lauantai 15. kesäkuuta 2024

Öttiäisiä

Tässä lupaamiani öttiäiskuvia. Niitä tulikin otettua kauhean paljon. Yritin etsiä öttiäisille nimiä googlettamalla. Jos olen nimennyt öttiäiset väärin, ole kiltti ja oikaise väärä tietoni. Kuvasin kännykän makro-toiminnolla kaikki kuvani.

Otin kuvia osittain kotipihalta ja osittain 50 kilometrin päästä Rautavaaralta. Kyllä tämä öttiäisten maailma on mielenkiintoisa ja huomasin, että ihan vieras minulle. Yllättävän paljon on ympärillä tätä "näkymätöntä elämää"


Tarhamehiläinen


Kärpänen


Nurmitädyke ja leinikki (piti kuvata myös öttiäisten ympäristöä)


 Kangasperhonen


Punakehomuurahainen


Jokin jännä öttiäinen


Hietalovihukka


Ratamoverkkoperhonen


Tanhukärpänen taitaa tässä ruokailla 


Öttiäisten ympäristöä


Herhiläinen


Pohjolanmahlanen?


 Metsäruusu ja kukapa muu kuin sarvijäärä lehdellä


Papintappaja sarvijäärä. Yllätyin, että näitä olikin kaksi


Sarvijäärä olikin aikamopinen linssilude



Kaalikärpänen ja kärpänen




Sarvijäärät varastivat sown


Metsäkurjenpolvi


Kolme heitä on


En halunnut häiritä enempää heitä




Pikkupuuhari


 

Kävin samalla paikalla elokuussa 2023 kuvailemassa öttiäisiä ja tutkin heidän nimensä tähän samaan postiin.


Keisarinviitta

Sekoyökkönen ja yllättäen kuvaan ryöminyt Viherkukkajäärä

Sekoyökkönen

Kimalainen

Ampiaisvieras ja kasvi on ruusuruoho

Helina

 

Nyt olen aivan innoissani. Tuo sarvijäärien-suku vei ihan sydämeni ja nyt on aivan pakko opiskella näistä lisää. Pitää vain miettiä, mihin panssaripukuun voisi itse pukeutua. Itikoita nimittäin oli tuhatmiljoonaa, ja eivät välittäneet hyönteismyrkyistä tippaakaan. 

Huomasin myös, etten tiennyt edes tuota ruusuruohon nimeä. Nyt sitten opettelemaan kasveja ja öttiäisiä innolla.

Olisi kivaa, jos jättäisit kommentin käynnistäsi. 


Ihanaa viikonloppua sinulle ja nauti ihanasta kesästä.

38 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Upeita öttiäiskuvia!
Minullakin olisi kamerassa makrotoiminto, mutta en ole vielä tullut sinuksi sen kanssa. Kannattaisi opetella :)
-Sari ryytimaalta-

sini kirjoitti...

Olet ollut luontoretkellä. Nyt niitä löytyykin eikä tarvi suurennuslasin kanssa etsiä. Onkohan minulla kännyssä makro toimintaa..täytyy tutkia.

Hauskaa juhannusviikkoa Sinulle.

sini

Rita A kirjoitti...

Blogiin saakin kerättyä monenlaista tallentamisen arvoista.
Kivasti kuhisee luonto elämää.
Itikat iholla eivät tosin kovinkaan kivoja.
Meilläkin on nurmitädykettä siellä täällä pihassa 💙

Päivien ilot kirjoitti...


Wau! Miten upeat kuvat, piti oikein monta kertaa katsoa kuvat.
Öttiäiset kauniissa kukissa. Hyvin olet tallentanut tilanteet.
Aurinkoa sunnuntaille!

Tauvonpaikan Kaisu kirjoitti...

Sinustahan tuli oikea ötökkätutkija ja monenmoisia pieniä piipertäjiä löysitkin.
Minä istun täällä mökin pihamaalla ja itikat surisevat ympärillä. Tuntuu, ettei pieni tuulenvire eikä Thermacell niitä loitonna. Onneksi minulle ei tule niistä paukamia eikä kutinaa.
Eilen oli pikkupojalla punkki, kun menivät kotiin. Liekö täältä tullut? Meillä ei ole nimittäin tähän asti mökillä niitä näkynyt. Olemme uskoneet siihen, että nuo maamuurahaiset pitäisivät ne loitolla ja/tai kurissa.

Ötököiden maailma on ihmeellinen myös pienten kanssa. Miten he muurahaistakin ihmettelevät ja leppäkertun pisteitä laskeskelevat. Elämän pieniä ihmeitä!

Ihanaa kesää ötököiden ja kesän kaiken kauniin keskellä Sinulle!

anna kirjoitti...

Hienoa! Upeaa! Hurjan ihania ja taitavasti otettuja kuvia! Ja miten paljon eri laleja. Ymmärrän tuon innostuksen. Se on niin oma maailmansa tuo; öttiäiset ja niiden kasvit.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Sari, Kannattaa kokeilla. Minäkin olen amatööri ja olin ihan tyytyväinen kuviin

enkulin käsityöt kirjoitti...

Samoin sinulle Sini

enkulin käsityöt kirjoitti...

Rita A, ukkeli leikkasi nurmikkoa ja jätti nurmitädykkeet kasvamaan, koska ovat niin kauniita. Hyvä ukko minulla.😀

enkulin käsityöt kirjoitti...

Päivien ilot. Kuvatessa en edes kaikkea huomannut. Kivoja ovat nämä öttiäiset.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Anna, tästä taitaa tulla uusi harrastus. Todella upeita on öttiäiset

Purulaari kirjoitti...

