Lapinreissullamme kävimme Rovaniemellä kirpputorilla. Ostin pahvisen kiinniteipatun pahvilaatikon, jonka lapussa luki "vanhoja paperinukkeja". (monikossa siis)
Mietin, että uskallan laatikkoa avaamatta sijoittaa laatikkoon 10 e, koska jos joku on niin romanttinen, että on säilyttänyt paperinuket, ei voi olla epärehellinen - ja oikeassa olin. Yleensä näitä aarteita vaalitaan huolella ja niillä leikitään varoen. Näissäkin kaikki kiinnikkeet olivat ehjiä, ja värit ovat säilyneet pahvisessa laatikossa kauniina.
![]() |
Laatikossa oli sitä mitä pitikin |
![]() |
Tässä laatikon kansi |
Laatikossa oli kolme pahvista nukkea, joiden taustassa on pahvinen "seisontatuki"
![]() |
Nukke pysyy tuen avulla pystyssä |
Tässä ensin Anne-nukke (jonka laatikossa kaikki nuket olivat) ja hänen vaatteensa. Nuken korkeus on 35,5 cm. Sekä nukke, että vaatteet ovat paksua tukevaa pahvia, ja niissä on kohopainatusta. Nukke on MLP:n painama vuonna 1989 ja se on tehty Englannissa. MLP painaa yleensä kiiltokuvia, joten nämä paperinuket olivat kiva löytö.
![]() |
Hatut |
Toinen nukke on vuodelta 1993, ja senkin on painanut MLP Englannissa. Nuken korkeus on 35,7 cm, ja myös tämä nukke ja vaatteet ovat kohokuvioitua tukevaa pahvia.
![]() |
Tässä toinen nukke ja hänen vaatteensa |
![]() |
Tällä nukella ei ole nimeä |
![]() |
Hatut |
Kolmas nukke onkin nuorukainen. Nuken korkeus on 33,5 cm, ja myös tämä nukke ja vaatteet ovat kohokuvioitua tukevaa pahvia. Tämäkin nukke on MLP:n Englannissa painama vuonna 1991.
![]() |
Nukke ja hänen vaatteensa |
![]() |
Nukella ei ole nimeä |
![]() |
![]() |
Olen ostokseeni todella tyytyväinen |

![]() |
Tässä näkyy kohopainatus paremmin |
Ihana ostos ja vaalin näitä nukkeja rakkaudella edelleen. Joskus kirpputoreilta löytyy todellisia aarteita.
------------------
31 kommenttia:
Vautsi, mikä aarre nuo "paperinuket", näyttää olevan hyvin vähän leikittyjä, eikä edes vanhoja. Huippulöytö! Ulkomailla on kyllä tehty monenlaista hienoa ja kaunista.
Hyvin lämpimältä näyttää sukatkin! Muutama kerä olisi lankoja mullakin vielä, jos saisi aikaiseksi aloittaa neulominen.
Hyvin säilyneet ja kauniit paperinuket saitkin.
Sait hyvin molempien sukanvarsien värit osumaan kohdalleen.
Jopa teit hienon löydön, vaikka riskillä menit - kannatti ostaa ja upeat paperinuket pääsivät hyvään kotiin! Solmut langassa ovat todella ärsyttäviä, mutta hyvin sait jatkettua langan. Minäkään en osaa istua autossa 'syli tyhjänä'.
Oi ihanuutta!
Oh, miten hienoja!!! Onneksi laitoit hyvin kuvia, toivoinkin kovasti, että pääsee näkemään nämä asut ja hienoudet! Upea löytö!
En ole koskaan edes nähnyt paperinukkea....kivoilta näyttävät, mutta miten niillä leikitään 🤫🤔
No ei minulla ollut kuin yksi mollamaija siis kangasnukke...ollaan Karjalan evakkkoja ja tavarat jäi sinne. No olin siellä vastasyntynyt 👶 ei haittaa😊
Lämpimältä sukkasi näyttävät...minä saisin nekin potkittua yöllä pois, on näet levottomat jalat 👣
Kiva kun tulit takaisin reissusta, täällä kesä tuli takaisin...
Mukavaa päivänjatkoa 😘🌺
Voi ihme ja ihanuus mikä aarre sinua odotti kirpparilla ❤️
Mahtava löytö!
Voi miten kauniita paperinukkeja olet löytänyt kirpparilta. Ja vielä noin hyväkuntoisiakin. Isoäidilläni oli vähän samanlaisia aikoinaan ja ne olivat hänelle suuri aarteita, joihin me lapset emme saaneet koska koska olivat jo ikänsä puolesta aika hauraita. Todella kauniita vaatteita paperinukeilla oli tuossa laatikossa. Toisen romu on toisen aarre - kirpparilta voi tehdä melkoisia löytöjä. Kivaa uutta viikkoa ❤️
Voin kuvitella että vähintään kiljaisit ilosta kun löysit nuo upeat nuket! Löytö meni kerrankin oikeaan osoitteeseen!
Kauniit värit sukissa!
Tosi hieno löytö ja aika isot ovat nuo paperinuket. Kauniit vaatteetkin niillä. Tuollaisia ei helposti löydä ja noin hyväkuntoisina varsinkaan.
Muistelen lapsuuden paperinukkeja, ne olivat pienempiä ja niillä leikkiminen oli vaatteiden vaihtoa ja vaatteiden itse suunnittelua ja piirtämistä.
Yösukat ovat tarpeen, varsinkin talvisin. Nuo näyttävät oikein mukavilta, lämpimiltä ja pehmeiltä.
En kyllä suosittele autossa neulomista.. kerran joku kertoi netissä, että kun tuli äkkipysähdys, puikot menivät ihosta läpi. Hui!
No kyllä aarteen löysit 👍👍😀minä pidän kovasti noista sinun unisukistasi 😍👍mukavaa alkavaa viikkoa 💖
Emilie, olen tyytyväinen. Ovat kuitenkin yli 30-vuotiaita ja hyvin ovat säilyneet. Minä olen samassa ajassa rupsahtanut paljon enemmän. 😂
Kruunuvuokko, paljon meni lankaa haaskiin, koska solmuja oli monta. Onneksi tein yksiväriset terät sukkiin.
Kivipellon Saila, otin riskin, mutta kiiltokuvien ja paperinukkien myyjät ovat aina olleet rehellisiä. Kirppikset ovat kyllä parhaita.
Aino, arvaa olenko onnessani 🥰🥰🥰🥰
E, yritin kuvata mahdollisimmän hyvin nämä aarteet.
Minä keräsin Apu-lehdestä paperinukkeja, jotka esittivät julkkiksia. Vaatteita suunniteltiin ja piirrettiin ja väritettiin. Leikin paperinukeilla paljon pikkusiskoni kanssa, ja siitä kai tuli tämä minun mieikuvitus ja värien käyttö. Ei minulla koskaan ollut näin hienoja paperinukkeja. Taitavat olla ulkomailta.
Rita A, piti melkein juosta ulos kirppikseltä maksun jälkeen, että pääsin laatikon avaamaan. Oli kunnolla kiinni teipattu ja hyvä niin. Eivät olisi näin hyvinä säilyneet jos jokainen olisi laatikon avannut.
Marjo, minäkin kerään ikivanhoja kiiltokuvia, joita eivät lapset ole koskaan päässeet liikuttamaan. Kuvat ovat todella hauraita ja niitä ihaillaan yhdessä. Lapsia ja lapsenlapsia varten noita aarteitani vaalin rakkaudella.
Sini taisin kiljaista kun tulin asuntoautolle ja avasin laatikon. Ukkokin oli tyytyväinen hyvästä ostoksesta, vaikka sokko-ostos olikin. Yleensä en näitä sokko-ostoksia tee.
Mummu Pirkanmaalta, unisukat ihan pyörivät jalassa. Minä kun en siedä, että sukat puristaa. Jalat eivät ole koskaan peitteen alla, vaan roikun peitteen ulkopuolella. Sitten en voi pitää kaulaliinoja tai kaulureita, enkä mitään kuristavia vaatteita. Kuljen talvetkin päällystakki auki ja en napita villatakkeja. Takin hupun siedän, mutten tiukkoja pipoja tai huiveja. Minulla taisi olla vauvana liian pieni kapalo 🤣🤣🤣🤣
Silkku, sukista tuli ihan sopivan väljät minulle.
Mukavaa viikkoa sinulle myös.
Vau mitkä aarrelöydöt teit, ihanat paperinuket eikä ollenkaan paha hinta! 😍
Kauniit sukat teit ja ihanan väriset, univillasukat pitää olla, itsekin nukun aina villasukat jalassa!
Oikein mukavaa viikkoa sinnekin🍁
Oi miten ihana kirppislöytö. Mukavaa viikkoa sinulle ♡
Voi olipa ihana kirpparilöytö. nostalgista! Minäkin olen joskus käynyt Roissa kirpputoreilla ja löytänyt kaikkea pientä kivaa!
These are all beautiful.
Nyt on todellinen löytö! Miten hyvin säilyneet ja aivan ihanat. Joskus mietin miksei nykyään enää valmisteta paperinukkeja. Niille oli niin kiva tehdä vaatteita ja pitkiä aikoja niiden parissa viihdyttiin. Tuolla aikaisemmin kirjoitti eräs joka sanoi muuttaneensa Karjalan evakkona sieltä pois. Mutta hän ei ollut koskaan edes nähnyt paperinukkea. Vaikka vaikeista oloista on lähtöisin niin ihmettelen miten on voinut välttyä paperinukkea näkemättä, sillä niin yleisiä ne olivat! Paperinuket ja kiiltokuvat olivat olennainen osa minun lapsuuttani.
Mikä löytö! Kyllä kannatti 10 € maksaa. Upeaa, että joku on säilyttänyt nuket ja vaatteet noin hyvin ja/tai leikkinyt niillä varovasti.
Oih - nuo nuket pääsi niin-niin oikeaan kotiin!! Olisin luullut niitä vieläkin vanhemmiksi.... yhäkin harmittaa, että omat paperinuket ei ole kulkeneet samaa matkaa eloni kanssa... tein paljon itse vaatteita niille ja kaikissa oli jotain oikeaa: pitsiä, nappeja, neppareita, lankoja, nauhoja... mummini oli kotiompelija, joka antoi kaikki loput ihanuudet minulle sanoin: "Tie tyttö noista jottain!" Olenkin miettinyt, että taisi jäädä päälle se Eri Keepperin lotraaminen, kun ei ole osannut yli 6-kymppisenäkään lopettaa, hih... Kiitos myös upeasta Norjan matkasta - sinulla on taito kuvata niin, että kuvien välityksellä pääsee kuin seikkailuun!
Ihana löytö! Minä muistan leikkineeni paperinukeilla. Kauniit sukat sait ahkeruudellasi aikaan , näissä näkee kauniita unia!
Ihana kirppislöytö! Iski todella nostalgiset fiilikset. Minä olen lapsena leikkinyt paperinukeilla ja myös piirtänyt nukeilleni itse vaatteita.
Lähetä kommentti