torstai 3. elokuuta 2023

Kanapiiras ja unikonkukka

Tänään kokeilin taas reseptiarkistoni toimivuutta ja leivoin todella helpon kanapiiraan.

Käytin  valmista rukiista valmistettua pakaste-piirakkapohjaa. Mietin, että vieläkin helpommalla pääsisi kun käyttäisi kylmäsavupaistin sijaan valmiiksi kypsennettyjä kanapaloja, mikä olikin hyvä idea. Pyöräytin vain purjot ja kananpalat pikaisesti paistinpannussa.

Voitelin vuoan rypsiöljyllä ja esipaistoin piiraspohjaa 10 minuuttia ennen täytteen lisäämistä



 

Tässä ohje:


 

Blogiystäväni Terhi toi minulle viime vuonna ison pussillisen unikon siemenkotia. Istutin siemeniä kahteen todella suureen saviruukkuun ilman esikasvatusta keväällä ja voi ihanuutta - ensimmäinen unikkoni avasi kukkansa. Unikoilla on hyvä kasvumulta ja olen siirrellyt ruukkuja kaatosateiden alta suojaan välillä



Hyvin onnistui kasvatus ja kukkasia odottelen lisää


Varsinainen kaunokainen







Nyt pitää ravata päivittäin katsomassa kukkaruukut. Nuo siemenkodat kerään talteen loppusyksyllä.

Terhi toi minulle myös hauskan perennan. Metrisessä kukkavarressa keinuu tuulessa vaalean keltainen kukka. Varressa on neljä nuppuakin odottamassa aurinkoa. Tämä kukkanen kerää pörriäisiä luokseen.

 



Pörriäiset viihtyvät myös tässä kukassa

 



Oikein ihanaa torstaipäivää kaikille

11 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Kiitos reseptistä Enkuli, tykkään piirakoita, kun ovat helppoja tehdä ja käyttää 😊 Minulla kun on ruoka etenkin mauste allergioita,olen tottunut siihen, että jätän ne pois. Siis purjo pois minun piirakasta ja kaikki savustettu 🥴saa suun kipeäksi 🥴 Kopioin reseptin työpöydälle, kiitos 🥧😘
Hyvää ja satoisaa elokuuta ja hauskaa viikonloppua 💚🍓

Sartsa kirjoitti...

En ole koskaan kokeillut tuota kaupan ruispohjaista piirakkataikinaa, vaikka muita olenkin ostanut. Pitänee joskus testata tuokin. On varmaan hyvää.
Unikot on pihapiirin erikoisuuksia.

Kruunuvuokko kirjoitti...

Varmasti herkullinen piirakka.
Noita samaisia kauniita unikoita löytyy minunkin puutarhastani.
Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

Puikoillanikin kirjoitti...

Hyvältä näyttää piirakka. Onpa erikoisen näköinen unikonkukka - tosi kaunis.

Päivien ilot kirjoitti...

Nam kiitos ohjeesta😋 kokeiluun menee.
Suolaiset leivonnaiset ovat niin parasta.
Kaunis ihana unikko🌸
Mukavaa viikkoa sinne!

Anemone kirjoitti...

Niin hyvältä näytti piirakka että otin ohjeen talteen. Ihania nuo unikot ♥
Mukavaa viikonloppua teille sinne Nurmekseen! Elli +perhe on nyt Joensuussa leireilemässä :) Taitaa vaan olla kosteat kelit :)

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Unikot ovat ihania kukkia.

Olifantti kirjoitti...

Onpas kiva resepti ja ihania unikoita, ei ihan perus.

satunNainen Paula kirjoitti...

Onpa upea unikkolajike!

Purulaari kirjoitti...

Maukas piirakka! En ole pahemmin harrastanut valmiita piirakkapohjia, mutta pitäisi varmaankin kokeilla joskus tuota rukiista vaihtoehtoa. Kaunis unikko. Sinulla kävi unikon viljelyn kanssa parempi tuuri kuin minulla, yhtään kukkaa ei minun kukkapenkkiini ole ilmaantunut.

Der Seidenspinner kirjoitti...

Voi miten hyvän mielen postaus!
Kanapiirasta pitää ehdottomasti kokeilla.
Unikot ovat ehdoton suosikkikukkani. Minun esikasvatuksen meni mönkään, mutta jospa ensi keväänä yrittäisi. Unikot ovat niin kauniita!
Mukavaa viikonloppua sinulle!