lauantai 3. elokuuta 2024

Virkattu takki

Virkkasin Mimosalle värikkään villatakin. Mimosa on innostunut sarjakuvista, ja takki kuuluukin jollekkin sarjakuvahahmolle. Kuvani ei oikein onnistunut. Kaulus on toki ommeltu symmetrisesti, mutta kuvaaminen tapahtui taas lennosta. 

Olipa iso työ -  jokainen ruutu on virkattu eri langalla, ja tarkkana piti olla lankojen yhdistelyn kanssa. Molempien puolten (myös sisäpuolen) kun minun mielestä pitää olla juurikin tiptop. Kappaleissa ei ole muotolaskoksia ja hihat roikkuvat leveiden etu- ja takakappaleiden jatkona. Mallia tähän luomukseen ei ole. Virkkauspinta syntyy pylväs-virkkauksesta ja reunukseen virkkasin puolipylväitä.

Mimosa pukeutuu itsekin mielellään joksikin hahmoksi. Cospley eli pukuilu, on harrastus, jossa ihmiset pukeutuvat esimerkiksi manga-, anime-, sarjakuva-, peli- tai elokuvahahmoksi.

Suomessakin on kivoja Cospley-tapahtumia, ja on ollut hauskaa seurata värikkäitä hahmoja vaeltamassa tapahtumapaikalle.

 


--------

 

Tänään katselin ulos ja huomasin räkättirastaiden innokkaat poikaset. Muistin kolme herukkapensastamme ja kipitin heti katsomaan, oliko pensaat jo tyhjennetty. Ei ollut, joten houkuttelin ukkelinkin kaveriksi manrjapensaaseen. Saimme liki sankollisen marjoja. Olivat kasvaneet isoiksi ja herkullisiksi tänä vuonna.



--------------

 

Meillä on sää vaihdellut todella paljon. Välillä on trooppisen kosteaa ja vettä tulee kaatamalla,  ja välillä paistaa aurinko. Eilen oli myös raju ukonilma.

Kävimme eilen ajelemassa illalla Kuhmossa ja Saunajärven saloilla. Sateen jälkeen pilvet olivat alhaalla ja näimme kauniin sateenkaaren.





Tuntia aikaisennin (edellisestä kuvasta) näytti tältä Saunajärvellä


Oikein ihanaa viikonloppua kaikille ja nautitaan ihanasta kesästä satoi tai paistoi.

38 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

No olet kyllä mestarivirkkaaja; upea 🤩 Onneksi eivät marjat menneet rastaiden suuhun 😃
Mukavaa viikonloppua 🍒😘

Emilie kirjoitti...

Hieno käsityö, kyllä sulla on taitoa ja kärsivällisyyttä tehdä. Joskus näkee täälläkin näitä upeita pukuja käyttäviä ihmisiä, pitää olla harrastusta tehdä niin upeita pukuja ja kaikki pitää olla viimesen päälle tyylin ja mallin mukaan.

Hyvä kun saitte marjat pois pensaista, näyttää hyvältä kyllä terttu.
On ja hienot maisemat! Tänä kesänä on näkynyt hienoja sateenkaaria usein, onko ikkunat nyt sattuneet siihen ilmansuuntaan vain onko erikoisen paljon satanut, en tiedä.

Ruusuperhonen kirjoitti...

Hupsis, tulikin mieleeni, että virkattu villatakkini jämälangoista on vielä(kin) kesken. Ei siihen tarvitsisi kuin kutoa kaulus ja nappilistat. Napit ovat jo valmiina.
Miten noita Pitäisi tehdä valmiiksi-töitä kertyykin nurkkiin?! ;)
Marjaisaa, sateenkaaren väristä elokuuta!

Sude kirjoitti...

Olis kiva nähdä Mimosa pukeutuneena tähän villatakkiin ja siihen sopiviin vaatteisiin. En tiedä mille hahmolle kuuluu tämmöinen takki. Hieno se kuitenkin on ja varmasti suuritöinen.
Samanlaiset on ilmat täällä Keski-Suomessakin. Toivottavasti aurinkoiset päivät palaavat vielä

punaPaula kirjoitti...

Hahmo taitaa olla Howl (Howl's Moving Castle)?
Hieno takki, ihan animen mukainen. :)

Arkisin | jenni kirjoitti...

Upea lopputulos ♡

rimasa kirjoitti...

Olet virkannut ihanan takin! Kauniita on myös maisema/sateenkaari kuvat.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Sirkkis, oli kyllä iso töinen cospelasu. Mukavaa sunnuntaita.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Emilie, Mimosa on hyvä piirtäjä ja piirtää ilmekkäitä kuvia lempihahmoistaan ja hän on suunnitellut myös omia hahmoja. Hauska harrastus.Todellakin - sateenkaaria on ollut paljon.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ruusuperhonen, ihanaa elokuuta myös sinulle

enkulin käsityöt kirjoitti...

Sude, Mimosa on 14-vuotias teini ja ei vähässä kummassa anna kuviaan julkaista. Hän on hankkinut myös peruukkeja näihin asuihinsa. Kaunis hahmo aina tulee.

enkulin käsityöt kirjoitti...

SatunNainen Paula, kiitos tiedosta. Pakko olla tuo hahmo.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Arkisin jenni, kiitos kehuista

enkulin käsityöt kirjoitti...

Rimasa ❤️

anna kirjoitti...

Oi mikä punaherukkakuva, ja ihanat maisemat!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos anna.

Olifantti kirjoitti...

Ihana takki. Minä olen joskus StarWars ensi-iltoihin pukeutunut roolivaatteisiin. Tykkäisin muutenkin erilaisista vaatteista, mutta eipä tule tehtyä.

Päivien ilot kirjoitti...


Miten ihana villatakki kauniilla väreillään.
Mukava loppukesästä jo kiepsauttaa päälle.
Ihanat maisema kuvat!
Täälläkin pitäisi tänään poimia viinimarjoja, jos olisi
nyt poutaa.
Mukavaa sunnuntai päivää!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Olifantti, Mimosa kysyy "osaatko tehdä?" ja minä yritän

SusuPetal kirjoitti...

Cosplay on kiva harrastus. Tai oikeastaan se on elämäntapa, nuo animet ja mangat. Hieno takki!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Päivien ilot, villatakkia tarvitaan jo elokuun sametti-iltoina. Mukavaa sunnuntaita sinullekin

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos SusuPetal

Repolainen kirjoitti...

Suostuisiko Mimosa malliksi, olisi ihana nähdä takki hänen päällään... vaikka takaapäin edes....
Rastaista minun verenpaineeni kyllä kohoaa - veivät TAAS, tänäkin kesänä meidän kaikki kirsikat... illalla piti verkottaa, kun ihan raakoja, mutta kotiin tullessa illemmalla ei ollut enää mitä verkottaa... ja oksalla istui imeskelemässä vallan pullea "ilkimys"

Lomareisulla sentään sain parikin tuokkosellista viinimarjoja, ehkäpä jonkun vanhan talon pihasta...

Sartsa kirjoitti...

Upea luomus "omasta päästä". Tykkään katsella ihmisiä, jotka rohkenevat käyttää paljon värejä. He ovat katukuvassa oikeita väripilkkuja. Itse olen enemmän sellainen mustanpuhuva ;) Onkohan kesä enempi virkkaamisen aikaa, kun moni näyttää sitä tekevän. Minäkin olen pitkästä aikaa virkannut.

Saila kirjoitti...

Upea neule!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Sartsa, virkkaus ei ole ammattialaani ollenkaan, vaan melkein "purettaa" hampaita yhteen. Mutta mitäpä ei mummo lapsenlapsrelle lupaisi tehdä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Repolainen, ei taida teini suostua kuvattavaksi.
Harmittaa nuo ahneet linnut. Meilläkin on muutamana vuonna pensaat olleet tyhjinä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos Saila

Kruunuvuokko kirjoitti...

🥰🥰😊

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kruunuvuokko ❤️

Puikoillanikin kirjoitti...

On ollut varmaan valtava homma virkata noin iso takki. Kivat salmiakkiruudut siinä on ja värit sopivat hyvin yhteen. Nyt on saaja tyytyväinen.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Puikoillanikin, Oli iso työ. En vähään aikaan virkkaa mitään

Purulaari kirjoitti...

Hieno takki! Mukava tehdä toiveiden mukaisia vaatteita, niin tietää että ne tulee käyttöön. Mehukkaita marjoja on tullut tänä vuonna pensaisiin ihan hyvin. Meidän omat pensaat on menneet huonoon kuntoon, myyrät ehkä tehneet myyrän työtä, mutta naapureilta on saatu marjoja ja mehua on nyt yllin kyllin. Piti ihan kartalta katsoa, missä se Saunajärvi sijaitsee. Miehen sukua asuu Kuhmossa ja näkyy olevan Saunajärvi yhtä lähellä rajaa kuin sukulaisetkin, hiukan vain alempana.

Aliel kirjoitti...

Olet kyllä taitava, kun tuosta vaan tekaiset toiveiden mukaan vaatteita!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos Aliel

enkulin käsityöt kirjoitti...

Tämä vuosi oli hyvä marjavuosi ainakin täällä Itä-Suomessa. Lakkojakin sain ostettua sankollisen. Itse en tekolonkkien kanssa uskalla suolle mennä. Samoin mustikat ostin.

TeSa kirjoitti...

Hieno, upea harkekiinikuvio. Mitä Mimosa sanoi?
Olen myös nähnyt näitä rooliasuihin pukeutuneita. On nii viimosen päälle mietitty kaikki. Toista on kun täti lähtee torille 😂

enkulin käsityöt kirjoitti...

TeSa, Mimosa ihastui ja tykkäsi. Tuo päällä jo Joensuussa liikuttiin.