torstai 28. elokuuta 2025

Loppukesän puuhia

Nyt askartelut ovat jääneet väliin ja olen keskittynyt alkusyksyn puuhiin.

Täällä Itä-Suomessa on satanut paljon  ja melkeinpä päivittäin. Marjasatoa olen pakastanut ja tänään keräsin karviaismarjat talteen. Satoa tuli puoli sangollista, mikä on hyvä sato viime syksynä eri paikkaan siirretystä pensaasta. Osan keitän hilloksi - samoin kuin omenapuun omenat. Lakat ja mustikat ovat jo pakkasessa, ja enää puuttuu vain puolukat.

 


Mikähän siinä on, että ihastelen aina näitä "perkeiden" värejä


 

Syyshortensia Living Pink & Rose kukkii. Odotan, että kukat muuttuvat hennon punertaviksi. Tämä ja muutama lilja ovatkin nyt pihamme ainoat kukkijat pelargonioiden lisäksi.

 



 

Sen verran syksyä on jo pihassamme, että osa kasveista on tehnyt upeita siemeniä.

Meinaan ottaa siemeniä talteen ainakin yksivuotisista silkkiunikoista ja kylvän ne maahan keväällä. Monet varmaankin osaavat kertoa minulle, pitääkö siemenille antaa kylmäkäsittely esimerkiksi jääkaapissa, vai olisiko parempi antaa siementen kylväytyä itsestään ????? 

 


Ruusuissa on isot upeat marjat

 

 

Kauppoihin tuli paljon kukkauutuuksia ja minäkin sorruin ostamaan orkidean. Olen odottanut entisen kukkani kukkavanan avautumista kuukausia, ja nyt taisi tulla odotukseen viimeinen pisara täyteen. Komea on tämä kaunokainen.


 

Olen vaihtanut kukkamultia huonekasveille. Tiedän toki, että keväällä mullat pitäisi vaihtaa, mutta hoidin kukkiani nyt. Ihmeekseni saintpauliaan tuli nuput ja se rupesi kukkimaan. Kyseessä on vanha yksilö, josta olen ottanut muutamia lehtiä, ja kasvattanut muutaman uuden kukkasen

 


 

Kävin nyt viikonloppuna mieheni kanssa Oulussa. Minulla oli siellä luokkakokous, ja olipa ihanaa nähdä kaikkia luokkakavereita ja ihania ystäviämme, joiden luona vierailimme. Ajoimme Nurmekseen rannikkoa pitkin ja kävimme Raahessa ja Kalajoella.

 

Raahessa on paljon upeita puutaloja


Meressä oli vaahtopäitä Kalajoella.


Sadettakin saatiin välillä niskaamme


Pohjanmaalla on upeat pellot ja taivaat


Maasto on tasaista - toisin kuin meillä täällä Itä-Suomessa




Olen tehnyt kotona pieniä siivoustöitä. Siivosin askarteluhuonetta ja järjestelin pitsejä ja paperit järjestykseen. Kiersin myös lopultakin koko talon ympäri ja pesin ikkunat sisältä ja ulkoa. Miellä siitepölykausi jatkui täällä mäntymetsän keskellä monta viikkoa, ja sitten tulivatkin sateet ja helteet. Ihanaa nyt katsella ulos kirkkaista ikkunoista.

 

Tein pitseistä pieniä keriä

 

Neulomisenkin aloitin nyt lopultakin. Voi että jo kaipasinkin neulepuikkojani, mutta helteellä en jaksanut neuloa mitään. Ihan tunnen, miten verenpaineeni laskee kun rentoudun neuloessa. Tästä on tulossa kaarrokevillapaita.



 

Nyt aloitammekin polttopuun ajamisen talveksi. Syksyyn kuuluu aina samat rutiinit. ja sitä varaudutaan jo pitkään talveen, vaikkakin haikealta tuntuu.

 

Oikein mukavaa elokuun viimeistä viikkoa kaikille 

maanantai 18. elokuuta 2025

Uusia korttejani

Askartelin eilen ja tänään uusia atc-kortteja. Korttien koko on 6,4 × 8,9 cm.

Esittelen ensin "helistinkorttini" 

Käytin kortteihin gelliplatella painamiani papereita, Pet-teippien kuvia, erilaisia muovikalvoja, paksua pahvia ja paljetteja. Kortit ovat aika paksuja, mutta mahtuvat säilytystaskuun. Korttien taustat ovat läpinäkyvät.

