lauantai 28. joulukuuta 2013

MixedMedia albumirinki

Tein kolmannen sivun Mixed-media albumirinkiin. Ennen joulua tuli postissa Ansun kansio. Anu-Riikka antoi haasteen, jonka kuva löytyy täältä.

Tässä minun sivuni:


Tähän maalasin taustan sinisellä metallivärillä. Käytin gessoa joulukuuseen, johon liimailin kaikkea pientä härpäkettä. Käytin erilaisia mömmöja väritykseen ja liimasin tietenkin muutaman kiven kiillepalan maahan. Kuivattelin työtä tosi kauan.


Tässä sivun toinen puoli. Käytin servettitekniikkaa kuvaan, jonka lakkasin. Taustan maalasin akryylimaalilla, johon töpöttelin erilaisia musteita. Puun ympäröin erilaisilla mömmöilla ja liimasin pöllön yläkulmaan. Tein hänelle kuun vaalealla värillä.

Tätä työtä oli ihana tehdä ja askarteluhuoneni on kuin pommin jäljiltä. On todella mukavaa opetella uutta tekniikkaa. (Voin sivumennen mainita, että askartelukauppojen "mömmöhyllyt" ovat alkaneet kiinnostaa entistä enemmän.)

Mervin sivu löytyy täältä , Anu-Riikan sivu täältä  ja  Ansun täältä

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille.

Inspiraatio runosta

Tein Susannalta saamani joululahja-albumin toisen aukeaman runoon haltioituneena kaksi korttia. Esittelin albumin edellisessä postissani,

Ihanaakin ihanampi tunnelmallinen aukeaman kuva:


 Susannan satumainen  runo (ei saa kopioida, koska tämä on Susannan kirjoittama)


Minä näen runon näin: Samoista lehtisilpuista tuli kaksi samanhenkistä ja väritykseltään samantyylistä kuvaa, jotka menevät Susannalle muistoksi. Korttien koko on 12,5 cm x 20 cm. Toivottavasti Susanna tykkää näistä tekemistäni maailmoista, jossa rakas kuu (Luna) on mukana..





Ihanaa viikonloppua kaikille

torstai 26. joulukuuta 2013

Inspiroiva Joululahja

Sain Sielunsisareltani Susannalta inspiroivan joululahjan. Hän oli valmistanut minulle albumin, jossa oli hänen omia runojaan. Sain luvan juklaisuun, joten julkaisen sivuja sitä mukaa, kuin saan raivokkaasti inspiraation vallattua askarreltua kuvia runoihin. Tänään askartelin ensimmäisen aukeaman. Toivottavasti tavoitin oikeat asiat. Lähetän korttini Susannalle muistoksi. Ne ovat SoulGollage -korttien kokoisia (12,5 cm x 20 cm).
Runoista pulppusi kuvia heti välittömästi mielikuvitukseeni.

Ihana lempiväriäni oleva pehmeä kansio, jossa voimaeläimeni

Kansiossa on ihanaa hapsua

Keskellä upeat pöllöt ja runo

Ihana metallikoriste, jossa "kolkutin" kansion sisään

Kansion kierteissä ihanaa hapsunauhaa
 Tässä ensimmäisen aukeaman runo (ei saa kopioida, koska Susanna on itse kirjoittanut tämän runon)




Näin minä näen runon, toivottavasti Susanna tykkää. Kuva syntyi lehtien silpuista liimailemalla, ja varmaan huomaat, että innostuin aiheesta todella



Ihanaa Tapaninpäivän iltaa kaikille 
Musiikkihaasteeni arvonta on muuten 1.1.2014, vielä ehtii osallistua.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Marjan voimasukat

 Ihana Jouluaatto on takanapäin ja nyt vain lepäillään ja sulatellaan jouluherkkuja.

Tein ennen Joulua Susannalle voimasukat joululahjaksi, ja kun Marja näki ne, hän pyysi välittömästi voimasukat itselleen. Marjan voimaeläin on SUSI, joten hänelle piti tietenkin neuloa susisukat. Ehdin juuri ja juuri saada sukat pukinkonttiin mukaan.

Minä ja mieheni piirsimme suden kuvan. Minun susikuvani muistutti enemmänkin kettua, mutta mieheni paranteli kettukuvaani ja saimme yhteistyönä luonnoksen aikaan.


