Sivut

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Uusi villapaitani

Sain jouluksi valmiiksi Sleipnir-villapaitani, jonka on suunnitellut Johanna Vaurio-Teräväinen. Mallin ostin Arteenin verkkokaupasta.

Neuloin paitani Lettlopi-villalangasta, joka on Islantilaista villaa. Ihmeellistä, sillä tämä lanka on melkein loppunut kaikkialta Suomesta, ja värejä on todella vähän tarjolla.  Minäkin jouduin odottelemaan lankojani kauan.

Kun langat tulivat, ne eivät riittäneetkään malliin kuuluvaan huppuun. Lisäksi jouduin muuttamaan hihojen kuviota ja neuloin helmaankin kuviota, jota muutoin ei olisi ollut. Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen paitaani muutoksista huolimatta. Halusin paidastani pitkän, ja semmoinen siitä tulikin.

Ohjeessa kerrotaan , että  paidan nimi Sleipnir tulee siitä, että "mytologian Odin ratsasti Sleipnirillä, mahtavalla kahdenksanjalkaisella orilla, jonka hampaisiin oli kaiverrettu riimukirjaimia. Sleipir laukkasi tuulta nopeammin ja ylitti kaikki esteet".



Paidan kuvio kertää ympäri

Valitsin vaikeamman version, joten kuviossa oli kerralla neljä lankaa

 

Paitani on todella lämmin ja ihanan paksu.Yläosan neulominen ei ollut helppoa neljällä langalla. Olenkin miettinyt semmoisen lankaohjurin ostamista (kuin sormus). Pitääkin  etsiä, mistä ohjurin voisi tilata.


Ihanaa Joulun jälkeistä aikaa kaikille. Kohta alkaakin Uusi Vuosi ja uudet kujeet.

15 kommenttia:


  1. Voi,miten ihana ja lämmin!
    Olet todella taitava.
    Kyllä näillä pakkasilla ilomielin tuon lämpöisen
    ihanuuden sujauttaa päälleen.
    Hyvää joulun jälkeistä aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kaunis villapaita tuli. Neljällä langalla kutominen onkin hankalaa ja varmaan tuollainen lankaohjain helpottaisi työtä huomattavasti.
    Mukavia joulun ja uuden vuoden välipäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ompa hieno villapaita ja mikä aihe! Se koskettaa meitä läheltä, sillä Arin Odinit palelevat vanhalla puolella, ovat niin isoja etteivät ne pikku tupaseemme mahdu:)

    VastaaPoista
  4. Voi onpa todella hieno villapaita ja sopii täydellisesti väreihisi. Olet kyllä taitava. Lisäksi villapaita näyttää todella lämpimältä joten sen kanssa kyllä varmasti tarkenee? Hienoa kun osaa.

    VastaaPoista
  5. Kauniin villapaidan oot jaksanut tikutella :)
    Mukavia vuoden loppupäiviä enkuli!

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis ja lämpimän näköinen villapaita. Tuollainen lankaohjuri olisi kätevä kun neuloo monella langalla. En ole aikaisemmin kuullutkaan tuollaisesta.
    Mukavaa loppuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kauniin paidan olet kutonut!Hyvää loppuvuotta ja onnea seuraavaan!

    VastaaPoista
  8. Nyt kyllä liikut tuultakin nopeammin, niin kaunis on paitasi! Langanohjaimia myydään hopeisina ja muovisina. Omani olen ostanut Käsiytömessuilta, suoraan tekijältä, hopeasepältä ja Villapallo myy hänen tuotteitaan. www.villapallo.fi Podcastisti Villapesu-ohjelmassa tekee itse sellaisia ja lankakaupoista voit ostaa niitä muovisia. Ihan itsekin voi vääntää metallilangasta, oman sormen mukaan ja siihen silmut langalle..

    VastaaPoista
  9. Hieno paita ja lämpimän näköinen. Pituus on oikein hyvä ja lämmittää enemmän kuin lyhyt.

    VastaaPoista
  10. Wau miten hieno villapaita! Tarina kuvion taustalla herättää mielenkiintoa paitaa kohtaan.

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis neule ja käytännöllinenkin kun on noin pitkä. Upeat värit. Tiollaisen ottaisin itsekin.

    VastaaPoista
  12. Upea neule ♡ Tykkään kuviosta ja puseroon liittyvästä tarinasta. Ihanat värit ja mahtava tuo puserosi pituus. Olet taitava neuloja!

    VastaaPoista
  13. Kylläpä on kaunis tuollainen pidempi mallija varmasti lämmittää alaselän/pepunkin!! Kelpo vaikka liukumäkeen.... nimimerkillä housunkauluksesta lunta tuprahdellut Tapaninpäivän ilottelu lastenlasten kanssa!! Hih... ihailin myös suunnattomasti edellisen postauksen lumisia havupuita.... onnellisena myös siitä, että meille Turkuunkin saatiin valkoinen joulu!! Iloisia vuoden viimeisiä päiviä ja vielä vireämpää Uutta Vuotta!!

    VastaaPoista
  14. Voi että miten ihanan villapaidan jälleen teit 😊 en voi muuta kun ihailla kättesi jälkeä, wau 👍👍👍

    VastaaPoista
  15. Onpa upea villapaita! Mestarin käsialaa taas.

    VastaaPoista