Sivut

sunnuntai 23. helmikuuta 2025

Gellipainantaa

Olen leikkinyt väreillä oikein apinan raivolla tänään. Ulkona satoi taas jään päälle vettä, ja oli taas pääkallokeli.  Kaatumiseni jälkeen minusta on tullut arka.  Päätin olla sisätiloissa, ja tehdä korttipohjia varten taustapapereita Gelli-levyllä painamalla.

Käytän painantaan pääasiassa akryylimaaleja.  Myös muut värit käyvät, kuten suihkeet ja kaikki vesiliukoiset värit kuten Brusho pigmenttijauheet. Jotkut käyttävät myös tusseja ja vesiliukoisia värikyniä, jos haluaa pieniä yksityiskohtia. Väreinä voi käyttää myös lino- tai tekstiilivärejä. 

Musteita ei kannata Gellilevylle laittaa, sillä muste värjää levyn.


Käytän aika paljon neon-ja metallimaaleja



Gellilevy on geelimäinen painolevy, jonka voi ostaa askartelu-tai taidetarvikekaupasta. Levyjä on myynnissä eri kokoisia ja -muotoisia. Minulla on kaksi Gellilevyä. Toinen on kooltaan A4 ja toinen vain 15 cm korkea pieniä töitä varten. 

Värit laitetaan suoraan levylle ja telataan telalla ohueksi kerrokseksi. Levyn pinnan voi maalauksen jälkeen kuvioida käyttämällä apuna esim. sapluunoita, kuviointikampoja, kuplamuovia, leimasimia, lehtiä tai mitä ikinä keksitkin. Kuvioinnin jälkeen painetaan paperi pehmeästi levyn pintaan. Jos kaytät sapluunaa - maalaa vedoksen jälkeen toisella maalilla uusi värikerros ja paina lopullinen vedos. Netti on pullollaan ihania painantaohjeita.

Levyn saa puhtaaksi käytön jälkeen miedolla pesuaineella ja kädenlämpöisellä vedellä. Myös kuivaan paperiin voi maaleja tartuttaa.  Gellilevy kannattaa säilyttää tasaisella alustalla huoneenlämmössä myyntipakkauksessaan.

Levitän maalin telalla, jonka olen hankkinut askarteluliikkeestä. Telani on tuollainen pienikokoinen, ja siksi kätevä värin levitykseen


 
 
 
Paperina käytän vesivärilehtiön paperia tai silkkipaperia. Nyt löysin Lidlistä hyvää imukykyistä paperia. Olin todella tyytyväinen paperin laatuun.
 
 
Paperit ovat valkoisia, vain lehtiön kansi on pahvia
 
 
Käytin nyt ainoastaan sapluunoitani kuviointiin. Akryylimaali lähtee sapluunoista käytön jälkeen haalealla vedella ja miedolla pesuaineella. Kivaa ottaa seuraavalla kerralla valkoiset sapluunat taas käyttöön.
 
 
 
 
 
Laitan muutaman printin esille. Metallimaalit eivät näy kunnolla huonossa valossa.
 
 
 










 
 
Mikähän siinä on, että paperi, johon puhdistan telan värien vaihtuessa, tai johon painan sapluunan kanssa painaessa liiat värit - tulee niin kiva, ettei raski roskiin viskata.
 
 
 

 


Nyt ei askarteluhuoneeni ole julkaisukelpoinen. Lattia on täynnä vedoksiani kuivamassa yön yli.

Sain maalipurkit suljettua ja välineet pestyä juuri sopivasti ennen The Voice of Finlandia. 


Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille


37 kommenttia:

  1. Vau miten hienoja, en ole koskaan kuullutkaan gellipainannasta, varmaan siksi kun en harrasta askartelua( onko tämä sitä, oikea sana,toivottavasti en loukkaa) Kiitos samoin mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, Käytän näitä Gelliplatella painamiani papereita askartelussa paljon.

      Poista
  2. Gellilevyt ja niillä leikkiminen on kyllä ihanaa.
    Ihania aikaansaannoksia sulla, mitähän niistä taitavissa käsissäsi syntyykään? Alkoholimusteet, hileet ja oikeastaan mikä vain sopii gellille. Lenan kurssi https://repolainenreissaa.blogspot.com/2023/03/viikonlopun-kapuamiset.html
    avasi itselleni gellin salat todella....
    sen jälkeen ei ole ollut taivaskaan rajana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repolainen, itse en ole musteita käyttänyt, koska varjäävät levyn. Kaikkea muuta olen kokeillut kuten kuvan siirtoa.
      Tykkään tehdä kortteihini taustat itse, samoin artjournaleihin. Painan joskus kansion lehdelle taustan Gellilevyltä suoraan ja se pieni levyni on todella näppärä.

