Kävin viikonloppuna ruskaretkellä mieheni kanssa. Tällä viikolla onkin ollut todella tuulista, joten varmaankin lehdet varisevat puista pois.
Ilokseni pääsen jo autoon istumaan. En pääse vielä maastoon kyynärsauvojen kanssa ja olen hyvin varovainen kävelemään epätasaisella maalla. Otimme mieheni kanssa paljon valokuvia. Osa kuvista on mieheni ottamia ja julkaisen ne hänen luvallaan. Osa kuvista on otettu myös liikkuvasta autosta.
Tässä ruskakuviamme. Syksyisin taivas on upeimmillaan. Valo vaihtelee kirkkaasta pilviseen. Meillä oli onni ajaa vesisadepilven alle. Valo oli aivan uskomaton.
 |
| Uskomaton valo sadepilven alla |
 |
| Meille ei riitä tiemäärärahoja tänne Itä-Suomeen. |
Kyllä on pakko todeta, että meillä on onni asua maassa, jossa on neljä vuoden aikaa. Syksy on upeaa aikaa. Syksyisin taivas on uskomattoman kaunis näin "taivastelijan" silmin. Upeita värejä saa ihailla auringon noustessa ja laskiessa. Samoin koko luonto on todella kaunis. Harmittaa vaan, että ruska kestää vain hetken ja pimeä, kylmä ja väritön lokakuu peittää kaiken kohta alleen. Odotan aina hartaasti ensilunta heti ruska-ajan jälkeen.
Metsä oli pulloillaan sieniä. Olin ihmeissäni, koska meillä oli lämpimin kesä ikinä. Jätämme sienestyksen ja marjojen poimimisen tänä vuonna väliin. Keskityimme nyt vain iloitsemaan upeasta päivästä ja värien loistosta.
Oikein ihanaa viikkoa kaikille ja nauttikaa upeasta syksystä ja syksytuulista.