keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Kirjaprojekti

Löysin Pinterestistä uuden ohjeen tehdä kirjansidontaa. Pakkohan sitä oli kokeilla. Tuloksena syntyi aika muhkea kirja, jonka koko on puolet A4-paperiarkista.

Kansina on vanhan kirjan kannet ja sivut tein gellitöistäni ja erilaisista papereista.
En koristellut kirjaa juurikaan ollenkaan, koska kyseessä on väriterapiasivut, joille voi kerätä lempirunojaan ja mietelauseita.

Tässä luomukseni: Nyt tulee paljon kuvia. En avannut kirjan avautuvia sivuja tai kuvaillut taskuissa olevien korttien toista puolta, koska olisi tullut kuvia tuplasti tämä. Yritin kuvata kirjaani kameralla, mutta kuvaus ei juurikaan onnistunut. Nämä kuvat on otettu nyt skannerilla.


Etukansi

Kirja takaa

Tässä aukeamat








































































Laitan vielä Pinterestistä löytyneen kuvan kirjan sidonnasta. Leikkasin kirjani kansien väliin paksusta pahvista selkämyksen, jonka teippasin leveällä paksulla teipillä kansiin kiinni.


Yritin valokuvata kirjan selkämystä



Kuva  kirjansidonnasta Pinterestistä



Olipa mielenkiintoinen projekti. Skannaamisessa meni yli tunti, joten en edes tiedä miten kauan meni kirjaa tehdessä. Hauskaa oli silputa papereita ja aika lensi siivillä.

Olen todella kiitollinen, että kärsin jo istua ja askarrella.



Mukavaa ja aurinkoista  keskiviikkoa kaikille.

22 kommenttia:

Saassa kirjoitti...

Oikein mukava kuulla, että pystyt jo istumaan. Siitä se toipuminen etenee👍Ja minkä ihanan luomuksen teitkään, upea kirja. Hyvin sidottu ja upeat sivut. Ulkoasusta näkee että on ollut hauskaa tehdä, on niin kaunis

Marjut kirjoitti...

Vau siis Upea!

Aino kirjoitti...

Hieno on, upeaaa työtä. Täytyisi kokeilla itsekin.

Millin kirjoitti...

Upea kirja!

Saila kirjoitti...

Vaikuttavan näköinen ja kokoinen työ! Hieno on :)

Esther Helmiä kirjoitti...

Vauh miten upean muhkea Junk Journal, aarteita täynnä jo noin saati mitä sinne vielä laitatkaan. Kiitos esittelystä, minullakin tarkoitus kun kerkiin tehdä vielä paksumpi kuin jo tein kasveilleni, jokin muu teema myös hyvä.

Nila kirjoitti...

Kerrassaan ihana, laita joskus kuva niiltä sivuilta missä on joku runo tai mietelause.

Armiida kirjoitti...

Upea kirja. Kaunista ja värikästä jo nyt.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Ihana on.Upeita sivuja.Vau.

Manumiina kirjoitti...

Upea! Tätä on varmasti ihana täytellä lempirunoilla ja mietelauseilla.

Silkku kirjoitti...

Wau!!! On todella upea kirja ja ihan varmasti oli hienoa tehdä sitä ja aikaa kului huimat määrät :)
Itsetehty kirja on aina itsetehty ja se on hienoa se :)

KristiinaS kirjoitti...

Uh hhuh! On tuossa ollut tekemistä!

Asta Lylyoja kirjoitti...

Aivan käsittämättömän upea teos, ei voi kuin ihailla ja arvostaa kovasti paljon.

En tiedä oletko seurannut blogiani naiset luotuja kulkemaan... mutta jos olet niin olen vaihtanut osoitteen ja nimen
https://kulkureita2.blogspot.com/
Asta

Tuta kirjoitti...

Koskaan aikaisemmin en ole nähnyt kirjaa jossa on näin kauniit sivut.
Kirja on kuin pieni taideteos.

Sartsa kirjoitti...

Voi iik, miten miä tykkäänkään noista itetehdyistä kirjoista! Olin kirjansidontakurssillakin muutama vuosi sitten. Sinun tekemänä toi näyttää ihan unelmalta.

saga kirjoitti...

Tosi hieno! Eikä se kaipaa edes mitään tekstejä; jo pelkkien kuvien katseleminen ilahduttaa.

Intsu kirjoitti...

Voi,mä en kestä,kuinka kukaan osaa tehdä noin hienon kirjan!!!Kertakaikkiaan on upea ja kaiken vaivannäön arvoinen!

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Henkeäsalpaavan upea, nyt ei kyllä adjektiivit riitä, mieletön. <3

Mukavaa uutta viikkoa Enkuli <3

*VEKKI* kirjoitti...

Onpa kaunis kirja. tuon sivuille ei voi pahoja asioita edes kirjoittaa, kun sivut niin nättejä. Toipumista toivottelen myös.

TeSa kirjoitti...

Inspiroiva ja harmooninen!

Pirjo kirjoitti...

Oih... aivan mieletön kirja...
Ihania printtejä, värileikkejä, joita olisi jaksanut katsella vaikka kuinka!!
Parasta kuitenkin, etä toipuminen edistyy... tsemppiä, malttia ja sopivasti rasitusta jatkoonkin!!

Jaana H-V kirjoitti...

Vautsivau! Mikä ihana kirja ja ihanat värit!