halunnut sinne yhtään nurmea tms. Luonnontilaista, vain kukkia kätketty puiden alle ja kivien koloihin. Ainakin sinivuokot ja kielot ovat levinneet itsestään, unikot eivät millään, vaikka niitä haluaisin pilvin pimein. Mukavaa loppiaisviikonloppua! Rp
Saila, Vuosi alkaa kuin puhtaalta pöydältä kun kalenterin sivut ovat valkoiset. Minä tykkään myös Coelhon kirjoista ja ajatuksista. Tuo Tarjan kalenteri on ihana.
Kiitos puhalluksesta rimasa. Heti tuli parempi olo
Minullakin piha saanut rehottaa lonkkakipujen vuoksi ja sitten pitikin jo tekolonkkia varoa. Nyt vasta kun olen vanhuuseläkkeellä, eikä tarvitse ajaa töihin 57 km/suunta aamuin illoin - jää aikaa jopa puutarhalle ja ehtii jopa itsekin nauttia jos jotain saan kasvamaan. Naurattaa, koska tein ison työn että sain lupiinit kasvamaan takarajalle ja kuinkas sitten kävikään....
Onpas tuo Coelhon kalenteri kaunis!
Anna, väreistä saa aivan voimaa
Uusi vuosi, uusi alku, seikkailuja täynnä.
Coelhon kalenterit ovat houkuttelevia, jään aina kaupassa hipelöimään niitä. Mutta olen varmaan vähän tylsä, ostan vuodesta toiseen Ajaston kalenterin, kansien värit sentään vaihtuvat...
PunaPaula, Niinpä kohti uusia seikkailuita. Taidetaan olla molemmat tapojemme orjia. Minulle tapa on tämä värikäs kalenteri 😀
Kauniita kalentereita kaikki. Tilasin itselleni kalenterin kirjakaupasta (on kuulemma jo pakattu ja odottaa kuljetusta..) ja arvoin tuon Coelhon ja toisen kalenterin välillä. Päädyin siihen toiseen; sillä ei tainnut olla mitään erityisempää nimeä, mutta ei ole ihan noin värikäs kuitenkaan.
Pöllö, Monethan tuunaavat kalenterit itse. Ne ovat hienoja. Kalenteri kannattaa valita hyvin. Kulkeehan se koko vuoden kaverina
Ihania kalentereita. Melkein tekee mieli hankkia itsellekin jokin. Minulla on vain seinäkalentereita ja kännyn kalenteri, jota käytän paljon.
Totta ja harkitsinkin sitä, itse tuunaamista, mutta jätin sen toiseen kertaan. Kirjapino on päässyt niin korkeaksi, että on iskettävä sen kimppuun heti kun kirjaston kirjat on luettu - niitä hain eilen kaksi ja vielä on varauksia siellä jäljellä.
Ja käsityöt sukkia ja lapasia pitäisi tehdä ennen kuin talvi loppuu.
Jos tänä vuonna aloittaisi kalenterin tekemisen ajoissa?
Kauniit kalenterit.
Minä en ole saanut vuosikausiin aikaiseksi käyttää paperista kalenteria, kun olen niin vahvasti sähköisen kalenterin kanssa elävä. Elän kännykkämuistutuksien ja Outlookin varassa :)
Rva Kepponen, minulla ei tule käytettyä kännykän kalenteria. Olen sen verran vanhanaikainen vielä 😀
Olifantti, Minullakin on seinäkalenteri, jossa on tasku laskuja varten
Lähetä kommentti