lauantai 4. helmikuuta 2012

Kesää odotellessa



Koko viimeviikon ajan oli täällä Itä-Suomessa paukkupakkaset. Meillä mittari näytti 28 - 34 astetta joka aamu. Pakostakin rupeaa haaveilemaan kesästä ja lämmöstä.


Tässä esittelen kesänodotuskuvia








Bandittia ei ole kiillotettu vielä kesän ajoja varten.Oli pakko kokeilla miltä pyörä tuntuu. Huomaathan että kiinnitän aina erittäin suuren huomion tyylikkyyteeni  (olen tuossa takana)











Näitä saa sitten kadehtia vapaasti. Nämä ovat kesänodotus huopatossuni tuossa takapihan lumihangessa kuvattuina. Ovat malliltaan vähän alle polveen ylettyvät. Nämä ovat kirppislöytö. Kärsin kokonaista 20 euroa, ja luulin ensin että ovat kalliit. Ystäväni kertoi kuitenkin, että huopatossut maksavat nykyisin yli satasen, joten varsinaisen löydönhän taas tein. Ovat nimittäin pohjistaankin uudenveroiset ja näillä keleillä erittäin sopivat jalkineet ja lisäksi lämpimät. Ennen huopikkaissa oli kumipohjat. Minulla ei tainnut lapsena muita kenkiä ollakkaan. Muistan kuin eilisen päivän, kun sain ensimmäiset punaiset `turkiskengät´ (kaikki saappaat olivat turkiskenkiä siihen aikaan meillä päin). En olisi ikinä uksonut, että kaipasin huopikkaita kaikkien niiden ihanien saapikkaiden jälkeen - ja vieläpä HARMAITA


Tuossa moottoripyöräkuvassa jalkineinani on punaiset Ainot ja villasukat. Lieksassa valmistetaan Ainoja ja Reinoja.


Käy kurkkaamassa http://www.reinokauppa.fi/product_catalog.php?c=9 mistä näkyy mitä ihania värejä on olemassa. Ja Reinothan voi tuunata itse http://www.reinokauppa.fi/oma_reino.php ja lasten Reinoja täällä http://www.reinokauppa.fi/product_catalog.php?c=1 ja täällä http://www.reinokauppa.fi/product_catalog.php?c=3


Itse olen haaveillut noista liloista puukengistä Reino-Puukengät Lila


ja skottikuvioisista varsitennareista.                  Varsitennarit - Skotti





ja nämäkin olisi kivat                                               Reino-Tennarit Lime                                 





Itse käyn Lieksassa töissä ja olen muutaman kerran käynyt tehtaanmyymälässä joululahjoiksi Reinoja ostelemassa. Mimosallakin on PINKIT 23 numeron Reinot. Enpä ole tainnut mitään yhtä ihanaa nähdä, kuin pikku Mimosa noissa kengissään. Minun lempparit on LIMET Reinot ja olen pitänyt niitä työkenkinä näillä pakkasilla.

Ei kommentteja: