keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Piirakkasukat

Tein jälleen Piirakkasukat, jotka menevät tyttärelle. Ohje löytyy Novitan Sukkalehti- lehdestä.

Toiveväri oli punertavan violetti ja täydellinen väri löytyikin Novitan 7-veljestä langasta.

 


 

En haluaisi olla negatiivinen ihminen, mutta kerron näiden sukkieni tarinan.

Ostin kaksi kerää lankaa, ja ihmettelin kotiin tultuani,  miten pieniltä kerät vaikuttivat, vaikka vyötteessä kerrotaan, että kerässä on 100 g lankaa. 

Punnitsin kerät ja yllätys oli suuri.Toinen kerä painoi 79 g ja toinen 83 g.


Tässä piti olla siis yhteensä 200 g


Tein reklamaation langasta Novitalle ja vastausta odotellessa neuloin sukat. Lanka ei riittänyt tietenkään sukkapariin, vaikka olen tehnyt varmaan kymmenet samat sukat yhdestä kerästä. Olin todella pettynyt ja vihainenkin. Periaatteessa olen aina halunnut suosia suomalaista. Novita kertookin, että lanka valmistetaan Suomessa Korian tehtaalla.



Sain vastineen Novitalta.

"Ilmeisemminkin vajaisiin keriin tullut lanka ei ole lähtenyt keriytymään samanaikaisesti muiden kerien kanssa ja keräkoneen elektroninen vartija ei ole tätä havainnut. "

"Painomuutoksiin vaikuttaa villan kuivuminen tuotannon jälkeen. Villan hyvä ominaisuus on kyky imeä itseensä paljon kosteutta tuntumatta märältä. Esimerkiksi 7 Veljestä -lanka voi imeä itseensä jopa 15 % kosteutta. Vastaavasti kuivuttuaan 100 gramman lankakerä painaa huomattavasti vähemmän. Ei siis ole mitenkään tavatonta, että kuivissa olosuhteissa lankakerän paino voi laskea jopa 90 grammaan".

Minun keräni olivat siis todella vajaita, joten saan Novitalta kolme kerää lankaa.  

Uskonkin, että lanka pysyy edelleenkin kauppalistallani.

Tämä postaus nyt osoittaa, miten turvallista on tehdä kauppaa suomalaisen  yrityksen kanssa. 


Oikein mukavaa keskiviikkoa kaikille.

9 kommenttia:

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Ihanan väriset.

Puikoillanikin kirjoitti...

Malli on kiva ja olen sitä joskus katsellutkin. Värikin on aivan huikea.
Aina kannattaa olla yhteydessä valmistajaan, oli sitten mikä tuote vaan. Tieto huonosta erästä, langasta ym. on arvokas ja hyödyllinen valmistajalle.

Matleena kirjoitti...

Ihanan väriset sukat! Minun lempivärinihän se onkin.
Ainahan tuollainen langan vajaus harmittaa, mutta onneksi niitä on harvoin ja Novita on kyllä tietojeni mukaan korjannut puutteen, kuten nytkin.

Anonyymi kirjoitti...

Sukat on kauniin väriset.
Novitan langat tehdään langan muotoon Suomessa, mutta suurin osa villasta tulee Englannista ja muualta maailmalta. Samoin varmaan muutkin materiaalit. Mutta onhan ainakin muutamalla ihmisellä työtä.

Maarit kirjoitti...

Hienot sukat! Hyvä, että annoit palautetta!

Susanna Hietanen kirjoitti...

Kauniit sukat!

Olen kokenut samaisen vajaan kerän syndrooman kerran Novitan seiskaveikan kanssa. Oli melkoisen petetty olo. Nyttemmin olen yrittänyt muistaa punnita keriä mahdollisimman usein. Selvästikin suurin osa keristä täyttää tuoteselosteen painoilmoituksen 👍

Olifantti kirjoitti...

Hyvä, että sait lankaa tilalle. Olen kuullut sellaistakin, että joku käy salaa hakemassa täydennystä omiin keriinsä kaupasta.
Piirakat on kiva malli.

Repolainen kirjoitti...

Oih - minullakin on paritkin piirakkasukat, en vain ole tiennyt niille nimeä!!

Silkku kirjoitti...

Musta on niin ihana katsella kun osaat kutoa niin erilaisia juttuja, nämäkin niin ihanat 🥰 sinulla on kaunis käsiala. Vai että tuollaista, no hyvä kun olit tarkka ja reklamoit, se kannattaa ja varmasti siellä toisessa päässäkin tykkäävät kun saavat palautetta jos jotain vikaa.