Tässä kuva voipaperille piirretystä susihahmosta, jonka mukaan neuloin muunnelmat. Neuloessanikin malli vähän muuttui, koska suden ääriviiva ei sattunut malliruudukkoon. Päätin silloin itse kummalla värillä neulon.  Pöllömalli kuultaa voipaperin alta. Neuloin molempia sukkia yhtäaikaa, kierroksen kumpaankin kerrallaan. Lankana käytin mustaa Nallea ja Susannan sukista jäänyttä Noroa. Näistä sukista tuli tummemmat kuin Susannan sukat. Marja tykkäsi väreistä, ja olin tyytyväinen.

Tässä lopputulos

Sukkien varsi edestä ylhäältä

Varsien sudet ovat erinäköisiä, vaikka yritin tehdä samanlaiset (mallipiirrokseni oli aika epätarkka)

Lähikuva suden kasvoista

Sukat edestä kuvattuna kärkiosista

Sudet katselevat myös sukkien takaa

Takaosien sudenkasvot

Varsi takaa

Sukat pohjapuolelta

Tässä vielä sivukuvia kameralla otettuna:





Olipa tosi kiva projekti. En ole ennen neuletta tehnytkään näin uniikin mallin mukaisesti. Marja oli jo pikkutyttönä tarkka, että lapasten raidat olivat tasoissa. Hän laittoi kätensä vierekkäin ja tarkisti tarkasti. Yritin katsoa, että liukuvärjätty lanka sattui muuttamaan väriä suhtkot samassa kohdassa Toivottavasti Marjakin saa sukkiensa väreistä voimaa kuten Susanna. Pikkuhukat ovat jo tilauksessa Mimosalle :D.

Ihanaa Joulun Jatkoa Kaikille

Musiikkihaasteeni arvonta on muuten 1.1.2014, vielä ehtii osallistua.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua kaikille

 Huomenna on työpäivä, mutta vetäydyn nyt Joulua viettämään läheisteni kanssa.




Takapihan joulupuu ja ihana kuu

Korttieni kuvia saa käyttää omiin askarteluihin

Enkeleitä...
Jagobille  1900 -luvun alussa lähetetyt enkelit

Amandan enkelit vuodelta 1922




LAPSUUDEN JOULU

Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää
mutta jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikista kaunein mieleeni heijastuu:
tupa hoihtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.

On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
Pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen,
jota kohti on kuljettu päiviä laskien.
Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri.

Miten hartaana pirtissä juhlavirren kajaa
sävel valtava: "Enkeli taivaan lausui näin..."
Ja kuuntele, kuuntele, vaari koholla päin
nyt lukee: "Koska he eivät saaneet majaa,
he menivät talliin härkien, lammasten luo..."
Miten liikuttaakaan lapsen sydäntä tuo:
härät, lampaatkin rakasti hyvää Vapahtajaa.

Siks navetan, tallinkin asujat kunniaks joulun
tänä iltana leipää, herkkua suurta saa.
Mut huomio - pukki jo ovelle kolkuttaa.
Lapinmaasta se tullut on, takaa Tornion, Oulun.
Miten kummasti toiveet salaiset pukki ties!
Hymyhuulin onnensa vaipuu pikkumies
ja nukkuu vihdoin, vapaana pakosta koulun.

Oi lapsuuden joulu, sulla ei määrää ajan,
on hetkiisi mahtunut autuas ikuisuus:
valo yössä, enkelilaulun ihanuus,
satu tosi ja riemukas, syntymä Vapahtajan,
ja lahjat ja herkut ja loiste silmien,
hyvä tahto ja havina taivaisten siipien -
miten kaiken ympäri piirtäisin arjen rajan?

Oi lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas salaa
käyn  takaisin elämän suuren, mutkaisen tien.
Miten sokaissut kirkkaan lapsen silmäni lien,
sinun kynttiläs lempeät vielä sen kalvossa palaa.
Koen vieläkin riemusi ylitse läikkyvän
ja ihmettä katselen puhtaan syntymän,
teen rinnassa rauhalle, rakkaudelle alaa.

Niin taas, kun illaksi painuvi jouluaatto
ja juhlaa soittavat kellot temppelin,
sadun taikapiirissä siivin havisevin
tule luokseni, muistojen kalleimpien saatto!
Ja te tupaan käykää, rakkaat vainajat,
te joulun katoamattomat haltijat,
tule, äiti, lietesi luo, tule penkilles taatto.

- Kaarlo Sarkia -

IHANAA JOULUA KAIKILLE

Joulun odotusta ja Jouluposteja

Minulla on takana vilkas Joulun odotusaika. Mimosan kanssa paistoimme pipareita ja joulutorttuja. Minäkin pääsin kampaajallani käymään ja laitattamaan tukkani kuntoon. Tukkani olikin jo aivan kuin uuniluuta. Nyt olen kauniina odottelemassa Jouluaattoa. Mimosa oli kampaajalla mukana ja jaksoi odotella yli 2,5 tuntia komeuden valmstumista. Meillä oli mukana eväitä, kirjoja ja muuta puuhailua. Ihmeekseni yhtään esillä olevaa shampoopullorivistöä ei järjestelty uudelleen. IHANA LAPSI.
Ulkoilimme joka päivä. Nyt olikin ihana ulkoilusää ( 0 - 2 astetta)

Lumitöihin tarvittiin lapio ja lumikola

Vauhtia vauhtia... vaikea kuvattava numero 1

Pahin virhe on sekoittaa kaakao valmiiksi... MINÄ ITSE IKÄ

Lumiukko ja tekijä. Iloksemme  myrsky oli katkonut männyistä lumiukolle kädet

Aika iloinen lumiukko, jota ei tietenkään palele.

Joulukuusen koristelua, koristeet ovat mielenkiintoisia
Enkeleitä tietenkin mummolla....

Upea lopputulos by Mimosa

Pitkin viikkoa minulle on postipoika tuonut postia. Mimosan lempilause on ollut "Saanko minä mummo tämän?"

Macan upea kortti, jossa ihanat tärkeät enkelini

Jipen tekemä ihanuus, jossa rakas enkelini tietenkin


Ihanat enkelit Tarja O:lta


Ja huikea yllärikortti, joka on voimakorttini.

Voimakorttini Tarja O:lta. Pöllö liikkuu ja kallistuu eri asentoon

Kortin takana on teksti, josta tuli liikutuksen kyyneleet. IHANA
                                      " Kaikkialla äänettömänä liitää
                                        tarkkailee
                                        katsoo viisailla silmillään.
                                        Jakaa itseltään Rakkautta sitä tarvitseville"


Lempiväriäni oleva kortti Sanna S:ltä

Kortin sisällä lukee " Lumi sataa hiljalleen,
                                   peittää mustan maan.
                                   Kaikkeen hyvään uudelleen
                                   saa Joulu uskomaan.

Anemonen Atc
Ihanan Ellin tekemä atc-kortti "Jouluilta"

Pakko kuvata tämä ihana karkkipakkaus

Sielunsisareni ViliMarikan tekemä atc "Joulun satuja"

Upea neliökortti Vuokolta

Kortissa sisällä lukee "Kuuset tuoksuvat,
                                     on kynttilöissä valot,
                                      Joulurauha täyttää
                                      sydämet ja talot



Kotilaiska on tehnyt upean korttinsa lautasliinatekniikalla





Kiitos kaikki ihanat ystävät. Olette todella ilahduttaneet minua ja saaneet Joulun sydämeeni. KIITOS

Arvontavoitto

Minä olen ollut tosi onnekas ja etukäteen tullut Jouluni jatkuu edelleen. Sain haettua tänään paketin, joka tuli jo vimeviikolla. Olen ollut tiistaista lähtien lomalla ja mummolassa viiletteli jouluapulaiseni Mimosa-tyttönen. Tämä lapsonen on vienyt kaiken huomioni, enkä ole ehtinyt edes blogissani käydä kurkkaamassa. Häntä ei voi koskaan huomata liikaa, eikä leikkiä hänen kanssaan liian paljon....
Mimosa meni eilen Joensuuhun ja tulee uudelleen perheen kanssa Jouluaatoksi mummolaan.

Sain paketin Tulihan tehtyä -blogin Terhiltä. Tämä voitto on tosi suuritöinen. Katsokaa näitä ihanuuksia.

Sydän, kortti, itse tehty lasienkeli, jossa upeat tinaukset saumoissa  ja valkosuklaata

Ihana enkeli on 14 cm korkea , vaaleansinisessä lasissa on kuvioita.      



Terhi on ommellut itse wc/kylppärimaton upeasta jäätelön värisestä froteesta

Maton toinen puoli on ruudullista puuvillakangasta
Otin salaman kanssa kuvia ihanasta matostani (värit näkyvät skannatuissa kuvissa ylhäällä paremmin). Tämän maton koko on 57 x 57 cm, joka on juuri ihannekoko mattoon. Saanen mainita, että vihreä on ehdoton lempivärini.



Oi oi tätä ihanuutta. KIITOS TERHILLE TUHANNESTI MIELUISASTA VOITOSTA.