Sivut

perjantai 19. huhtikuuta 2024

Junk journal

Osallistuin facen puolella haasteeseen, jossa piti askarrella rouhea junkkis. No en löydä haastetta enää mistään tuolta haasteiden viidakosta. Aikani etsin ja päätin, että antaa olla. Laitoin sivut Junk journal  Suomi -sivuille esille, vaikka ne pitäisi osata viedä oikealle sivulle oikeaan albumiin. Taidan olla yhdenlainen vastarannankiiski joka asiassa.

No nyt menin sitten mukavuusalueeni ulkopuolelle ja räimin tehdä rouheaa jälkeä kovalla kädellä. En siloitellut reunoja, enkä leikannut langanpätkiä. Kuuntelin samalla Eduskunnan kyselytuntia (hihiii) ja sainkin hyvän inspiksen.

 Laitankin nyt kamalasti kuvia tästä junkkiksesta. Tein sivut osittain ompelemalla. Käytin myös suihkeita ja muita mömmöjäni sivuille. Muutaman korunkin laitoin sivuihin kiinni.




Kansi, johon kiinnitin korun

 

 
 

 
 

Tässä ensimmäinen aukeama

 
 
 
 
 
 

Toinen aukeama






Kolmas aukeama, jossa koru




Neljäs aukeama




Viides aukeama




Kuudes aukeama, jossa koru




Seitsemäs aukeama, jossa koru




Kahdeksas aukeama




Yhdeksäs aukeama



Kannet





Tämmöistä saa aikaan Eduskunnan kyselytunnin aikana. En laittanut runsaasti kuvia, koska tykkäsin nyt leikkiä väreillä ja epätasaisilla sivujen pinnoilla. Suihkeiden hohdetta en onnistunut kuvaamaan kunnolla hämäränä päivänä.

Nyt alkoi viikonloppu, joten toivottelen rentouttavaa viikonloppua kaikille.



34 kommenttia:

  1. No on todella "junk"😀 Hienot sävyt papereihin olet saanut ja "politiikan sekavaa juonittelua". Suuren työn olet tehnyt👍
    Nyt et ole taas Googlen suosiossa kirjautumisessa blogiini☹️ Chromessa oli taas uusi päivitys, kun eilen kävin asetuksissa. Johtuukohan siitä🤔 Ihmeen usein niitä tulee, Windowsiin myös.
    Voi johtua, kun huijauksia on liikenteessä jatkuvasti...
    Leppoisaa viikonloppua😊🙆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vaikeaa bloggertilini kanssa muisssakin blogeissa, vaikka olen yrittänyt päivitykset tehdä.
      Naurattaa nämä junkkiksen värit. Tämän värisiäkö päätöksiä nyt tehdään

      Poista
  2. Hauska idea ja kivan siloittelematon toteutus. 📙
    Rosoisuus viehättää.

    VastaaPoista
  3. Sinun käsistäsi syntyy aina hyvää jälkeä. Niin nytkin.👍👍

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava journal, ihania yksityiskohtia! Näitä kuvia voisi katsella vaikka kuinka kauan.
    Vanhat kuvat luovat tunnelmaa... ja mainokset! Robertsin Blondexia vaaleille hiuksille. :)
    Oikein mukavaa, vaikkakin lumista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Meille tuli 10 cm uutta lunta ja tuuli on pohjoisesta

