Sivut

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Sukat Mimosalle

Mimosa ihastui sukkamalliin, jossa on aivan ihanat pesukarhut. Hän katseli jokin aika sitten ostamaani lehteä -Villit Villasukat. Sukkamallin on suunnitellut Lumi Karmitsa.

Jouduin neulomaan sukat ohjetta pienemmillä puikoilla, koska Mimosan jalan koko on 32-33.
Malli on suunniteltu koolle 38. Neuloin sukat Novitan nallelangoista.







Tässä näkyy muut erot sukan koon pienentämisestä. Raitoja on kärkiosassa vähemmän. Mimosa halusi sukkiinsa myös pitemmät varret, joten neuloin  pesukarhujen alapuolelle pitemmän joustinosan.  Kärkikavennukset tein vanhanaikaisella mallillani.



Tässä ostamani lehti


Lehden  kuvan sukat ovat kokoa 38



Ihanaa, että Novita on julkaissut sukkien kokotaulukot (linkissä taulukot).
Osasin tehdä juuri sopivat sukat Mimosalle. Hän käväisi mummolassa viikonloppuna ja sukka napsahti juuri sopivana jalkaan.
Hän tykkäsi sukistaan todella paljon.

Neulominen on aivan ihanaa ja rentouttavaa puuhaa. Kunpa tunteja olisi vain vuorokaudessa enemmän.

Ihanaa alkavaa keväistä viikkoa kaikille.

20 kommenttia:

  1. Oi, oi miten ihanat sukat ♥ Kyllä Mimosa varmasti tykkäsi.
    Minäkin olen innostunut sukkien tekoon, mutta aika vaan ei meinaa riittää :)
    Onko teillä jo lumet sulaneet? Meillä on osa koivuista jo hiirenkorvalla.
    Terkut teille ja mukavaa viikkoa ja vappua ! ♥

    VastaaPoista
  2. Todella suloiset!
    Minullakaan ei enää tunnit vuorokaudessa tahdo riittää mihinkään :(

    VastaaPoista
  3. Onpa suloiset sukat!
    Mukavaa päivää sinulle xx

    VastaaPoista
  4. Upeat tuli! Nuo sopiikin tytöille hyvin :) Minul on nuo molemmat kirjat myösja olen tehny useamman mallin.
    Hyvin sait muokattua sopivat.

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavan ihanat sukat, eijole ihme, että tyttö tykästyi :)

    Mukavaa viikkoa enkuli!

    VastaaPoista
  6. No ei kyllä sukat vosi söpömmät olla. Aivan ihanat. Mullakin on yksi Lumi Karmitsan kirja,mutta ei tuota.Se sama ainainen ongelma,miten tosiaan sais tunteja enempi!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat sukat, olet sinä taitava. Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
  8. Oi että miten ihanat sukat. Minäkin ihastuin :) Harmi kun en osaa tehdä kirjoneuletta...

    VastaaPoista
  9. Oi miten somat sukat. Joudunkohan minäkin nyt ostamaan tuon lehden vaikka en ollut aikonutkaan =)
    Oikein mukavaa vappua sinulle .

    VastaaPoista
  10. Suloisia sukkia.Hyvää vappua ja kevättä.

    VastaaPoista
  11. Ihastuttavat pesukonekarhut =)

    VastaaPoista
  12. Tosi kivat sukat jos rusetin ottaa pois on pojillekkin mukavasti mieleen. Ihana ohje.

    VastaaPoista
  13. Oi - osaan samaistua Mimosan tunteeseen - nämä sukat lämmittää sydäntäkin, eikä vain varpaita!!

    VastaaPoista
  14. Todella ihanat sukat, kylläniihen ihastuu jokainen!

    VastaaPoista
  15. Hienot sukat, ja ne Myyt aiemmassa postauksessa. Tosi kivoja.

    VastaaPoista
  16. Aivan todella ihanat sukat olet kutonut!
    Toivottelen sulle oikein hyvää huomista äitienpäivää!

    VastaaPoista