tiistai 31. toukokuuta 2016

Kesä on täällä

Kylläpä nämä päivät vain vilahtavat ohi. Itä-Suomessa on ollut ihanat hellepäivät ja ulkona tietenkin on tullut oltua. Vuorotteluvapaani on puolessa välissä. Kyllä olen nauttinut tästä keväästä. Koneellekaan ei ole ehtinyt millään, koska on niin paljon kaikkea puuhaa.
Ilma on keltaisenaan männyn siitepölyä ja tämä on astmaatikolle tukalaa aikaa. Onneksi viime viikolla satoi kaatamalla vettä  kaksi päivää. Olen hankkinut nyt kesäkukkia ja istutellut niitä. Paljon perennoita paleltui tänä talvena ja mansikantaimet katosivat kokonaan. Harmittaa myös luumupuu, joka paleltui ja jäljelle jäi vain yksi oksa, johon on nyt tullut pieni lehti. Pitääköhän minun nyt leikata puu aivan lyhyeksi???

Minulla on kolme omenapuuta. Kaksi niistä ei ole kukkinut yli kymmeneen vuoteen. Uhkailin puita viime syksynä ja kerroin niille, että jos kukkia ei tule, kaadatan koko puut tänä keväänä. Ihme tapahtui - ja puut ovat nyt täynnä nuppuja ja kukkia ensimmäisen kerran.








Syreeni kukkii pian - onneksi ei paleltunut talvella

Pihlajissa on pienet nuput

Ihanaa - voikukat kukkivat

Mesikka kukkii

Orvokin lehdilläkin on siitepölyä


Kyllä kevät ja alkukesä on sitten vuoden parasta ja kauneinta aikaa. Ihanaa seurata kasvun ihmettä.

Ihanaa viikkoa kaikille

25 kommenttia:

Der Seidenspinner kirjoitti...

Kesä on täälläkin! Ihanaa kesän alkua sinulle! Minua ilahduttaa myös tämä valo! Pimeää aikaa on niin vähän....Myös öisin!

Ritva kirjoitti...

Kauniita kuvia!
Minustakin kevät ja alkukesä on vuoden parasta aikaa. On niin kaunista ja valoisaa.
Valtavasti on siitepölyä nyt ilmassa. Toivottavasti menee pian ohi!
Mukavaa viikon jatkoa!

alice k. kirjoitti...

Oi teillä kasvaa mesimarjoja! Lapsuuteni herkkua!

Majan Molla kirjoitti...

Voi kuinka kaunista! Me ei satu omenapuuta menestymään. Kuulin, että näin rannalla vaikeaa ja annoin sitten pupun napostella loput versotkin.
Mukavaa kuun vaihdetta!

Maca kirjoitti...

Ihana kesä! Siitepölyä on täälläkin keltaisenaan ja itikoita.

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

Olis niin ihanaa laittaa omaa pihaa kun olis voimia. Kukkivat puut ovat mun heikkouteni. Harmi luumupuun kohtaloa.
Nyt etsitään amppeleita partsille. Mansikka yhteen ja kahteen jotai kukkaa mikä kestää paahteen suoraan.

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Kauniita kuvia Enkuli ja nyt on kaunein kevät ikinä, ainakin siltä tuntuu! <3

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kaunista.On niin ihana kun on kesä.Mukavia päiviä sinulle.

intsu kirjoitti...

Ihania kukkia. Minut valloittaa aina orvokit ja kyllä omenapuun kukkakin on tosi kaunis. Nautitaan kesäsästä satoi tai paistoi.

Sisko kirjoitti...

On niin paljon kukkia ja mesimarjankin, täällä niitä ei ole.

Lissukka kirjoitti...

Tää on kyllä parasta kesää, kaikki on taas talven jälkeen uutta :) Ihanaa viikkoa Sinullekkin Enkuli :D

Tuulento kirjoitti...

Minulla on ollut samat ongelmat, noin 7 puuta paleltui, osa kokonaan ja osassa näyttää olevan oksa tai pieni juuriverso jäänyt jälelle. Jännitin kauan viinurypälettä, mutta nyt näkyy useampi silmu ja lehtikin lähellä juuristoa. Tällaista se on täällä Pohjois-Suomessa, ei niin helppoa. Mutta aina ostan uuden puun! Jospa se nyt kestäisi!!

Susanna kirjoitti...

Kauniita kuvia! Kyllä olen huomannut, että kasvit ymmärtää kun niille puhuu (suom. huom. uhkailee) ;)) Minä varasin sulle sen atc:n jonka halusit. Kivaa lomaa edelleen!

Melissa kirjoitti...

Ihana kesä, kauniita kuvia <3

AnniK kirjoitti...

Kyllä tuolla ulkosalla on nyt niin kaunista! Onneksi kauniit ilmat takaavat myös sen että olemme kaikesta kukkaloistosta nauttimassa. Mukavaa viikonjatkoa sinne!

Ninnu kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia! Tämä on ihanaa aikaa. Itsekin olen harkinnut vuorotteluvapaalle menoa. Ehtisi maalata ja piirtää enemmän. Nythän niitä kriteereitä tiukennettiin, mutta en anna sen estää :-).

Sarin kotona kirjoitti...

Ihanat kuvat!
Mukavaa illan jatkoa!

*VEKKI* kirjoitti...

Ihana kesä on täällä! Kukat sen todistaa ja tuoksu.

Huopatossunen kirjoitti...

Upeaa kukkaloistoa!

Lumiruusu kirjoitti...

Ihania kuvia ja erityisen kauniit nuo orvokit.Minullakin on omenankukkaoksia maljakossa sain tyttären ja poikaystävänsä uuden (vanhan) talon pihalta...oli kyllä uskomaton onniheillä talokaupan suhteen :) :)

Kiitos kommenteista ja liinan kehuista tykkäään itsekin työstä tosi paljon ...

Armiida kirjoitti...

Valitettavasti Tarja K ennätti varata Jacobin ja myös Evien itselleen sähköpostilla eilen illalla, joten en niitä voi sinulle enää antaa.

Repolainen kirjoitti...

Oi mitä kukkaloistoa!
Kesä tosiaankin ihan yllätti, huumaava sireenien tuoksu ja juhannusruusukin jo nupullaan - ajoissa on tämä kesä!! Nautitaan!

kosotäti kirjoitti...

Kyllä kesä on ihanaa ja kaunista.

Sari kirjoitti...

Onkohan meillä enää heinäkuussa mitään kukkia ihailtavana, kun nää kaikki luonnonkukat puhkee niin nopiasti. Huomasin juuri, että meillä alkoi jo juhannusruusu kukkimaan!
Ja tänään vihdoin ollaan saatu kunnolla sadevettä - kyllä luonnossa nyt tuoksuu raikkaalta Ü
Ihania kesäpäiviä siule <3

Jaana H-V kirjoitti...

Ihania kuvia! Kesä on nyt!