tiistai 27. helmikuuta 2018

Taimihässäkät KAL 2018

Marja blogista Vanuttunut villasukka järjesti upean Taimihässäkät KAL 2018 projektin.

Marja julkaisi päivittäin kuvion, jonka osallistujat neuloivat. Itse tajusin ilmoittautua tosi myöhäisessä vaiheessa mukaan. Nyt näytänkin aikaansaannokseni kokonaan kerralla.

TAIMIHÄSSÄKÄT KAL 2018


Kuvio 1 on resori.  Resorin inspiraationa on neilikka. (esittely linkissä)
Minä päätin neuloa mustat sukat, joten laitoin resorin neilikan mustalla värillä. En ole kylläkään nähnyt mustia neilikoita, ja luulen ettei niitä ole edes olemassa.

Kuvio 2 on mustasilmäsusanna (esittely linkissä)

Itse olen kasvattanut keltaisia kukkasia, mutta päätin kasvattaa lilat kukinnot tällä kertaa. Marja on laittanut kukkasista kuvalinkkejä. En ole edes tiennyt, että värimaailma on näin laaja.

Kuvio 3 on mustasilmäsusannalle ruukku (esittely linkissä)

Rakastan terrakottaruukkuja, joten istutan kukkaset saviruukkuun aina kun se vain on mahdollista. Olen huomannut, että kasvit tykkäävät lasittamattomasta saviruukusta.
   


Tässä mustasilmäsusanna ruukussaan


Kuvio 4 on krassi  (esittely linkissä)
Kuvio 5 on ruukku krassille (esittely linkissä)

Krassit ovat kauniita ja värikkäitä kasveja. Tykkään krasseista ja istuttelen itselleni keltaisia ja oransseja kukkasia ruukkuihin kesäisin. Ruukut antavat kivasti väriä terassille.



Tässä krassini ruukussaan


Kuvio 6 on elämänlanka (esittely linkissä)
Kuvio 7 on ruukku elämänlangalle (esittely linkissä)

Minä istutin elämänlangan kerran väärään paikkaan. Yritin siirtää kasvia, mutta kasvi vain nousee ja nousee entisestä paikastaan esiin. Elämänlanka on todella sitkeä kasvi kasvamaan hennosta varrestaan huolimatta.


Tässä elämänlanka ruukussaan


Kuvio 8 on orvokki (esittely linkissä)
Kuvio 9 on ruukku orvokille (esittely linkissä)

Orvokit ovat kestosuosikkejani. Mimosa istuttaa oman orvokkipenkkinsä joka kesä leikkimökkinsä viereen. Orvokit kukkivat lisäksi todella myöhään syksyisin. Joskus olen hakenut kukkasia maljakkoon jopa lumen seasta.


Tässä orvokkini ruukussaan


Kuvio 10 on hajuherne (esittely linkissä)
Kuvio 11 on ruukku hajuherneelle (esittely linkissä)

Tätä kasvia en olekaan kokeillut aikaisemmin. Pakko kokeilla ensi kesänä. Olen toki ihastunut kasvin ihanaan tuoksuun. Jostain syystä en ole löytänyt siemeniä tähän kasviin mistään. Voi olla niinkin, että olen aina liian myöhään liikkeellä siemeniä hnkkiessani.


Hajuherneeni ruukussaan



Kuvio 12 on sukan jalkaosa (esittely linkissä)

Jalkaosan sai tehdä oman valinnan mukaan. Marjan ohjeet olivat selkeitä, mutta ajattelin tehdä itselleni vanhanaikaisella mallillani teräosat sukkiin. Sukkien varret ovat niin koreat, että neuloin teräosat yksivärisenä.



Tein aivan perussukkien maallisen teräosan



Sukan varsi skannatttuna kuvana
Sukat luonnonvalossa kuvattuna



En olekaan aikaisemmin neulonut itselleni näin pitkävartisia sukkia. Kivasti sukat lämmittävät jalkojani. Käytin pohjalankana Novitan Nalle -lankaa ja kuvioissa lankojen jämiä.
Noihin sukkien teräosiin olisi voinut neuloa muutaman palmikonkin, mutta ehkä neulon niitä seuraaviin sukkiini :D

Olipa kiva projekti. Malttamattomana odottelin seuraavaa kuviota neulottavaksi.

Oikein isot kiitokset Marjalle neuleen suunnittelusta ja Taimihässäkät KAL:in järjestämisestä. En ole aikaisemmin näihin osallistunutkaan ja meinaankin silmä kovana seurata, jos joskus tämmöinen hauskuus tulee uudestaan vastaani.


Oikein ihanaa viikkoa kaikille.

