perjantai 3. heinäkuuta 2015

Lintubongausta

Eilen ja tänään  tein kortteja Ainon Matka linnuntietä maailman ympäri-haasteeseen.
Olen työkiireiden vuoksi pahasti jäljessä matkallani, mutta eilen bongasin seitsemännen lintuni, joka on Gallus gallus domesticus eli kana 

Kesykanat polveutuvat Kaakkois-Aasian viidakkokanoista, joista punaviidakkokana (Gallus gallus), srilankanviidakkokana (Gallus lafayettei), harmaaviidakkokana (Gallus sonnerati) ja viherviidakkokana (Gallus varius) ovat yhä olemassa. Nykyiset kesykanat ovat edellisistä lähinnä punaviidakkokanaa. Tein oman kananbongaukseni  Ranskassa.


Muotiluomus/Kana Varattu Alicelle


Matkustin Saksaan ja siellä bongasin kahdeksannen lintuni Harakan.
Harakkaa on pidetty huonomaineisena lintuna koko Euroopassa, mutta esimerkiksi Kiinassa se on hyvän onnen siivekäs. Harakan kuvia on siellä käytetty mm. häiden yhteydessä ja sen nauru on tiennyt hyviä uutisia tai mieluisia vieraita
Olen seurannut lintuja ja harakka on todella älykäs ja nokkela lintu. Voimakaskin se on. Minun lintuni oli voittanut Harakoiden Mestaruuden HM -palkinnon.

Harakoiden mestaruus HM-palkinto


Matkani jatkui Britaniaan ja bongasin Isokuovin, joka on yhdeksäs lintu.
Kuovi eli vanhalta nimeltään isokuovi (Numenius arquata) on Euroopan suurin kahlaajalaji. Tämä varhain palaava muuttolintu esiintyy myös Suomessa. Siihen liittyy sananlasku: "Kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle."


Muotiluomus/Kuovi

Kymmenes lintubongaukseni on lempparilintuni Joutsen

Laulujoutsenet syövät pääasiassa kasvisravintoa, jota ne repivät pitkän kaulansa ja vahvan nokkansa avulla. Ne käyttävät ravinnokseen kuitenkin myös pieniä selkärangattomia. Joutsenparit pariutuvat jo nuorena ja solmivat yleensä elinikäisen liiton. Pesän pari rakentaa pienelle luodolle tai matalikolle. Naaras munii 4–7 kermanvalkeaa munaa. Molemmat vanhemmat huolehtivat kesällä syntyvistä poikasista, jotka viettävät vielä ensimmäisen talvenkin vanhempien kanssa. Sukukypsiksi laulujoutsenet tulevat keskimäärin 4–5-vuotiaina.


Joutsen



Yhdestoista Ainon listan mukanen bongaukseni on Kottarainen

Kottarainen pesii puiden ja rakennusten koloissa ja sille kelpaavat mainiosti myös ihmisen tekemät linnunpöntöt. Pöntön korkeus on 350 mm, sisäseinän leveys 150–200 mm, lentoaukko 50 mm ja lentoaukon yläreunan etäisyys katosta 40 mm. Kottarainen pesii mielellään löyhissä yhdyskunnissa, ja esim. omakotitalon pihapiiriin kannattaa asettaa useita pönttöjä, jolloin pesiviä pareja saattaa asettua useita, jos vain ympäristö tarjoaa riittävästi ravintoa. Munia on yleensä 4, 5 tai 6, harvoin 7.
Tein bongaukseni Uudesta Seelannista

Muotiluomus/Kottarainen Varattu Alicelle


Viimeisenä esittelen linnun, joka on kahdestoista bongaukseni. Kyseessä on Lokki,  jonka bongasin Skotlannin rannikolta.

Lokit (Laridae) on rantalintujen lahkoon kuuluva heimo, johon kuuluu 15 sukua. Varsinaisten lokkien (alaheimo Larinae) täysikasvuisten yksilöiden höyhenpeitettä hallitsevat tyypillisesti musta ja valkoinen väri sekä harmaan eri sävyt. Nuoret ja talvipukuiset linnut ovat hyvin erivärisiä, usein ruskeankirjavia.

Haavemaa


Olipa kiva bongailumatka. Kaikki kortit ovat vapaita vaihtoon. Ihanan haasteen Aino meille järjesti. Jokaisessa kortissani olen käyttänyt Ainolta saamaani materiaalia ja muuta aiheeseen sopivaa kuvitusta ja härpäkettä.

Ihanaa viikonloppua kaikille. Edellisessä postissa on uusi musiikkihaasteeni tälle kuulle.

13 kommenttia:

aino harjula kirjoitti...

Kylläpä on uhkeita lintukortteja. Aivan mielettömän upea tyyli ja värimaailma.

Susanna kirjoitti...

Onpa upeita ja hauskoja kortteja! Aurinkoista viikonloppua sinne teille ♥

Sude kirjoitti...

Hienoja. Tuommoisen kottaraishatun voisin ihan oikeastikin laittaa päähäni =)

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Hykerryttävän ihania kuvia :)

RaijaAnnikki kirjoitti...

Ihania !

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Upeita ja oikein viehättää missä nuo nostalgiset naishahmot. Kivaa viikonloppua! <3

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥vau, onpa hienoja!

Anemone kirjoitti...

Oi kun ihania kortteja !
Kiitos kahvikutsusta! Kyllä tällä reissulla taitaa jäädä, meillä matkaan lähtö viivästyi ja tulimme Kärsämäen kautta Kajaaniin, jossa yövymme nyt järven rannalla. Olisihan tosi kiva tavata livenäkin :) Ehkäpä joskus... ja jos Jämsän ohi joskus ajatte, niin myös tarjoan kahvit ♡
Poiskin lähdemme perjantaina kovalla kiireellä, kun sitten lauantaina on kummitytön häät Sastamalassa.
Ympäri Suomea nyt poikkoillaan :)
Ihanaa viikonloppua sinulle! Meillä kisahommat alkaa huomenna.

alice k. kirjoitti...

Nämä ovat aivan hirmaavia muotiluomuksia! Mahtaisivatko Kana ja Kottarainen olla vaihtoon vapaana? Blogissani ei tällä hetkellä ole kovasti vapaita esillä, mutta s-postinihan sinulla on, voin laittaa sulle kuvia vaihtokorteista. (Tai voit toivoa aiheita niin teen sulle.)

Saassa kirjoitti...

Oi miten ihania ja hauskoja lintuluomuksia.
Suosikikseni nousevat harakka ja lokit. Tykkään niin paljon niistä, kun melkein eletään niiden kanssa täällä rannan lähellä :-D

Jaana H-V kirjoitti...

Kaikki ovat hienoja!!!!

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

wow, kuinka huikeat kortit jälleen. Tuo eka kananen suorastaan ylväydellään huokuu arvokkuutta.

Manumiina kirjoitti...

Mahtavasti ideoituja ja toteutettuja kortteja!