Sivut

maanantai 6. toukokuuta 2024

Vain kolme kuvaa kuukaudessa

KristiinaK (linkki tekstissä) haastaa ottamaan valokuvia.

Joka kuukausi julkaistaan kolme kuvaa. Kuvat saavat esittää vaikka mitä, mutta kuvan aiheen tulee alkaa meneillään olevan kuukauden nimen ensimmäisellä kirjaimella eli tammikuun kuvien aihe alkaa T:llä, helmikuun H:lla jne.
 
Tässä minun T-kirjaimella olevat toukokuun valokuvani:
 
 


TYLYPAHKA-SUKAT

Mummotettavani Mimosa ja hänen ystävänsä olivat muutama vuosi sitten kovia Harry Potter-faneja ja neuloin heille molemmille Tylypahka-sukat. Postasin toisista sukistani TÄÄLLÄ ja toisista TÄÄLLÄ.(myös ohjeen linkki löytyy jutustani)

Nämä ovat ehkä vaikeimmat sukkani ikinä, vaikkakin tuo vaakunakuvio tehdään silmukoimalla. Muuten sukat ovat kirjoneuletta. Taisipa molemmat tytöt pitää sukkansa aivan pehkuiksi. Olivat nimittäin todella mieluisat.





TULPPAANI

Toinen kuvani on viime keväältä. Tulppaani on yksi kevään odotetuimmista kukkasista. Tänä keväänä lumi suli kukkapenkistäni viimeviikon loppuna ja tulppaaneista on vasta lehdet lupaamassa kukintaa tällekin keväälle.




TAIVAS

Viimeinen kuvani on taivas. Olenkin aikaisemmin  jo kertonut, että olen kova "taivastelemaan".  Ihailen pilviä, ja minusta on mielenkiintoista valokuvata pilviä ja taivasta yleensäkin. Syksyllä on mielestäni parhaat taivaat ja pilvet. Nyt onkin ollut upeita punaisia auringonlaskuja, vaikkakin uutisissa kerrottiin, että väri onkin vain Saharan hiekkaa.


Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille.


32 kommenttia:

  1. No on komeat sukat, uskomattomat kuviot olet puikoilla taikonut 😯👍
    Mukavaa viikkoa 😀🌷

    VastaaPoista
  2. Taivastelu kyllä kannattaa aina!

    On kyllä mahdottoman hienot sukat, en yhtään ihmettele, että kulutettiin loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuaPetal, nautin Pohjanmaalla, kun on paljon taivasta näkyvissä. Siellä voisin ajaa autolla edestakaisin ja nauttia taivastelusta

      Poista
  3. Hienot toukokuun kuvat! Kiva kun sukat käytettiin loppuun asti, ettei mennyt suuri vaivannäkösi hukkaan. Tulppaanit on kauniita, niiden kukkia odottelen täällä myös, lehdet on meilläkin vasta tulleet pintaan. Upea kuva taivaasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purulaari, Onneksi en ole istuttanut kesäkukkia edes parvekelaatikoihin. Meille on luvattu yöpakkasia ja nytkin 4 astetta lämmintä.

      Poista
  4. Onpa taidokkaat sukat, ja iloitsen saajien puolesta kun olivat niin mieleen. Taas teen periaatepäätöksen hankkia tulppaaneja, saa nähdä muistanko 🌷 Taivaita katselen joka päivä, aina kaunista, upeaa, jännittävää. Taivaskuvasi on peräti ihmeellinen.

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Ihanat T- kuvat! Tylypahkan sukissa on todella värien ilottelua, mutta niinpä on taivaassakin. Tulppaanikin on niin hempeän punainen.
    Tämä kuulostaa kivalta haasteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Der Seidenspinner. On kiva haaste. Nuo Tylypahkat olivat haastavat, mutta oli kyllä komeat jalassa.

      Poista
  6. Upeat sukat ja saajilleen tosi mieluisat näköjään. Taivasta kuvaan minäkin mielelläni. Ihanaa toukokuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina K, kiitos ja mukavaa toukokuuta myös sinulle.

      Poista
  7. Todella uskon näiden sukkien teko vaikeuteen ja siihen että mieleiset olivat .
    Tulppaanit nousevat huonosti tänä vuonna mökillä kauniita ovat kukkiessaan .
    Taivas kuvat on aina ihania ja arvoituksellisia .

    VastaaPoista
  8. Nila, hitaasti etenee kevät täällä Itä-Suomessa. Kivaa katsella täältä blogimaailmasta, minkälaista kevät on muualla.

    VastaaPoista
  9. Upeat kuvat ja nuo sukat on kyllä ihan mahtavat!

    VastaaPoista
  10. Tuo puikkotaiteilu on aika ihmeellinen lahja että osaa hahmottaa kuvion ohjeesta neuleeksi. Taivaan värikirjo on myös useinkin uskomaton. Kivat kuvat.

    VastaaPoista
  11. ...sanoi sini tuossa ylhäällä......

    VastaaPoista
  12. Sini, opettelin vasta aikuisena neulomaan. Minulla oli lannistava käsityönopettaja. Meni monta vuotta ennenkuin uskalsin yrittää.

    VastaaPoista
  13. Kauniita kuvia. Ihanan värikkäät sukat.

    VastaaPoista
  14. Tylypahkasukat ovat kerrassaan upeat! Ja varmasti mieluisat. Tuskin Potter-fanitus on mihinkään Kadonnut. Pian saat tehdä uudet sukat 😄
    T. Sartsa

    VastaaPoista
  15. Taivas, miten taidokkaasti kudotut sukat. Jos voisin ojentaisin tulppaaneja sinulle.

    VastaaPoista
  16. Ihania värejä! Tulppaani on suloinen!

    VastaaPoista
  17. Taivas on kaunis, tulppaani myös ja sukatkin!

    VastaaPoista
  18. Eikä, Tylypahkasukat :D :D :D
    Aivan mieletön!

    Mimosa on kaunis nimi! Kummityttö tottelee samaa kirjainsarjaa.

    VastaaPoista