22 kommenttia:

saga kirjoitti...

Kauniit sukat. Minä olen tehnyt yhdet joulukalenterisukat, ja tulin siihen tulokseen, että ei minusta ole sellaiseen, ohjetta tuli liian pieni pätkä aina kerrallaan. Minulla meinasi aina mennä hermot uutta osiota odotellessa, mutta sinä olet hienosti jaksanut :D

Sisko kirjoitti...

Kyllä on tosi komeat sukat. Kauniit kuviot ja lämpöiset.

Vanuttunut Villasukka kirjoitti...

Kauniit värit sinulla sukissasi! Ja nopsaan olet neulonut ottaen huomioon senkin, että lähdit kirittämään meitä muita kiinni. Olipa mukava lueskella sinun ajatuksiasi näistä kukista. Tuo elämänlanka tuntuu olleen melko monelle tiukassa, jos on karkulaiseksi päässyt. Mukavaa kevättalvea (eikö sitä voi jo noin toivottaa, kun päivät ovat jo pidenneet niin valoisiksi)!

Silkku kirjoitti...

Oi oi oi miten upeat sukat wau!!!! Rakastan villasukkia ja varsinkin noita pitkävartisia :)

Pipo-otus kirjoitti...

Kauniit versiot! :) Voisin tehdä itelle kans mustalla pohjalla ja muutenkin ihan toisilla väreillä, nämä toiset menevät lahjalaatikkoon tms. Kunhan nyt ehdin, toista sukan kantapäätä aloittelen just ja muitakin projekteja ois. ;)

Armiida kirjoitti...

Upeat, ihanan värikkäät. Oli kiva lukea noita juttujasi kukistasi.

Intsu kirjoitti...

Kertakaikkiaan on kauniit sukat. Sinulla on hyvä värivalintakin. Se minusta osui aivan nappiin.

Jaana H-V kirjoitti...

IHANAT SUKAT!

Päden paja kirjoitti...

Voi miten suloiset sukat❤ Kaunista talvipäivää❤

TeSa kirjoitti...

Kauniit sukat. Kukkaistyttö!

Kristallikimara.fi kirjoitti...

Kaunis kuvio ja ihanat sävyt! Pitäsi varmaan joskus itsekin noita sukkia kutoa, mutta mä se vaan leikon edellisiltäkin terät:)

KristiinaS kirjoitti...

Jopas on koreat sukat. Kiva kuvioiden tarina.

Anneli A kirjoitti...

Onpa upeat sukat. Olet todella taitava. - Mukavaa maaliskuun alkua!

Emilie kirjoitti...

Ihanat kuviot! Ei vaan mulla onnistuis, vaikka neulonut oonkin koko ajan. Jotenkin on laiskitunut vanhetessa :D

*VEKKI* kirjoitti...

Todellakin kiva projekti. Oikea kukkatarhurin unelmasukat. Eihän noita raski jalkaa laittaa ettei kukat mene huonoksi!

Nila kirjoitti...

Todella kauniit sukat. Varmasti oli kiva projekti. En ole minäkään koskaan osallistunut tällaiseen mukaan. Mutta tiedä häntä.... Hyvää loppuviikkoa sinulle.

-maiju- kirjoitti...

Wau! Kauniit sukat oletkin saanut aikaan. Harmi, etten ollut tietoinen tuollaisesta KAL:ista - kävin kyllä heti kurkkimassa ja tallennan ohjeet, niin voin sitten jossain vaiheessa tehdä :)

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Aivan mielettömät, tulee mieleen revontulet tai takkatuli.<3 Ihanaa viikonloppua Enkuli <3

Tuulikki kirjoitti...

Kauniit sukat. Pitkät varret lämmittävät mukavasti.

Hanna Helena kirjoitti...

Olet tosi taitava, ihan käy kateeksi. Mutta olen muistavinani että teini-iässä kudoin tosi pitkät sukat (melkein kuin sukkahousut siis) violetilla langalla ja pitsikuvioilla ja niistä tuli teknisesti tasaiset ja kauniit. En muista pidinkö niitä koskaan! Toinen mestarisaavutukseni oli pannulappu jonka virkkasin joskus 8-vuotiaana ja se riippuu edelleenkin keittiössä 60 vuoden jälkeen! Täytyy laittaa kuva blogiin joskus. Sukat ovat hävinneet jo muinaisaikoina.

Leena kirjoitti...

Kauniit sukat, ihanat värit! oikein mukavaa tätäviikkoa Sinulle ♥

Liplatus kirjoitti...

Upeasti kukat nousevat esiin mustasta (mullasta) kudelmasta.
Kauniit lämpimät sukat.