Hienoja kuvia! Hyönteisten maailma on kiehtova ja samalla niin huomaamaton, paitsi hyttyset ja paarmat kyllä huomaa liiankin helposti. Kauniita nuo jäärät kiiltävissä panssareissaan. Ja ykköset on hauskan näköisiä turkiksissaan.

SusuPetal kirjoitti...

Kerrassaan kiehtovia makrokuvia! Pieni on niin kaunista!

Arkisin | jenni kirjoitti...

Upeita kuvia! Luonto on kaunis <3

enkulin käsityöt kirjoitti...

Purulaari, Huomasin saman. Pitää katsoa tarkemmin ja kulkea hitaammin ja minulle vierasta -pitää pysähtyä paikoilleen

enkulin käsityöt kirjoitti...

SusuPetal, Kaunista ja jotenkin haurasta, kun katselee vaikka noiden öttiäisten siipiä

enkulin käsityöt kirjoitti...

Arkisin Jenni. Kaunista todella

Puikoillanikin kirjoitti...

Petokärpänen! Voi ihme!
Onko sarvijaakoilla suvunjatkopuuhat menossa, vai muutenko vaan viihtyvät päällekkäin?

enkulin käsityöt kirjoitti...

Puikoillanikin. Minulle olivat ylläreitä molemmat. Petokärpänen riippuu tuossa korrella ja näyttää siltä, että ruokailee.
Luulisin myös, että jatkavat sukua. Pitää opiskella. Oli niin yllätyävää minullekin.

Jenni kirjoitti...

Onpa söpöjä ötököitä :) Ja apua nuo sarvijäärät :D :D

sirkkis kirjoitti...

Upeita ötökkä & luontokuvia 🐛🍀🤩
Ihanaa keskikesän juhla sinulle tulevaan viikonloppuun 🥰🍓🍹

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanaa Juhannusta myös sinulle Sirkkis.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Jenni, sarvijäärät ovat myös minun suosikkini.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Tauvonpaikan Kaisu, Minäkin pelkään punkkeja. Tuolla Rautavaaralla tukkaani tarttui kaksi punkkia. Onneksi huomasin. Miksiköhän itikat ovat niin äkäisiä tänä vuonna . Mitkään karkotteet eivät tehoa. Säälittää metsän eläimet. Kuumuutta, punkkeja ja itikoita - eikä pysty raapimaan, eikä oloaan helpottamaan .

Sartsa kirjoitti...

Ohhoh, minkä määrän onnistuneita öttiäiskuvia olet saanut napattua! Minulla ne menivät/ menevät säännönmukaisesti ihan penkin alle.

Silkku kirjoitti...

Voi että mä niin rakastan noita öttiäisiä ❤️ ne ovat ihan älyttömän kiehtovia kaikki kuvioineen ja värityksineen 😀 todella upeita kuvia olet saanut niistä 👍 ja hienoa, että opiskelet niiden nimiä. Minä nimittäin en tiedä oikeastaan paljon mitään niistä. Ihailen vaan aina ja ihmettelen, miten kaunis luonto voikaan olla 😀
Tunnelmallista juhannusta Sinulle ❤️🔥🍀🌞🐝🐞🦋🍹

enkulin käsityöt kirjoitti...

Silkku. Minullakin ihan uusi ihastus ja innostuin heti kerralla. Vaikeinta minulle Pikkumyylle on liikkua varovasti ja hiiitaaaasti, että sain kuvat otettua. Ihanaa Juhannusta sinulle

enkulin käsityöt kirjoitti...

Sartsa, otin varmaan sata kuvaa ja sitten vaan poistin penkin alle menneet

Emilie kirjoitti...

OO, hienosti olet saanut ötököitä kuviin ..ja nimetkin löytänyt. Ite kun koetan kuvata, ne vaan lähtee lentoon tms. Nimiä en löydä yleensä mistään.
Niin, punkkeja ja hirvikärpäsiä saa kyllä, jos ei pelätä, niin ainakin varoa. Vanhoja kuvia kun olen katsellut, niin tuntuu vaan että nykyinen kännykkä ei oikein osaa kuvata, vai missä vika lie :)))

enkulin käsityöt kirjoitti...

Emilie, opettelin hiipimään ja liikkumaan hitaasti. Nimet etsin kännykän googlepalkin Google lens (silmän kuva) ohjelmalla. Varmistin muutaman öttiöisiä tuntevilta.

Irma kirjoitti...

Onpas tosi kivoja kuvia!
Koiran kanssa lenkkeillessä olen katsellut luonnossa miten kauniisti kukkien värit sopivat toisiinsa niinkuin sulla sininen ja keltainen.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Irma, luonnossa kaikki sopii kaikkeen. Olen värjännyt lankoja kasvivärjäyksenä ja nekin langat käy yhteen. Erisävyiset keltaiset , ruskeat ja vihreät ovat kaikki sulassa sovussa keskenään

Saila kirjoitti...

Vau, miten paljon jääriä! Ne ovat minustakin todella upeita, kuin koruja. Hienot ja selvästi öttiäispitoiset näkymät ja ympäristöt myös!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Saila, Nyt on pakko tutkia näitä öttiäisiä lisää -varsinkin jääriä.

Olifantti kirjoitti...

Ihania kuvia! Iski taas kamerahimo. Yritänpä hillitä sitä. Herhiläinen on vähän pelottava. Hienoa, että laitat myös nimet.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Olifantti. Iski ihan himo kuvata öttiäisiä. Googletin nimet. Ovat uusia minulle.

aimarii kirjoitti...

Öttiäiset ovat olleet hyvin yhteistyössö kuvaajan kanssa, suorastaan linssiluteina.
Kaunis on kesä ja täynnä elämää.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Aimarii, niin olivat. Osan yksityiskohdista huomasin vasta kun siirsin kuvat kännykästä koneelle. Öttiäiset ovat ihmeellisiä.