      Poista
  5. Tosi kaunis junkkis. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  6. No juu nyt on oikea ihanuus, wau 👍👍 rakastan kaikkea rouheaa ja grungea! Kuvia ei tarvitsekkaan olla, kun ihan textuurilla ja väreillä saa aikaan vaikka mitä 🌞 upeeta mahtavaa Enkuli 💖 Mukavaa viikonloppua myös sinulle 🫶
    Ahmin muuten jälleen areenasta sarjan: Karjalan kunnailla. Olen sen nähnyt nyt 3 kertaa ja aina on yhtä ihana sarja. Se on Höytiäisen rannassa kuvattu, niinkuin varmaan tiedät ja meillä kun on mökki siellä niin on mukava katsoa. Rakastan Pohjois-Karjalaa, se on vienyt sydämeni täysin 💖 ens kesänä olis tarkoitus käydä siinä kylässä, mikä luotiin sarjaa varten (mitä ei enää varmaan edes ole).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silkku:Minäkin olen katsonut sarjan pariinkin otteeseen. Pielinen on ihana ja kyllä tällä kauniita maisemia riittää. Ollaan tosin nyt varmasti Suomen lumisin paikka. Olisi kivaa tavata kesällä kun tulette mökille. Nurmeshan on ihan lähellä Höytiästä. Tein muuten oman rumpuni Höytiäisen rannassa.

      Poista

  7. Waude sinulta onnistuu kyllä kaikki käden käänteessä.
    Ihanan rouheaa ja mahtavaa. Kivan näköistä, kun ompelukoneella
    surauttaa tikit myös.
    Lupsakkaa viikonloppua ja mukavia puuhia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi. Ompelin ja alalanka kirrasi, mutta ei haittaa tämmöisessä projektissa.Oli kivaa tehdä rouheaa jälkeä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös

      Poista
  8. Eduskunnan kyselytunti on hienosti siivittänyt Junk Journalin valmistumista. Jotenkin kuvaavaa, miten nämä kaksi liittyvät yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikoillanikin: hihhii, värien avulla voi kertoa tunteita oikeastaan paremmin kuin sanoilla

      Poista
  9. Hieno, vaikken junkista ymmärräkkään mitään. Mukava oli kuitenkin kuviasi katsella.

    VastaaPoista
  10. Ihan, Ihana, Ihana! Tosi hieno. Kuvat sopivat tuohon hyvin, eikä lisää kaipaakaan. En usko että ihan Eduskunnan riitelytunnin aikaan teit kaiken ;) Vaikka kyllä se sai rutistamaan ilmeitä.

    Joo Karjalan kunnailla sarjat olen katsonut monesti ja vieläkin sielussa viiltää sen Miikkulan kylän kohtalo.
    Unelmoin Kolilla käynnistäkin, K50 messuilla täällä esittelijältä kyselin bussikuljetuksista sinne Joensuusta, kun sitä autoa ei ole eikä tulekaan.
    Toivotaan että tulisi kevät vielä ja lumet sulaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sen verran raivoisaa askartelua, että runko valmistui sen tappelun aukana. Hihhii. Oli sen verran tunteet kuumina, että vaikutti väreihin.
      En olekkaan kuullut, onko Kolille linja-autoja menossa. Täällä on todella bussiliikenne ajettu niin alas. Tarkistin, että Savon Linja ajaa kerran päivässä Joensuusta Kolille arkisin ja takaisin

      Poista
  11. Mahtavaa jälkeä olet taas saanut aikaan<3

    VastaaPoista
  12. Onpa mahtava. Kyselytunti aiheuttaa kyllä monenlaisia reaktioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minua huvittaa tämä tekele. Väreissä on kyllä voimaa.

      Poista
  13. Onpa suuritöinen ja näyttävä! Upea teos, jossa taito näkyy.

    VastaaPoista
  14. Hauska junkkis, omaperäinen ja rosoinen. Politiikalla on yllättäviä sivuvaikutuksia. Paperin repiminenkin on oma taiteenlajinsa. Toisaalta pitäisi saada aikaan sopivan kokoisia paloja, muttei jälki saisi kuitenkaan olla liian siistiä.

    VastaaPoista
  15. Jännän kivoja vau! Ps. junk syntyi eduskunnan kyselytunnin aikana. Hyvä sinä noin kaunista.

    VastaaPoista
  16. Oikea junkkisten junkkis - osaan kuvitella itseni tunnistelemassa tätä sidoituin silmin - tässä on todella rouheutta ja taidetta kaikilla aisteilla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä junkkiikessa on myös ääntä. Liimasin leivinpaperia, jonka suihkuttelin musteilla. Paperi ratisee kun sitä liikuttaa

      Poista