sunnuntai 11. elokuuta 2013

10.8.2013

Eilen vietimme mieheni kanssa 39-vuotiasta yhteistä taivaltamme. Nurmeksessa oli rompepäivät, joten suuntasimme tietenkin sinne. Vettä tihkui, mutta onneksi tämä ei tahtia haitannut. Vierailijoita oli todella paljon.

Tässä ostokseni:

7 x 5 cm lasinen ikoni ikkunalaudalle (5 e)






Riihimäen lasipurkki ymmärtääkseni 2 litrainen korkeus noin 20 cm


Purkin hinta kansineen oli 5 e



Kuva iltapäivän askartelutyöstä. Tein laatikon saamilleni atc-korteille

Nyt pääsen helposti ihastelemaan korttejani.  Laitoin tuohon laatikon yläseunaan
vielä paksun teipin kuvauksen jälkeen vahvikkeeksi ja tasasin tietenkin reunan

Illalla läksimme mieheni kanssa autoajelulle klo 21.00

Ajoimme Rautavaaran taakse Jyrkän-Ruukille. Kuva parkkipaikalta menomatkalta.

Näkymä nuotiopaikan ikkunasta





Yllätyimme, sillä Jyrkän-Ruukilla oli Jyrkän Pub auki ja siellä myyjä taikoi meille juuri sopivan vahvuista ihanaa tuoretta kahvia ja tuoreet munkit. Oli todella virkistävä juhlaillinen ihailuhetki. Emme ottaneet Jyrkällä kuvia, koska yö pimeni todella nopeasti.

Ajoimme kotiin Sotkamo/Maaselän kautta. Huomasimme murheeksemme, että koivut olivat keltaisempia Talvivaaran kaivoksen läheisyydessä. Saimme ajaa varovasti, koska vettä tihuutti aina välillä. Pikkupupuja näimme 5 kappaletta ja useita metsälintuja. Joskus tämmöinen autoajelu on todella ihana ja rentouttava kokemus. Radiosta tuli ihanaa musiikkia ja ihastelimme kaiken kauneutta. Olimme kotona vasta puolen yön jälkeen.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja muistathan musiikkihaasteeni

12 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Sylin täydeltä onnea teille, mahtava määrä yhteisiä vuosia.

Ihanan ikonin löysit.
Ja hienoa että löyty vielä edullinen riihimäen purkki sekä hyvä kansi, yleensähän kansia ei saa mistään.

Arja L kirjoitti...

Olet todellakin tehnyt oikean löydön kun noin edullisesti sait Ilves-purkin kansineen!
Tunnelmallisia kuvia ja onnea pitkästä yhdessäolosta :)

Melissa kirjoitti...

Ihania kuvia ja valtavasti onnea teille :)

Kirsti kirjoitti...

Onnittelut yhteisestä taipaleesta.
Ihanan löydön teit, kaunis:)

Ihanat kuvatkin nappasit.
Mukavaa sunnuntaita.

SatuKoo kirjoitti...

Onnea, onnea! :) Se onkin pitkä taival jo yhteistä eloa takana ja monta ruisleipää syöty yhteisen pöydän ääressä. Kauniita ostoksia olet tehnyt.

Maireanna kirjoitti...

Kaunis ikoni. Varmaan pääsi parhaalle paikalle. Ja nuo vanhat Riihimäen purkit, niistähän on tullut nyt keräilykohde. Hyviä ostoksia!

Sinipellavainen kirjoitti...

Onnittelut!
Kivat kirppislöydöt. Nuo alkuperäiset purkinkannet alkavat olla todella harvinaisia ja erittäin haluttuja.

Susanna kirjoitti...

Onnea vuosipäivänne johdosta! Ihania kuvia laitoit retkeltänne. Oikein tunsi kuinka oli rakkautta ilmassa ;) Hih, mua oikein naurattaa, kun minä ostin Killin torilta juurikin tuollaisen samanlaisen Äiti Maria koristeen! Näköjään meillä on aivan samanlainen maku. Ja tietty noita lasipurkkeja tarttuu kainaloon myös aina kirppareilta ;))

Vilimarika kirjoitti...

Pistän varaamasi kortit tulemaan. :) Yksi niistä olikin tänään tehty. :)

Heenu kirjoitti...

Onnea teille yhteisestä taipaleesta. Huikeita maisemakuvia, kiitos kun jaoit kanssamme :)Hyvää lomaa.

Marjut kirjoitti...

Oikein paljon onnea teille; meille tuli toukokuussa vuosia 10 vähemmän.

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Onnea vuosipäivän johdosta! Mukavalla tavalla olette päiväänne juhlistaneetkin. Luonnossa on aina mielenkiintoista ja kaunista katsottavaa ja koettavaa.