Sivut

torstai 8. kesäkuuta 2023

Hyönteishotelli-sukat

Tilasin Sullavikat -sivustolta sukkamalleja (ei mainos, vaikka olinkin tyytyväinen nopeaan palveluun).

Muutama mallihan taas tukikin tilattua. Nämä Hyöteishotelli-sukat valikoituivat unisukiksi, koska niissä on sopivan lyhyt varsi ja mielenkiintoisa malli.

Toteutin sukat 100% villalangasta, jotka olen värjännyt mustaa lankaa lukuunottamatta kasvivärjäyksenä. (tummin langan väri on peräisin sipulinkuorista ja vaaleampi paatsamanlehdistä. Kaikkein vaalein väri on peräisin koivunlehdistä)

Ettei mene liian helpoksi nämä minun projektit, neuloin toisen sukan ohjeen peilikuvana.



Nämä näyttävät todella hyönteishotellilta

 

 

Olen aloittanut nyt kesäkukkien oston ja tein muutamia amppeleita  etu- ja takapihalle. Tätä kaunotarta olen tuonut sisälle yöksi, koska meillä on ollut yöpakkasia vielä, ja räntääkin satoi viime viikolla.




 

 

Olin ekologinen tänä vuonna. Joka vuosi jää amppeleista noita valkoisia ruukkuja ja pidikkeitä.  Ruukkuja roikkui varastossa orrella monen monta. En ole ehjiä ruukkuja heittänyt pois. 

Tiedän, että tämmöinen sota-ajan jälkeen synytnyt vanhus ei voi sietää kertakäyttöistä kulttuuria, vaan säästää ehjät tavarat uudelleen käyttöä varten. Ostin tänä vuonna kaikki amppelikukat taimina ja istutin kierrätysruukkuihin. Rahaakin säästyi ja sain ruukkuni kiertoon (ja ennenkaikkea ruukkuja ei tullut lisää orrelle roikkumaan)

Ensi viikolle on luvattu lämmintä, joten nauttikaa ihanasta kesästä.


18 kommenttia:

  1. Juuri niin kierrätys ja ekologisuus on niin huippu juttu.
    Itse etsin yhtä amppeliruukkua varastosta, mutta olinkin käyttänyt jo kaikki.
    Ihanat kesäkukat🌸
    Niin täälläkin ollut hallanvaaraa, jospa viikonloppuna ilmat vihdoin pysyvästi lämpenisivät.
    Voi kuinka söpis sukatkin, kerrassaan huikeat🥰
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ai miten upeat sukat ja niin taidolla tehty. ❤️
    Kauniit amppelit.

    VastaaPoista
  3. Kivan näköiset sukat ja juuri sopiva nimikin niillä. Kierrätys on hyvä juttu. Minua harmittaa nuo muoviset amppelit. Ei ne yhdessä kesässä mene miksikään, mutta ei niitä pahemmin viitsisi varastossa säilyttääkään. Sinä ratkaisit asian hyvin.

    VastaaPoista
  4. Ihan saman amppelitempun tein minäkin, kuten niin monena vuonna aiemminkin. Amppeli tulee huomattavasti halvemmaksi.
    Otsikko herätti kiinnostuksen ja toden totta! Hyönteishotellithan siinä on 🐝. Ei ole tullut tehtyä sukkina, eikä hotelleja. Suunnittelijan malleja olen kyllä neulonut. T. Sartsa

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen malli sukissa, kiva. Enpä ole ennen nähnytkään. Sinulla on kauniin värinen hortensia. Omani unohdin ulos lumisateeseen ja parin asteen pakkaseen, mutta näyttää se siitä kumminkin selviävän. Noin minäkin aina amppelin laitan itselleni, tulee paljon halvemmaksi ja saapahan mieleisen värisenkin.

    VastaaPoista
  6. Miten hienot sukat ja kauniit värit! Hienoa että kierrätit nuo amppeliruukut ja säästit varmaan aikamoisen summan rahaakin, sillä eiväthän nuo valmiit amppeli-istutukset ole mitään kovin halpoja.
    Ihanaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  7. Upeat sukat... toivottavasti kuitenkin hotellivieraat pysyy loitolla!!
    Harmittaa niin, että vain yksi amppeliruukku oli jemmassa... pari tarvittaisiin lisää... ihan kestokukista tekisin jotain roikkuvaa terassille... kierrätys kunniaan!
    Kesäisiä kesäkuun päiviä sinulle!!

    VastaaPoista
  8. Upeat hyönteishotellit.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Ompas ihanat sukat ja tosiaan haastavaa tehdä peilikuvana .
    Todella ihanaa puuhastelua sinulla ja varmasti kannattavaa tehdä amppelit itse .

    VastaaPoista
  10. Kauniita kukkia ja hienoa kierrätystä.
    Kiva malli sukissa; oikein on hyönteishotellin näköinen kuvio. Upeasti tsempattu vielä peilikuvakin.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanat sukat. Tämän postauksesi jälkeen taisi tulla takatalvi. Toivottavasti sait kukat suojaan.

    VastaaPoista
  12. Todella hienot sukat ja kukat myös! Mietin itekki, että jokohan kokeilisi neulomista :)) kun vuoden ainakin pitänyt taukoa.
    Jos on vaan tilaa niin olen samaa mieltä kukka-amppeleiden suhteen. Muutossa tuli omatkin hävitettyä, vaikka käytin ne siellä jo niin monesti että jo hajosivatkin. Nyt sitten mietin että olispa amppeleita, kun olisi kivoja kukkia ollut niihin laittaa, ja valmiit amppelit minusta oli niin kalliita.

    VastaaPoista
  13. Mahtavan upeat sukat! Ja ovat vaatineet kyllä taitoa pienen kylän verran. 🥰💖😍🌺🤸‍♀️🦋🎈💖🥰.

    Vanhojen amppeliruukkujen uudelleen käyttäminen on iso lahja luonnolle! Aivan mahtava teko tuokin!

    Ihania kesäpäiviä sinulle 🌻🥰🐓😍🌺😘🐏🧡

    VastaaPoista
  14. Lystit sukat <3 Kauniita kesäkukkia. Minä istutin ruukkuihin orvokkeja. Tyttären toinen nimi on Orvokki ja tämä kevät on hänen - vietimme ylioppilasjuhlia viikko sitten. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  15. Kauniit sukat. Kauniita amppeli kukkia.
    Minä ostin kesäkukkia tällä viikolla,orvokit ostin muutama viikko sitten.
    On ollut kylmiä öitä niin olen joutunut viemään sisälle yhden
    kesäkukan niin ei palellu, mutta onneksi nyt on lämmintä täällä päin
    niin voi jättää sen ulos yöksi.
    Mukavia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  16. Kivat sukat. Minäkin neulon yleensä peilikuvina. Näyttää jalassa mukavammalta.
    Ja kierrätys kunniaan!

    VastaaPoista
  17. Voi miten ihanat sukat! Ja hienosti olet ne tehnyt sekä värjännyt! Todella upeat!
    Nyt alkaa kesäkukkien aika. Hortensia on yksi suosikkini.
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista