Laitan tähän muutamia reissukuviani:
![]() |
Aamut ovat jo salaperäisen usvaisia |
![]() |
Ruska alkaa olla paikoitellen jo ohi |
![]() |
Jotkut puut taas aivan häikäisevät |
![]() |
Suot ovat kauniin okran värisiä |
![]() |
Tuuli tuntui jo viileältä |
![]() |
kaunis iltarusko. |
![]() |
Kultamailla on kaiveltu paljon |
![]() |
Tässä kullankaivajan kerrospukeutumisen tyylikkyyttä |
![]() |
Säät vaihtelivat todella paljon |
![]() |
Voimalliset ja kauniit pilvet |
![]() |
Hiekkatietäkin päästiin ajamaan |
![]() |
Välillä oli aivan peilityyntä |
Revontuletkin nähtiin, mutta valokuvani niistä ovat kovin mustia. Ihailen aina upeasti onnistuneita revontulikuvia, joissa tähdetkin näkyvät. Minun yökuvaukseni eivät millään onnistu, joten pitäisi lukea kameran käyttöohjeita.
Paljon on meillä kauneutta ja nähtävää ihan täällä kotimaassa. Turistikausi pohjoisessa alkaa olla ohi ja Lappi vaipuu pikkuhiljaa kaamokseen. Utsjoella kaamos alkaa marraskuun lopussa ja kestää tammikuun puoliväliin saakka. Aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle tuolloin ja päivät ovat hämäriä. Kesällä taas aurinko paistaa ympäri vuorokauden, ja se ei laske horisontin alapuolelle toukokuun puolivälin ja heinäkuun lopun välisenä aikana.
--------
Askartelin eilen neljä uutta korttia.
Halloween ei oikein iske minuun, mutta löysin upeita ilmaiskuvia ja innostuin tekemään Katti-sarjan. Tein kortit mixedmedia-tekniikalla. Leikkasin hopeisesta peilikartongista gothic-muotoisia pohjia, jotka liimasin atc-korttipohjiin. Käytin lisäksi hopea - ja kulta hilettä ja muovisia tähtikoristeita ja helmiä. Sininen kissanviitta on tehty lakalla.
Kortit ovat vapaina vaihtoonj
![]() |
Tässä koko Katti-sarja |
![]() |
Tulipa taas vaikeasti kuvattavia |
![]() |
Tässä näkyvät hileet ja kultaiset rakeet |
![]() |
Atc "Katti 1/4" |
![]() |
Atc "Katti 2/4" varattu Ullalle |
![]() |
Atc "Katti 3/4" |
![]() |
Atc "Katti 4/4" |
Pikkuisen hellitti askartelun vieroitusoireet näissä korteissa. Näiden tekemiseen sain kuulumaan 6 tuntia. Joskus kortit ovat isotöisiä ja liimausten kuivumista pitää malttaa odottaa.
Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille.
5 kommenttia:
Kiitos upeista kuvista. Mukavaa kun laitoit ne nähtäväksi ja ihasteltavaksi meille.
Minua kiinnostaa Katti nro 2 jos hän haluaa muuttaa asumaan Ouluun.
Lapin lumoa 💛 Mukava nähdä kuvia kun en välitä matkustaa.
Jotkut kuvat ovat erityisen maagisia.
Kissat aina mainio aihe 🐈
Pohjois-Karjala näyttää olevan ruskan suhteen edellä tätä Etelä- Suomea. Hienoja kuvia; saikohan kullankaivaja saalista☺️
Katit ovat tosi koreita loistaen hopeahileissään; tykkään tyylistä👍🤩
Hyvää viikonloppu sinulle ja perheelle
🎃🧡
Kauniita kuulaita syyspäiviä kuvissasi. Syksyn värit on ihania. Sää taisi suosia teitä Lapin reissulla. Saitkin aikaan kivan setin kissa kortteja.
On kyllä mahtavia maisemia! Ja hienoja kortteja, tottakai. :)
Lähetä kommentti