perjantai 5. heinäkuuta 2024

Vain kolme kuvaa kuukaudessa

KristiinaK (linkki tekstissä) haastaa ottamaan valokuvia.

Joka kuukausi julkaistaan kolme kuvaa. Kuvat saavat esittää vaikka mitä, mutta kuvan aiheen tulee alkaa meneillään olevan kuukauden nimen ensimmäisellä kirjaimella eli tammikuun kuvien aihe alkaa T:llä, helmikuun H:lla jne.
 
Tässä minun H-kirjaimella olevat heinäkuun valokuvani:
 
HEIJASTUS
 
Mielestäni veden pinta on mielenkiintoinen, koska veden pinnasta voi nähdä maisemia ylösalaisin peilikuvana.  Olen nyt ihastunut vastavaloon kuvaamisesta (vaikkakin valokuvaajat eivät yleensä tee niin). Tämä valokuva on varmaankin epäonnistunut, mutta kuvastaa hyvin erästä hellepäivää.
 
 


 
 
HATTARA
 
Kuten olen aiemmin jo kertonut, olen kova "taivastelemaan".
Kuvailen paljon  taivasta ja pilvenhattaroita. Myös heijastus veden pintaan kiinnostaa minua.
Mistähän tuo yksi hattara on taivaalle ilmestynyt.
 
 


 
 
 
HORSMA
 
Yksi lempikukkani kukkii juuri. Metsian avohakkuut ovat täynnä horsmien kukkia. Horsmat ovat peitelleet koneiden raatelemat puiden kannot purppuran värisillä kukillaan.
Vanha kansa sanoo, että syksy alkaa siitä, kun horsma kukkii. 
Erikoisen aikaisin normaalisti elokuussa kukkivat kukat kukkivat jo nyt kovien helteiden ja sateiden vuoksi.  Marjasatokin kypsyy todella aikaisin tänä vuonna.


Hämähäkin seittikin on tallentunut vahingossa kuvaan



Heinäkuun ensimmäinen viikko on kohta jo ohi. Nopeasti kuluu aika.

Ihanaa ja rentouttavaa alkavaa viikonloppua kaikille.

54 kommenttia:

Arkisin | jenni kirjoitti...

Ihana tuo heijastuskuva, tykkään!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos Jenni

Emilie kirjoitti...

On kyllä hieno heijastus ja muutkin. Pilviä kuvaan itekki aina kun huomaan jotain. Taas satoi tänään vettä ja pilviä oli koko taivas täynnä, ihan pimeni.
On ihan hyvä kun on helteet vähempänä, eikä ole vedestä pulaa.

Vanuttunut Villasukka kirjoitti...

Kauniita kuvia heinäkuulta <3

Kruunuvuokko kirjoitti...

Kauniita kuvia kaikki.
Mukavaa viikonloppua sinulle.

Purulaari kirjoitti...

Kauniita heinäkuun kuvia! Heijastukset veteen on aina mielenkiintoisia, vähän salaperäisiäkin. Lapsena en tykännyt horsmista. Hakkuuaukeille kasvoi luonnon vadelmia ja kun vadelmat kypsyi ja niitä käytiin poimimassa, irtosi horsmista löytyviä, jotka tarttui hikiseen ihoon. En tiedä, kuinka iso riesa sekin muka oli, mutta onneksi se ei enää aikuisena haittaa mieltä ja horsmat on nykyään mielestäni kauniita, herkän hempeän värisiä.

Saila kirjoitti...

Kauniit ja tunnelmalliset kuvat!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Emilie, Meillä oli kaatosade. Ajoin Kajaanista kotiin ja sai olla ihan varovainen, ettei joutunut vesiliirtoon

enkulin käsityöt kirjoitti...

Samoin sinulle Kruunuvuokko

enkulin käsityöt kirjoitti...

Purulaari, horsman väri on kaunis ja kunnon horsmikko ihan häikäisee kauneudellaan

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos Saila

rimasa kirjoitti...

Ihanat kolme kuvaa!

Repolainen kirjoitti...

Kertakaikkisen upeita kuvia heinäkuulta... jos olet taitava käsistäsikin, niin on sulla kyllä aivan mieletön silmä kuvakulmillekin... ihanaa viikonloppua!

Maarit kirjoitti...

Kaunis heijastus ja poutapilvet on monessa kerroksessa :)
Täällä näkyy enimmäkseen tummia pilviä, eilen tuli vettä koko päivän!
Kivaa viikonloppua<3

Kristiina K kirjoitti...

Tuo heijastuskuva on aivan ihana, samoin pilvikuva. Pilviä ihastelen minäkin. Ei kai nyt vielä syksy ala!!

anna kirjoitti...

Kaikki kuvasi ovat hienoja, eikä ensimmäinenkään ole mitenkään epäonnistunut, vaan upean tunnelmallinen. Kuvia saa ottaa jokainen niinkuin lystää!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos rimasa

enkulin käsityöt kirjoitti...

Samoin sinulle Maarit

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kristiina K, en minäkään usko, että syksy alkaa. Muistelen vaan viime kesää, kun vettä satoi koko heinä-ja elokuun ja sitten alkoikin jo piitkä syyskuu. Toivottavasti tämä kesä on erilainen

*VEKKI* kirjoitti...