      Poista
  3. Kiitos taas tästä! Sulla on korteissa kyllä aina upeat taustat!Olen koko talven miettinyt että jos hankkisi pienen Gellilevyn, pienen koska ei ole paljoa tilaa. Olen katsellut paljon ulkomaisia videoita, joilla saa niin upeita tuloksia.
    Askartelukauppa vetää puoleensa ohikulkiessa. Siellä olisi alkuun saanut neuvontaa ja kokeilla, mutta silloin en vielä ollut valmis siihen :D
    Pitää vielä katsoa tuokin Repolaisen laittama linkki ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, on kivaa leikkiä väreillä. Minä painan kuvioita jopa lääkkeiden liuskoilla, joissa muoviset kuplat. Samoin luonnon kasveilla kuten saniaisilla saa kivoja - samoin heinillä. Pieni levy ei ole kalliskaan ja noita neonvärejäkin ostin Rustasta tosi halvalla. Näköjään noissa musteissa on eroja. Alkohol Inkkejä näköjään käytetään. Olisivatko vasiliukoisia ???? Itse en ole uskaltanut kokeilla, ettei levy mene pilalle

      Poista
  4. Vautsi, onpa ihania pintoja, värejä, metallinhohtoa ja kuvioita! Monet ihanan antiikkisen näköisiä. Ja tuo telan puhdistuspaperisi on kuin taidetta myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, rakastan ruosteen eri sävyjä ja yleensäkin "rouheaa" tyyliä. Sitähän noissa puhdistuspapereissa tulee tehtyä ihan itsestään .

      Poista
  5. Apinan raivolla värien kimppuun on ihanaa puuhaa!

    Olen huomannut saman, että kun maalaan akryyleillä ja vedän siveltimistä loput maalit paperille tms, niin se sekasotku on usein mielenkiintoisempi kuin ne maalaamani työt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susupetal, sanoppa muuta. Ei tule edes ajateltua kun telan putsaa ja ihan säikähtää kun paperi on täynnä, ja todellakin paremman näköinen kuin omat ajatuksen kanssa tehdyt.

      Poista
  6. Tähän tekniikkaan en ehtinyt perehtyä lainkaan, kun aloin maalata suoraan käsin ja tuo digitekniikka vei mennessään.
    Hyvältä näyttävät👍🏼
    Harmaana alkoi viikko, mutta toivotaan parempaa 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, tällä tekniikalla saa jopa kuvia siirrettyä, mutta minä tarvitsen vain näitä väripintoja kortteihini.

      Poista
  7. Kiitos tietoiskusta! Saat kyllä aikaan ihan uskomatonta jälkeä, tosi kaunista. Hyvää viikkoa sinullekin! Pysytellään pystyssä pääkallokelistä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purulaari, tänäänkin satoi vettä. En ole uskaltanut edes lenkille mennä kun on niin liukasta.

      Poista
  8. Miten jännittävää. Kuvittelen että olet aina vienyt harrastusta uudelle tasolle ja erilaisiin tekniikoihin. 🌷Tämä oli opettavainen postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita A, on kyllä kivaa leikkiä väreillä. Suosittelen kokeilemaan.

      Poista
  9. Taas minulle uutta tietoa . On varmaan ihanaa kun osaa tehdä kaikki alusta alkaen mitä kortteihin tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila, on mielenkiintoista ja korteista tulee pienimuotoista taidetta

      Poista
  10. Nyt on kivaa tekemistä ja upeita pintoja. Nuo suttupaperit pitää ehdottomasti säästä ja käyttää.
    Pysyhän pystyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TeSa, pysyn pystyssä kun oikein köpöttelen kävellä lyhyillä askelilla.

      Poista
  11. Kaunista jälkeä, mielenkiinto gellipainantaa kohtaan heräsi. Onneksi en pääse toistaiseksi askartelutarvike kauppaan (no en muuallekaan), kerrankin ehdin ajatella ensiksi.
    Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpaliisa, kannattaa kokeilla. On kivaa ja oma kätten jälki näkyy heti.

      Poista
  12. Minä en ole ikinä kokeillut gellipainantaa. Askartelulle ei ole oikein riittänyt aikaa eikä voimia viime vuosina. Gellipainanta kuulostaa niin houkuttelevalta, että haluaisin ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rva Kepponen. Kannattaa kokeilla. Gellipainannasta on kurssejakin.

      Poista
  13. No nyt opin uutta! Tiesin tästä tekniikasta, mutta en tiennyt kuinka sitä tehdään ja se tuntuukin tosi kivalta eikä kai ole kovin vaikeaakaan eli kokeilla tahdon ilman muuta! Kiitos kun esittelit tämän tekniikan!

    VastaaPoista
  14. Ihana työtapa sinulla ja kauniita töitä olet tehnyt! Olet kyllä todella monipuolinen taitaja.

    VastaaPoista
  15. Mielenkiintoinen postaus. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  16. Kyllä sait taas upeita taustoja kortteihin. Gellipainanta on sellainen, mitä en ole juuri harrastanut. Ihania värejä ja kuvioita sillä saakin aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armiida, minä hurahdin tähän tekniikkaan heti kun kokeilin ekan kerran. On todella kivaa.

      Poista
  17. Gellillä on kyllä ihana leikkiä 🌞 upeita pohjia olet luonut 👍 ja juu säästän aina sen mihin ylijäämämaalit putsataan, välillä se onnistuu kaikista parhaiten pohjista 😅

    VastaaPoista