Sivut

tiistai 8. huhtikuuta 2025

Pieni ja punainen

Kristiina K (linkki tekstissä),  haastaa valokuvaamaan kuukausittain antamansa aiheen mukaan. 

Huhtikuun aiheena on Pieni ja punainen

 

Joskus pieni ja punainen löytyy lähempää kuin osaa etsiäkään. Lemppari nojatuolini edessä minulla on pieni pöytä aputasona neulemalleja ja kaikkea telkkarinkatselussa  tarvittavaa herkuttelua varten, mutta jostain syystä viherkasvit valtaavat pöytäni pikkuhiljaa. 

Ostin pari viikkoa sitten tuollaisen sulkamaisen viherkasvin, joka maksoi alle 5 euroa. Kukka on pysynyt hyvänä ja ihmettelen hintaa siinä mielessä, etten olisi saanut edes kummoistakaan leikkokukkakimppua samaan hintaan ..... olisikohan kukkani jokin ananas?

 

 

 

Ja kun tarkkaan katsoo, niin siinähän se pieni ja punainen onkin..... Tämä pieni enkeli on liikkuvaa sorttia. Hän istuu milloin minkin kukan ruukun reunamalla.

 


 

Sain enkelin edesmenneeltä rakkaalta ystävältäni. Olen joskus kertonutkin, että ajoimme aina viikonloppuisin lähikaupunkeihin ja suuntasimme ostosreissumme paikkoihin, joissa myytiin enkeleitä. Valitsimme omat enkelimme huolella, ja voi hyvänen aika sitä selostuksen ja naurun remakkaa.

Kun olimme valintamme tehneet ja  maksaneet enkelimme, teimme vaihtokaupat, ja halasimme toisiamme. Monet myyjät olivat ihan ihmeissään. 

Lopetimme reissumme yleensä  mässäilemällä kaupasta ostetulla rasvaisella grillilihalla ja omenalimpparilla. Laitoimme auton kotimatkalla parkkipaikalle parkkiin, ja siinä nautimme tämän terveellisen ateriamme. Nykyisin tämä taitaisi olla jo kokonaan kiellettyä.

 ---------

 

Toinen pieni ja punainen on alle sentin korkuinen.

Mieheni oli 1980-luvulla seitsemän vuotta Kostamuksessa töissä.  Siispä meillä on puinen maatuska (Isoin 25 cm), jonka sisällä on aina pienempi ja pienempi käsinmaalattu maatuska.

 

Tämä on alle sentin kokoinen

 

Tässä pienen punaisen kaikki siskot

 

 

Nämä maatuskat olivat mieluisa lelu Mimosalle kun hän oli pieni. Hän tarkisti aina maatuskoja sisäkkäin pakatessaan, että tuo kaikkein pieninkin pysyi mukana. Kun hän sitten availi isompia maatuskoita, häntä jännitti, onko pienin vieläkin siellä ihan sisimpänä.

 

Näistä pienistä punaisista tuli kivoja muistoja mieleen.

 

Mukavaa viikkoa kaikille

62 kommenttia:

  1. Kivat pienet punaiset löysit. Olin tunnistavinani enkelin samanlaiseksi kuin yksi minun enkeleistäni. Piti tarkistaa: ei siinä ollut samanlaista kuin punainen väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikoillanikin, enkeleitä minulla on jokaisessa huoneessa ja oviaukossa ja ikkunoissa. Tämä on ainut, joka kulkee kukkaruukkujen mukana

      Poista
  2. No nyt on ihania pieniä ja punaisia!
    Tuolla enkelillä on tosiaan viehättävät kasvot ja ilme, ja sen tarina on todella erityinen.
    Maatuskat ovat superhienoja. Meilläkin on sarja maatuskoja, mutta ne ovat sellaisia aika tavanomaisen näköisiä, niitä on muistaakseni vähemmän eikä pienin ole noin suloisen pikkuruinen.
    Upea vastaus haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minulla on maatuskoita enemmänkin, mutta vain tämä yksi on punainen. Nämä ovat jotenkin mielenkiintoisia.

      Poista
  3. Kivoja pieniä ja punaisia. 😊😊

    VastaaPoista
  4. Ihana tarina enkelistä ja ystävyydestä! 🧡 Olet varmaan ollut ikäsi enkeli-fani?! Minulla se kesti vain muutaman vuoden..😄🧚🧚🧚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini, olen aina ollut enkelifani ja mökki on täynnä näitä pikkuisia.