Kauniita kuvia. Horsma tietysti kaunein!!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos Vekki

Päivien ilot kirjoitti...


Ihanat kesää huokuvat kuvat!
Kyllä tämä suomen suvi on vaan parasta aikaa.

Puikoillanikin kirjoitti...

Ihania kesäisiä kuvia hämähäkinseitteineen päivineen.

anna kirjoitti...

Minun aiemmin kirjoittama kommentti on hukkaantunut jonnekin. Uusi yritys nyt. Upeita kuvia kaikki, tunnelmallisia!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Vanuttunut Villasukka, kiitos

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos kehuista Repolainen. Valokuvausta vasta opettelen.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Anna, Tämä viesti oli bloggerin toimesta mennyt roskakoriin. Uskomatonta.
Harjoittelen vasta valokuvausta. Ennen filmi piti viedä kehitykseen ja maksaa piti kaikista kuvista (myös epäonnistuneista) kun ne viikon päästä sai hakea valokuvausliikkeestä. Nykyään digiaikaan on helppoa räpsiä vaikka sata valokuvaa ja poistaa turhat. Helppoa

enkulin käsityöt kirjoitti...

Päivien ilot, nautitaan tästä kesästä, vaikka sataisi vettäkin.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos Puikoillanikin

enkulin käsityöt kirjoitti...

Anna, kommentti löytyi roskakorista. Blogger lsittaa nykyinin sinne paljon kommentteja.

Silkku kirjoitti...

Valon heijastus veden pintaan on niin fantasia maailmaa 👍😀 minäkin tykkään pilvistä, niissä näkee vaikka mitä. Olen nähnyt niissä rakkaat edesmenneet kissamme ja rakkaan edesmenneen isäni ❤️
Horsmat ihanat horsmat 🌞 todella upeita kuvia kaikki 👍😸
Tällä saaressa ollaan oltu nyt viikon putkeen. Ei ole ollut asiaa maihin, niin kovat tuulet täällä ☹️ josko ens viikolla päästäisiin.
Hyvää sunnuntaita sinulle ❤️🌞🌺🐝

SusuPetal kirjoitti...

Taivastelu on kyllä mukavaa!

Todella aikaisin kaikki kukkii, horsmatkin. Mutta ei kesä vielä ole ohi, eihän!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Silkku, Pilvistä näkee vaikka mitä kuvioita. Mimosan kanssa loikoiltiin nurmikolla ja bongattiin kissoja ja koiria taivaalta.

enkulin käsityöt kirjoitti...

SusuPetal, no ei lopu, vaikka vanha viisas kansa niin sanoi.

Sara - Villa Emilia kirjoitti...

Aivan ihania kuvia ja hienoja aiheita!
Minullakin oli yhtenä kuvaehdokkaana "heijastus", mutta se ei ollut läheskään yhtä tunnelmallinen kuin sinulla.
Mukavaa sateista sunnuntaita (toivottavasti ei liian myrskyisää)!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Sara -Villa Emilia. Meillä on satanut ja tuullut koko päivän. Ukko lämmitti jo takkaa, koska tuntui jo viileältä.

aimarii kirjoitti...

Hyvin olet taivastellut ja tavoittanut myös heijastuskuvassa oikeanlaisen tunnelman. Pidän myös horsmakuvasta. Se on tämän hetken kukkija ja voi, että porot tykkää siitä.
Sateista Koillismaallakin.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Aimarii, Horsma on todellakin kaunis ja minäkin tykkään

Repolainen kirjoitti...

Upeita - tunnelmallisia kuvia!!

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Kauniita, herkkiä kuvia, aitoa kesää!

Susanna Hietanen kirjoitti...

Ihanan tunnelmalliset kesäkuvat 🥰

stansta kirjoitti...

Kivat kesäiset kuvat! Itselläni on vasta yksi h-kuva valmiina. Melkein olin jo unohtanut, kun mietin Repolaisen haasteen valkoisia kuvia, heh. (Blogissani on arvonta...)
Hyvää alkanutta heinäkuista viikkoa!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos Repolainen

enkulin käsityöt kirjoitti...

Sinisen sohvan emäntä, kannattaa nyt todella nauttia kaikesta

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos vinkistä stansta. Heti kävin osallistumassa

RaijaAnnikki kirjoitti...

Hienot kuvat,täynnä tunnelmaa.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos RaijaAnnikki

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos Susanna

Ruusuperhonen kirjoitti...

Kukka se on perunankukkakin ja kaunis sellainen, rentun ruususta puhumattakaan! Horsmia kerään aina tilaisuuden tullen isoon maljakkoon tai ämpäriin, riippuen siitä, missä olen. Ne ovat kauniita, ihanan värisiä ja oikeita pörriäismagneetteja.

MaaritKoo kirjoitti...

Olipa hienot kuvat!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ruusuperhonen, horsmat ovat kauniita - samoin "partasutit" (ohdakkeet)

enkulin käsityöt kirjoitti...

MaaritKoo, kiitos

Aliel kirjoitti...

Itsekin tykkään katsella ja kuvailla pilviä. Ne on välillä tosi hienoja, mielenkiintoisia, mielikuvitusta herätteleviä jne.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Aliel, minäkin olen kova taivastelija