keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Skräppihaaste

Osallistun facen puolella Pirjon skräppihaasteeseen, jossa tehdään "leiska" jokaisella aakkosten kirjaimella. Minä toteutan omat työni Skinny-kokoisilla korteilla.

Nyt tein kirjaimet  L - Q.

Aakkosten edellinen osa ja linkit aikaisempiin postauksiin löytyvät TÄÄLTÄ

 

L= LENTÄJÄ

 

Lars on ammatiltaan lentäjä. Hän palveli aikanaan puolustusvoimien palveluksessa ja opetti suihkukoneella lentämistä. Hänellä oli myös lentolupakirja rahtikoneen lentämiseen. Työ vei Larsin Kolumbiaan, ja hän lennätti muunmuassa postikonetta Pohjois-Atlantin yli.

Larsin näkö kuitenkin huononi  ja hän sai "pullonpohjan" paksuiset silmälasit. Larsin oli luovuttava tarkkuutta vaativasta työstään. Hän rupesi lintuharrastajaksi ja bongaa nykyisin kaukoputkellaan erikoisia eksoottisia lintuja.Varsinkin  Kuningaskalastaja on Larsin mielenkiinnon kohde ja suosikki.


M=MERIMIES 

 

Mikael on ammatiltaan merimies. Hän seilaa Kuubalaisella rahtilaivalla Karibian merellä.

Mikael on nähnyt paljon maailmaa ja varsinkin satamat ovat tulleet hänelle tutuiksi. Hän jolutuu odottamaan satamissa laivan lastauksen ajan.

Hän tapasi hurmaavan Nella-vaimonsa Havannan satamassa yksitoista vuotta sitten. Nykyisin Mikael matkustaa pohjoiseen Yhdysvaltoihin tapaamaan vaimoaan.



 

Tässä on Mikaelin vaimo Nella. Hän on kuuluisa näyttelijätär. Nella asuu Hollywoodissa, joka on kaupunginosa Los Angelesissa, Kaliforniassa. Nella on saanut ansaitusti neljä Oscar-palkintoa parhaasta naisosan roolistaan. Mikaelilla ja Nellalla on kaksi tytärtä Oona ja Olivia.

 


O = OPETTAJA

 

Olga on ammatiltaan opettaja. Hän toimii kotiopettajana Oonalle (10-vuotta)  ja Olivialle (7-vuotta). Tytöt saavat opetella matematiikkaa, kielitaitoa ja lukemista. Olga opettaa heille myös kauniit seurapiiri- ja käyttäytymistaidot, koska elokuvapiireissä usein on gaalailtoja, joihin myös tytöt osallistuvat perheen kanssa. Kotiopetus on tyttöjen mielestä paras ratkaisu, koska molemmilla vanhemmilla on liikkuvat työt.



P=PUUTARHURI

 

Paula rakastaa puutarhanhoitoa. Hän olikin onnensa kukkuloilla kun kaupungin puutarhurin paikka tuli vapaaksi vanhemman puutarhurin jäädessä eläkkeelle. Paula valittiin toimeen 20 hakijan joukosta. Paulan mielestä tämä oli varsinainen onnenpotku ja lottovoitto.

Paula on täyttänyt kaupungin puistojen kukkapenkit erilaisilla ruusuilla. Ruusuja on eri värisiä ja erilaiset jajit antavat upean ilmeen koko puistolle. Ruusuntuoksu aivan huumaa puistossa kävijät. Puisto onkin nykyisin suosittu virkistäytymiskohde kaupungin asukkaille.



Q=QUEEN

 

Puiston itäisellä puolella kohoaa kukkula, jonka laella on kuninkaanlinna. Kuningatar jäi leskeksi kolme vuotta sitten, ja linna tuntuu hänen mielestään yksinäiseltä ja kolkolta nykyisin. Kuningatar tuleekin usein kaupunkilaisten iloksi kävelylle Paulan istuttamaan ruusupuutarhaan. Haarniskapukuinen turvamies seuraa hänen kintereellään ja huolehtii kuningattaren turvallisuudesta. Kuningatar suree yhä, joten hän pukeutuu vielä preussinsiniseen pitkään surupukuunsa.


Tässä mielikuvittelut tältä kerralta.


Mukavaa päivää kaikille.

22 kommenttia:

Arkisin | jenni kirjoitti...

Oi miten hienot kortit!

sini kirjoitti...

Noin hienot elämäntarinatkin olet "keksinyt" jokaiselle, sulla on mielikuvituksen lahja!!!

Puikoillanikin kirjoitti...

Kivoja tarinoita kuvien innoittamana.

sirkkis kirjoitti...

No jo on osaavaa ja maailmaa nähnyttä väkeä 😃
Merimies Mikael on niin komean maailma miehen näköinen, että häntä kadehdin kauniilta vaimoltaan 😉
Olet sinä melkoinen tarinan kertoja ja kuvittaja👍upeat kortit 🤩

Rita A kirjoitti...

Kiinnostavaa aakkosien pohjalta punottua tarinaa.
Hauskaa luettavaa. Queen oli hyvin keksitty. 👑

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hauskaa tämä mielikuvittelu.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos

enkulin käsityöt kirjoitti...

Nyt vielä pitää rutistaa loput aakkoset.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos

Purulaari kirjoitti...

Upeita kortteja, eikä vain kortteja, vaan jokaisen kohdalla myös pieni tarina. Kiva juttu!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos

Sara - Villa Emilia kirjoitti...

Aivan ihania, taideteoksia!
Minua ihastutti erityisesti Puutarhuri tarinoineen. :)
Odotan innokkaasti loppuja aakkosia.
Täällä tuulee nyt aikamoisesti, toivottavasti se sulattaa lunta ja kuivattaa paikkoja.
Ihanaa kevätpäivää!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos. Meilläkin puut ovat aivan luokilla tänään ja tuuli on navakkaa.
Mukavaa päivää myös sinulle

Jenni kirjoitti...

Hienoja kortteja, kuten aina :)

Repolainen kirjoitti...

I-H-A-N U-S-K-O-M-A-T-O-N-T-A
Olet vienyt skräppäämisen sellaiselle tasolle tarinoineen, että huh huh...
Näitähän ahmii ja odottaa aina seuraavia malttamattomana....
Nyt toivoisin, ettei aakkoset päättyisi siihen 29... vaan jatkuisi ja jatkuisi. Kokoatko nämä skinnyt tarinoineen jotenkin nauhoilla, pitsellä.... vai miten. Tästä tulee ihan mieletön kokonaisuus!!
Kiitos kun heittäydyit mukaan - tämä on ollut niin huikea kevät...
huhtikuun puoliväliä jo mennään.... ei uskoisi ja aikaankin on saatu vaikka ja mitä!! Minäkin - kiitos teidän kanssa skräppääjien!!

Inkeri kirjoitti...

Kyselit Ruukkien sukkien ohjetta. Sitä saa jatkossa Niina Laitisen nettikaupasta. Billnäsin Ruukillekin se kai tulee myyntiin

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos

enkulin käsityöt kirjoitti...

Mietin, että yhdistän isolla metallirenkaalla yhteen tai askartelen laatikonmalliset kannet.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos. Pitääkin tilata sieltä.

Silkku kirjoitti...

No on kyllä upeita luomuksia kaikki ja tarinakin vielä 🌞👍

enkulin käsityöt kirjoitti...

Pitäisi vielä rutistaa loput kirjaimet tässä kuussa