      Poista
  5. Ihanasti keksitty nuo pienet punaiset. Meilläkin lapsenlapsia kiinnostaa nuo Maatuskat ja Enkeli on niin nätti! Kauniin värinen kukka🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimetön, maatukska on jotenkin kiehtova ja upeaa käsityötä

      Poista
  6. Kaunis kukkaryhmä 😀🌷
    Kiitos 'maatuska' muisteluistasi - nostalgiaa 🥰
    Kivaa päivää sinulle Enkuli 😘🪆

    VastaaPoista
  7. Ihana enkeli ja sopii bloginimeesikin hienosti. Ja tuo tosi pieni maatuska-nukke, mikä löytö!

    VastaaPoista
  8. Voi kun hienot muistot enkelistä. Kyllä sitä voisi joskus nauttia vastaavasti grillilihasta parkissa, mutta onkohan enää sitä tummaa omenalimpparia jota ennen oli. Hienoja muistoja!
    Suloinen maatuskakin, olen miettinyt ettei itellä ole ollut niitä koskaan, eikä niitä taida nähdä kirppareillakaan. Tosin en enää ostakaan mitään...Kysy tekoälyltä mikä tuo kukka on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, eipä taida tuota omenalimpparia olla enää, ja taitaa grillilihakin olla muisto vaan - ainakin se rasvaa tirisevä maukas versio. Löysin kukalle nimen Eliaksen kukka

      Poista
  9. Tuo enkeli on kaunis ja siihen sinulla liittyy kaunis muisto! Minullakin on enkeli, se on valkoinen. Ja tuo maatuska, niin pieni ja iloinen. Hauskat pienet ja punaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipelölon Saila, noiita Annelin ostamia ja isojen halausten kanssa vaihdettuja enkeleitä on todella paljon.

      Poista
  10. Herttaiset ja lystikkäät pienet punaiset 🍎

    VastaaPoista
  11. Aika hauska tällainen kuvaushaaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raitalammas. On kiva. Aina kuun alussa tulee uusi valokuvausaihe.

      Poista
  12. Belle plante et jolis petits points rouges !
    Bonne soirée !
    Anna

    VastaaPoista
  13. Innovatiivisia kukkakoristeita :) Olisin tullut heti kysymään, mikä kasvi tuo on, aika mahtava pinkki, öö, kukka? Mutta blogitekstistähän se selvisikin, että laji ei ole varmistettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, sain selville, että on eliaksen kukka, joka tekee tuonne "kukintojen" väliin vielä siniset kukat

      Poista
  14. Ihana tarina enkelistä ja ystävyydestä 💕 Kuin maatuskoistakin - muistan, miten maatuskoita oli useassakin paikassa 1970-1980-luvulla ja kun oikein nätisti pyysi, niitä sai varovasti katsoa ja avata.
    Ja minä kun en koskaan voi minkään antaa olla niin, katselin tuota kukkaa netistä .. olisiko se Eliaksenkukka (Eliaksentillandsia)?
    Kaunis se on kuin mikä, sinun hoivissasi kasvaa mikä vain 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllö, on Eliaksen kukka ja tekee vielä siniset kukat tuonne tähkän väleihin. On kyllä ihana pinkki.

      Poista
  15. Pieni asioita ja isoja muistoja. Ihanat muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, sanoppa muuta. Pienistä jutuista muistoja tulee mieleen - joskus jopa joku tuoksu palauttaa muistoja mieleen

      Poista
  16. Niin hauskoja muisto esineitä.

    VastaaPoista
  17. Kaunis kukka, saattaa tosiaan olla vaikka ananas. Ja soma pieni punainen enkeli ja siihen liittyy kaunis tarina. Ystävät on kullan arvoisia. Esineisiinkin liittyy monesti vahvoja muistoja ja se tekee niistä erityisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purulaari, Annelilla oli syöpä ja sen minäkin kävin läpi siinä vierellä henkisesti. Päätimme, että nujerramme syövän elämänilolla. Saimmekin lisäaikaa monen monta vuotta

      Poista
  18. voi miten kaunis tuo kukkanen, en ole ennen moista nähnyt ja hinta erittäin edullinen 👍😀
    Ihana pikku enkeli ja tuo miten olet sen saanut, voi että, kaunis muisto 💗hersyvän ihanat myös maatuskat. Minullakin yhdet 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silkku, tuo on Eliaksen kukka ja lumosi minut täysin. Hihhii, noita oli kaksi ja sain myytyä toisen naiselle, joka etsi viherkasvia itselleen. Olen hyvä myyjä 🤣

      Poista
  19. Kummallakin pienellä punaisella on hieno tarina taustalla. Enkelien vaihtoon liittyi varmaan vahva tunne ystävyydestä.

    VastaaPoista
  20. Kauniin väriset maatuskat ja harvinaisen monta sisäkkäin.
    Taitaa kukkasi tosiaan olla joku ananas sukuinen. Nyt voisin minäkin taas ostella kukkia kun ei ole kukkiensyöjä Ahududua enää perheessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, minulle tulee keväisin viherkasvihysteria. Ovat halvempia kuin leikkokukat ja hyvin kasvavat, kun vain vaihtaa mullat ( joskus pieni muoviruukku on juurien ympärillä mullan sisällä)

      Poista
  21. Kaunis kukka,ihana väri,sinulla on kaunis musto ystävyydestä.
    Maatuska on kaunis ja niitä oli jännä avata kun löytyi uusia maatuskoita sisältä. Minun veli oli myös töissä Kostamuksessa
    1980-luvulla.

    VastaaPoista
  22. Onpas somia pieniä ja punaisia sinulla siellä :)

    VastaaPoista
  23. Voi miten suloisia punaisia maatuskoita ja tuo pienin on liikuttava! Minä pidän myös maatuskoista ja olen ostanut mm. Fidan myymälästä muutaman, jotka ovat miellyttäneet. Maatuskojen historia on aika jännä koska alun perin ne eivät ole Venäjältä.

    Sisäkkäisten nukkejen valmistusperinteen arvellaan saaneen alkunsa Kiinasta ja Japanista. Venäjällä maatuskanukkeja on valmistettu 1800-luvun lopulta lähtien, kun kehittyvä matkamuistoteollisuus kohtasi uuden kiinnostuksen perinteiseen kansantaiteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjo, onpa hauska tietää, olen aina luullut, että maatuskat ovat Venäjällä tehty keksintö

      Poista
  24. Ihanat pienet ja punaiset... tuo maatuska.... tulee jotenkin "Maasta se pienikin ponnistaa!" ajatus mieleen... turvalliselta näyttää pikkumaatuskan elo, kun on noin monta isoa siskoa!!
    Minä onneton olen etsinyt itselleni tärkeän pienen ja punaisen kuvaa... mutta löytänyt vain mustavalkokuvia.... voihan punainen sentään! Kaikkea Hyvää Hiljaiseen viikkoon!

    VastaaPoista
  25. Ihana enkelimuisto! Aivan ihana! Minä olen kerännyt enkeleitä vuosia, mutta nykyään ostan vain jos jokin enkeli vaatii päästä tänne minun kotiini. Meinas mennä överiksi enkelöinti. Ja maatuskoja mulla on myös. Mua itseäkin aina jännittää, onko se pienin tosiaankin niin pieni kuin muistin, ja aina ilahdun, kun se lilliputti sieltä löytyy.
    Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanni, Nämä enkelit todellakin vaativat päästä mukaan kotiin ja kyllähän niitä on kertynyt joka paikkaan. Osa asuu jopa asuntoautossamme kesän.

      Poista
  26. Siellä se pieni ja punainen heiluttelee paljaita varpaitaan pitkän mekon alta pilkistellen :)
    Minä olen jo lakannut ostamasta enkeleitä, jos ei ihan erityisen söpöä yksilöä tule vastaan.
    Tuo Matushka -juttu on hauska. Aika paljon on tullut lapsena leikittyä noilla puisilla nukeilla "ja niiden sisällä on uusia mummoja..".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa, oli kivaa katsella kun Mimosa vietti pitkiä aikoja, että sai maatuskanuket avattua ja sulkiessa piti tarkan lapsen saada aina kuviot kohdilleen

      Poista
  27. Olipa kiva tarina sinusta ja ystävästäsi! Äitini äiti keräili enkeleitä ja niitä taisi olla lähemmäs sata erilaista. Isovanhemmillani oli myös maatuska ja muistan, miten kivaa oli juuri tuo availu, kun löytyy aina uusi ja uusi, vaikka tiesikin, että siellä ne ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aliel, minullakin taitaa olla sata enkeliä. Ne ovat lentäneet myös ulos kuisteille ja ympäri puutarhaa 😀

      Poista