 

Tässä kortit pöydän päällä

 


... tässä ikkunalaudalla


Helistin 1/4


Yksityiskohta taustasta. Strassit liikkuvat




Helistin 2/4


Tausta hohtaa metallisena



Helistin 3/4 varattu Tarjalle



Tausta


Helistin 4/4


Tausta



Kortti takaa




Tässä Steampunk-sarja

 

Korteissa on runsaasti metallikoristeita. Käytin Korttikarnevaalista ostamiani kuvia ja erilaisia silppujani.


Metallia 1/4 Varattu


Yksityiskohtdat




Metallia 2/4


Yksityiskohdat



Metallia 3/4 varattu Tarjalle



Yksityiskohtia



Metallia 4/4 varattu







 

Korttini ovat kaikki vapaina vaihtoon, mutta toivon, että metallikoristeet vaihtuvat metallisiin koristeisiin.

Oli taas aivan ihanaa askarrella pitkästä aikaa. Jospa sitä taas säiden viilennyttyä innostuisi askartelemaan ja neulepuikotkin pitäisi kaivaa esille. Helteillä en jaksanut neuloa mitään.

 

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa kaikille 

tiistai 12. elokuuta 2025

Peltisen laatikon tuunaus

Kävin eilen Lieksassa kirpparilla ja löysin isokokoisen peltirasian (koko 27 x 35 cm).

Säilytän ikivanhoja postikorttejani peltirasioissa. Korttien lisäksi minulla on ikiaikaisia valokuvastudiossa otettuja valokuvia, joille minulla ei ole ollut säilytyspaikkaa. Peltirasia on niin suuri, että voin yhdistää monta säilytyslaatikkoa ja nyt korttini löytyvät hyvin.

 

Laitan ensin kuvan, jossa peltirasia on valmiina. Kerron sitten työvaiheista lisää. 

 

Tässä aikaansaannokseni

 

Kaikki alkoi tästä upeasta peltirasiasta, josta halusin tehdä omannäköiseni. Rasia olisi toki toiminut noinkin kullan värisenä, mutta halusin vintage-tyylisen laatikon. 

Rasian kirjaimet ovat kohokuvioituja ja tiesin, että ne näkyvät myös tuunauksessani kohollaan.

 


Peitin rasian reunat maalarinteipillä ja maalasin kannen sisusosan ensin akryylimaalilla. Jätin osittain kultaa näkymään. Päätin käyttää servettitekniikkaa, joten alustan väri kuultaa ohuen servetin läpi. Maalasin vain ohuen kerroksen.

 

 

Mietin ensin, että teen halkeilevaa pintaa tuunaukseeni, mutta päätinkin etten halkeamia työhöni laita

Sirvetistä käytetään vain se ylin ohut osa, johon kuva on painettu

 

 

 

Tuunaus ei varmaankaan mennyt kaikkien sääntöjen mukaan. Kestävää jälkeä kuitenkin sain tehtyä levittämällä servetin alle tasaisesti luottomediumiani suurella pensselillä. 

 

 

Levitin mediumia myös servetin päälle varovasti pensselillä. Kuten huomaat, koholla olevat kirjaimet näkyvät selvästi.

 

 

 Tämän jälkeen kiinnitin servettiä myös peltirasian jokaiselle sivulle ja pohjaan. 

 

Rasia ennen maalien puhdistusta

 

Kultaisessa reunassa on kuvioita


Tässä rasian sivun värit näkyvät paremmin


Tämän jälkeen mediumin kuivettua lakkasin servettiosat puolikiiltävällä lakalla. Tämä lakka on hyvä myös kivien maalauksessa, koska lakan voi levittää pensselillä.

 

 


 

Lakattu servetin pinta

 

Halusin tähän rasiaan vähän vanhan ajan romantiikkaa, joten liimasin pitsin rasian reunaan. Pitsiksi valitsin pinkin puuvillapitsin, koska servetissäkin on vähän pinkkiä ja vanhaa roosaa.

Pitsi suojaa myös kiinnitettyä ohutta servettiä ja sen reunaa. Kantta on nyt helpompi käsitellä.

 


 

Tällä liimalla pitsi varmasti pysyy

 

... ja valmista tuli

 

 Nyt on aarteille hyvä säilytyspaikka. 




Vanhoja postikorttejani olen esitellyt täällä blogissanikin ja ne läytyvät TÄÄLTÄ (linkki tekstissä)

Noita valokuvia en esittele, vaikka vanhoja ovatkin. Ne ovat liian henkilökohtaisia aarteita.



Mukavaa viikkoa kaikille.