sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mimosan taidetta

Tänään vietimme hauskan päivän Joensuussa. Kävimme Subissa syömässä,  karkkikaupassa ja shoppailemassa muutenkin. Mimosa katseli viime viikolla Marjan atc-kortteja, jossa oli pieniä suklaamunia. Mimosahan halusikin niitä heti, mutta missään kaupassa pieniä suklaamunia ei ole myynnissä tähän aikaan vuodesta. Menimme karkkikauppaan. Sieltä jos mistä niitä löytyy. Ihana myyjämme ottikin kaapista esille neljä laatikollista pieniä suklaamunia. Olimme ONNESSAMME ja päivämme oli pelastettu. Nyt Mimosalla on munia varastossa jääkaapissa ISO pussillinen.
Mimosa oli odottanut ukkia ja minua kovasti käymään. Hän oli askarrellut monta korttia. Kun kysyimme, pitääkö meidän valita, Mimosa ilmoitti, että kortit olikin kaikki meille. Rupean keräämään aarrelaatikkoa, johon laitan päivätyt Mimosan piirrustukset ja kortit talteen.
Tässä esittelen ylpeänä Mimosan 2 v 4 kk taideteokset. Hänellä on selvästikin taiteellista silmää:








Voi Mimosa Rakas, miten iloiseksi mummon ja ukin teit tänään

11 kommenttia:

Tuulikki kirjoitti...

Mimosalla on ihan selvästi vielä kesä mielessä. Kauniita ja kesäisiä kortteja hän on tehnyt mummun ja ukin iloksi. Aarrelaatikko onkin mukava juttu. Siitä voi selata vuosien muistoja yhdessä Mimosan kanssa sitten myöhemmin.

Marja K kirjoitti...

Minusta oli ihana, kun Mimosa mietti teitä jo askarrellessaan nuo kortit ja sanoi että kaikki on mummolle ja ukille. Ei ollut mieli muuttunut :) Kyllä meillä oli tänään ihana päivä!

MummonPajukori kirjoitti...

Siinä on pienet kädet ahkeroineet.. ja ajatuksissa on ollut mummo ja ukki:-)

kosotäti kirjoitti...

Ihania kortteja on Mimosa tehnyt, mummoonsa tullut ihan selvästi.

Tuo aarrelaatikko kuulostaa hyvältä idealta.

Kiitos kun liityit miun porukkaan.

tarja.o kirjoitti...

iupeita teoksia pieneltä:) milloinkahan minä saisin mimosasta vaihtokaverin?:)

Maca kirjoitti...

Lapsenlapset ovat aarteita! Hienoja kortteja Mimosalla.

Smirgeline kirjoitti...

Ihanan värikkäitä ja elämäniloisia kortteja, tyttösellä on värit hallussa.

Hilkka kirjoitti...

Kylläpä Mimosa on tehnyt upeita kortteja! Pieni lapsi laittaa kaikkensa syventyessään askarteluun. Ja aarrelaatikko kuullostaa hyvältä idealta!!

Tuitun Tupsut kirjoitti...

Hienoja kortteja kaikki. Mimosalla on taiteellista silmää, nuoresta iästään huolimatta. Hieno idea aarrelaatikko.

RaijaAnnikki kirjoitti...

On kyllä taiteelista silmää kuten myös sinulla. Lämmin kiitos kaikista ihanuuksista-menin ihan hämilleni.Atc ovat tosi ihania. Kiitos.
Kivaa loppu viikkoa.

Loreal Blondi kirjoitti...

Eipä paljoa eroa aikuisten taiteesta! Ihania muistoja kannattaa säilyttää ja sitten kun lapsonen kasvaa niitä voi katsella yhdessä!