keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Sain OKTK-haastekotrtin

Tänään sain OKTK#26 -haasteen kortin. Haasteen aiheena oli inspiraatiokuva







Kyseessä on mixedmedia -korttien haasterinki, johon osallistuin sähläyksieni jälkeen.

Sain tänään Viken tekemän kortin. Hänellä on blogi, jonka nimi on Askarteluvuori
Sain luvan julkaista kortin.



Atc "kaksi tietä"


Minun korttini meni Britalle blogista Tiitan askartelut.



Kone  7




Kuten huomaatte, värimaailma on sama. Samaa luurankoa ja karuutta.
Minun työni on melkeinpä "karski".

Vikke on saanut työhönsä viehkeyttä ja naisellisuutta, vaikka luurankohan siellä kauneutta pitää pystyssä. Upeasti oivallettu tuo ajattelun ja laskelmoinnin  tasapainoilu ja mikä upea ilme on tällä neitokaisella. Tykkään kortista todella paljon ja olen iloinen saadessani tämän kortin.
.Kiitokset Vikelle tästä upeudesta. Olipa kiva haaste.

Oikein mukavaa viikkoa kaikille.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Ihanaa Pääsiäisen Aikaa Kaikille









Tämän ihanuuden ostin työpaikkani pääsiäismyyjäisistä. Asetelman on askarrellut ihana työkaverini Tuula.

Oikein Ihanaa Pääsiäistä Kaikille

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Sailan ihana posti

Eilen saapui kirje Sailalta.

Voi kun minä ilahduin kun Saila ehdotti korttivaihtoa. Askarteluni on ollut nyt niin minimaalista, ettei vaihtojakaan ole syntynyt entiseen tahtiin. Huomisen jälkeen tilanne muuttuu, kun lomani ja vuorotteluvapaani alkaa.

Saila oli lähettänyt kaiken muun kauniin lisäksi ihanan ja romanttisen korttinsa:




Atv "Kauneus 1"

Ihastuin tämän kortin hempeisiin väreihin. Upeasti käy tuo vaaleansininen keltaiseen ja pinkkiin. Aivan hurmaavan kauniin kortin on Saila tehnyt. KIITOS

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Susannan letteri

Waude minkä letterin eilen tämä hevimummo saikaan Susannalta.
Tämä kolahti tajuntaani todella. Tuli ihanasti voimaa ja hyvää mieltä - aivan kuin olisin kuunnellut hevimusiikkia. Pakko sanoa, että Susanna tuntee minut hyvin.
Upean upea letteri todella. IIIIKS



Kauniit tummat värit. Herkkyyttä ja voimaa......IHANA


Lähikuva letterin koristeesta

Letteri on kuin taideteos, jossa on monta tarinaa


Uljas ratsu.....

Kaunis kuningatar....

Musta kissa lampun valon loisteessa.....

Kaunis prinsessa......


Letteri on takaakin aivan ihana taideteos


Tässä Susannan ihanat atc-kortit. Voi minua onnellista kun nämä sain.



Atc "Sielun peili"

Atc "Collect beautiful moments"

Atc "Kukkaisvauva 6/8"


Sielunpeili-kortissa on todellakin peili keskellä. Susanna on maalannut upean taustan ja koristellut siepparikortin kauniisti. Ihana myöskin tuo kauniiden hetkien-kortti, jossa on upeaa voimaannuttavaa pinkkiä. Kaunis perhonenkin on laskeutunut kortille.
Kukkaisvauvoista Susanna teki upean sarjan. Yksi vauva minulla on ollutkin jo Happy plannerin välissä ja hän kulkee mukanani kaikkialle. Aikaisemman vauvan kaveriksi nyt matkustaa tämä vauveli. Onpa hän todellakin hyvän mielen tuoja.


Susanna on tuunannut monen monta minikirjasta, joita hän on esitellyt TÄÄLLÄ
Arvatenkin Sussu on tehnyt myös minulle tämän ihanan hali-kirjasen




Pöllöfanin on pakko laittaa postiin kuva  myös Susannan upeasta postikortista



Olen monesti ihmetellyt miten Susanna ehtii töiden jälkeen tehdä näitä kaikkia ihanuuksiaan.
Susanna taikoo hyvää mieltä ymparilleen todella.

Kiitos ihana ystäväni jälleen ilahduttamisesta.

Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille ja nauttikaa keväästä.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Maahisen ihana posti

Nyt vasta ehdin tehdä postauksen Maahisen ihanuuksista.

Oli kiireinen työviikko ja kolme myöhäistä vuoroa. Illat jäävät silloin todella lyhyiksi. Eilen olimme Joensuussa koko päivän.

Maahinen lähetti minulle upeuksia tavalliseen tapaansa. Kuorinkin nyt kirjeen kuin sipulin ja esittelen atc-kortit vasta viimeisenä




Kirjeen sisällä oli tämmöinen pienellä pyykkipojalla yhdistetty paketti.

Kun avasin pyykkipojan, sain ihanan mietelausekortin luettavaksi. Kortti on voimallisen vihreä hyvän mielen tuoja.





Kortin takaa paljastui itsetehty paperipussi ja kauniit timantit.




Toinenkin kortti löytyi kortin takaa....







Ja sitten pussin sisällä oli tämmöinen ihana pieni pahvinen laatikko, jonka pinta on hauskasti ryppyinen. Onpas laatisossa kaunis väri ja oi oi tuota paksusta pahvista askarreltua nappia, josta lähtee kuminauha laatikon ympäri...






Lähikuva napista


Laatikko on koristeltu sisäpuoleltakin. Laatikon etuläpän sisäpuolella on kaunista ja pirteää oranssia.




Nyt nään Maahisen tekemät kortit:


Atc "Surullinen"

Atc "Maljan henki"

Molemmissa korteissa on voimakkaan oranssi tausta ja kaunis kiille koristaa molempia kortteja. Ensimmäisen kortin surua kuvastaa tuo musta pitsinauha ja kyynel enkelin poskella. Ihana lohdutuksen perhonen on saapunut aivan lähelle. Todella voimallinen ja lohduttava kortti.

Maljan henki on suorastaan mystisen kaunis. Kaunis pitsi ja kiilteet tuovat hengelle upeasti eloa. Upea kortti todella. Ihanaa saada tämmöistä postia.

Kiitos ihana ystäväni Maahinen näistä ihanuuksistasi.

Laitan tähän samaan postiin vähän kuvia täältä Nurmeksesta. Kävin toissailtana mieheni kanssa Maahisellekin rakkaalla Pielisen jäällä.


Venevajat odottavat kesää

Hanki kantaa hyvin ja kävely on helppoa

Pajunkissat ovat avautuneet

Ainut pälvi löytyy kivikosta

Tuo pieni valkea piste puiden yläpuolella on mieheni lennokki

Lennokin kameralla hän kuvaa Nurmesta



Eilen kävimme Joensuussa katsomassa uutta perheenjäsentä. Suuri oli surumme kun tyttäreni perheen Nikita-koira meni taivaaseen. Nikita oli huonossa kunnossa, joten osasimme odottaa poismenoa, mutta aina suru tulee voimakkaana.

Kuopiossa oli kolme ihanaa koiranpentua myytävänä, joten nuoret kävivät perjantaina hakemassa perheeseen Tauno-pojan. Tässä hän nukkuu päiväuniaan. Ihana ja kiltti on pikkuinen Tauno poika. Kuva on huono, koska en uskaltanut käyttää salamaa pikkusilmille.




Kävin hakemassa myös taulun, jonka Marja maalasi minulle.



Aivan ihana voimaeläimeni A4-kokoisena. IHANA

Oiekin mukavaa alkavaa kevätviikkoa kaikille.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Anemonen upeudet

Päivän kolmannessa postissani esittelen Anemonen hauskan kirjeen, joka tuli tänään.
Meillä oli kolmen kortin vaihto, mutta sainkin neljä korttia ja paljon ihanuuksia löytyi kirjekuoresta.

Tässä kortit:

Atc "Tumma poika"

Atc "Tumma tyttö"

Kortit yhdessä


Atc "Naamio"


Extrakortti


Voinpa sanoa, että oli aivan rakkautta ensi silmäyksellä, kun näin tuon pariskunnan. Onneksi Anemone esitteli heidät yhdessä, sillä pariskunta kuuluu ehdottomasti yhteen. Tuo naamio on upea. Minua on kovasti kiinnostanut Venetsian karnevaalit, ja olenkin askarrellut itsekin monen monta naamiokorttia. Olin ikionnellinen saadessani naamion, joka on Anemonen tekemä.

Ihana kiitoskorttikin löytyi kirjeestä ja olipa kivaa ihailla kaikkea kaunista ja saada oikea pitkä kirje.

Kiitos Anemone ihanainen näistä upeuksistasi.

Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille.

Ainon Upeudet

Tänään sain kolme upeaa kirjettä ja teen päivän toisen postaukseni Ainon korteista.

Vaihdoin kolme korttia Ainon kanssa ja katsokaa mitkä ihanuudet sain:


Atc 31 -2017

Atc 32 -2017

Atc 33/2017


Kaikki kortit olivat samasta sarjasta. Korteissa on upeat maalatut taustat ja voi tätä ihanaa mixedmediaa ja kauneutta.  Tuo pörriäiskortti on teippikortti ja muissa on kauniit höyhenet koristeena. IHANAT.

Isot Kiitoshalit Ainolle.

Armiidan ihana posti

Minulle tuli jo toissapäivänä ihana kirje Armiidalta.
Meillä oli kolmen kortin vaihto ja sainpa todella ihailtavaa.

Tässä kortit:



Atc "Vain pieni Lintu"

Atc "Hiljainen kolmas mies"

Atc "Avaimen vartija"




Arvatenkin Armiidan tekemä postikortti



Sainpa ihanat kortit. Tuossa pikkuisessa linnussa on jännä tausta, jossa maali on hauskasti kohollaan. Nuo upeat steampunk-kortit kolahtivat minuun täysillä ja tuossa postikortissa on ihana menneen ajan tunnelma. Todella upeuksia.


Istot kiitokset Armiidalle kaikesta kauniista.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Uusia atc-korttejani

Tänään oli pilvinen ja tuulinen päivä, joten tein kortteja lisää ihan urakalla. Eilen jäi kuvaamatta vielä yksi pitsikortti, joten kuvaan sen nyt.
Tein uudet kortit servettitekniikalla. Käytin vanhojen kiiltokuvien kuvia.
Kortit ovat vapaita vaihtoon.



Pitsit 7 Varattu Armiidalle


Atc "Keijupoika" Varattu Armiidalle

Atc "Unelma" Varattu Armiidalle

Atc "Perhonen" Varattu Ainolle

Atc "Lemmikki" Varattu Ainolle

Atc "Keijutyttö"

Atc "Salainen puutarha"

Atc "Aurinkohymy"

Atc "Lintunen 2"

Atc "Sinisiipi 2" Varattu Kikalle

Nyt kipin kapin silppujälkien siivoukseen.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.