torstai 22. maaliskuuta 2018

Neuleita

Apua miten nopeasti tämä aika rientää. Olen nyt ollut todellakin laiskasti koneella ja en ole blogeissakaan ehtinyt pyörähtää.
Olen ollut osa-aikaisesti työssä. Teen maanantaista keskiviikkoon kokonaista työpäivää ja olen loppuviikon sairauslomalla. Kaikki tarmoni valuukin noihin kolmeen työpäivään. Lonkkani on edelleen todella kipeä ja jaksankin nyt vain keskittyä neulomiseen. Neulomista ei tarvitse ajatella, vaan puikot vain pyörivät kädessä.

Ystäväi Sari lähetti minulle viestin, että haluaisi villasukat. Heti niitä rupesin pyörittelemään. Sain tietää sukkien koon ja sen, että Sari pitää pinkistä ja violetista/lilasta.

Löysin Pinterestistä Dropsin sivuilta mallin (linkki tekstissä). Lankana käytin Novitan Nalle.lankaa




Kuva varren yläosasta

Sukkien alaosa

Sukkien varret takaa


Sivukuvia

Nurloin aikaisemmin myös Mimosalle sukat. Lankana käytin mustaa nallelankaa ja väreinä jämälankojani.








Kirjoneuleita on kivaa neuloa. Ja mukavaa, kun saa tehtyä mieluisia neuleita. Molemmat sukat olivat sopivia saajilleen.

Meillä on ollut täällä Itä-Suomessa edelleen paljon lunta. Laitan loppuun kuvia, jotka otin viime viikolla takapihaltamme. Tälläkin hetkellä sataa lunta lisää.... tuleekohan lumihukkumus :D








Mukavaa loppuviikkoa kaikille.

21 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Oi, mitkä sukat ja mitkä värit! Vau, aivan ihanat!

Kun on töissä, niin saakin olla pois koneelta, kaikkea ei ole pakko jaksaa.

Mahdollisen särytttömiä päiviä <3

Tanja kirjoitti...

Upeat sukat. Minä en ole neulonut aikoihin, johtuen vihottelevasta olkapäästä. Perustin uuden blogin ja kutsun sinut sinne. Annitannin elämää-blogi on nyt muistojen lukkojen takana. :)

Anneli A kirjoitti...

Kyllä ystäväsi on varmasti tyytyväinen kun saa noin kauniit sukat. Upeita värejä. Toivottavasti vointisi paranee. Mukavaa loppuviikkoa!

Intsu kirjoitti...

Voi hyvät hyssyrät sentään mitenkä ihanat sukat ystäväsi saa!! Ei paljon tuon kauniimmat sukat voisi olla. Kyllä Mimosan sukatkin ovat kivat.
Lunta on täälläkin paljon. Tänä-aamunakin,kun nousin ylös,niin lumisade. Onneksi ei satanut koko päivää ja päivällä on ollut plussan puolella ja vähän sulattanut. Mutta ei täällä kyllä maaliskuu maata näytä.

Nila kirjoitti...

Hienot värit kertakaikkiaan. Ystäväsi on onnenpekka kun saa tällaisia sukkia. Missäpäin Pohjois -Karjalaa asutte? Lunta on tosi paljon satanut täälläkin. Toivottavasti loukkasi paranee.

EstherH. kirjoitti...

Ihanat sukat!! Ja lunta teillä ihan hirveesti!
Toivottavasti pian olet taas kunnossa!

SailaMaarit kirjoitti...

Aivan mahtavia sukkia! :)

Irma kirjoitti...

Onpa upeat sukat Saaja oli varmasti niistä iloinen Ja kyllä teillä on paljon lunta Hyvää viikon jatkoa Sinulle:)

Sartsa kirjoitti...

Kauniit sukat. Olet taas yhdistänyt moniväristä mustaan? Ne sopii hyvin yhteen.
On meilläkin täälä vähän etelämmässä lunta, mut ei läheskään noin paljon.

Armiida kirjoitti...

Todella kauniita sukkia. Eipä sitä kaikkea tarvitsekaan jaksaa, työ vie kyllä mehut aika lailla.
Teillä on sellaiset nietokset, että ennättävätkö sulaa juhannukseksi. Lunta riittää kyllä meilläkin ja pakkasta, nytkin mittari näyttää -15.
Mukavia ja mahdollisimman kivuttomia vapaita.

Mari kirjoitti...

Oi miten kauniita sukkia! Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle :)

Maarit kirjoitti...

Ihania sukkia! Samanlaisia kinoksia kuin täälläki :)

TeSa kirjoitti...

Onpa hieno väri sukissa. Voimaannuttava.
Tsemppiä sairasteluun, ei oo kivaa.

Päden paja kirjoitti...

Oi miten hienot sukat! Toivotaan että lonkkakipusi jo helpottaisi❤ Mukavaa alkavaa viikonloppua❤

Silkku kirjoitti...

Ihanat sukat, olet sinä taitava! Täältä kanssa voimannuttavia ajatuksia lonkallesi♥ Kauhiasti siellä lunta, puolet enemmän kuin täällä meillä! Hyvää viikonloppua sinne teille ♥

Aikunaskareet kirjoitti...

Wau, miten upeat nuo violetit sukat!!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Oho,onpa lunta paljon.Sitä onkin riittänyt tänä talvena.Ihania neuleita.Kivaa kesäaikaa..hups..hukkukohan se hankeen..kesä.

Ulriikka kirjoitti...

Aivan mahtavat sukat!Ihanat värit!

Harakka kirjoitti...

Vau, miten ihanat sukat ja värit ihan mahtavat!
Olet sinä vaan niin todella taitava!
Lunta teillä onkin tosi paljon, vielä kestää hetken, ennenkuin sulaa pois!
Mutta kyllä se pian sulaa, kevät on kovaa vauhtia jo tulossa!

saga kirjoitti...

Kauniit sukat!
Eiköhän nuo lumet ala kohta jo sulaa pois.

Tuta kirjoitti...

Huikean kauniit sukat olet neulonut.. värityskin on niin upea.
Onpa siellä paljon lunta.. meillä on paljon vähemmän.
Leppoisaa palmusunnuntaita sinulle:)