Sivut

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Art Journal sivuni/Teemakuun Kollaasit

Eilen innostuin maalaamaan uuden aukeaman Art journaliini.

Taustan painoin gellilevyllä. Käytin Gessoa tietenkin, akryylimaaleja, Gelatos värejä, tusseja, värisuihkeita ja puuvärejä.
Halusin, että kukkanen on taustasta vähän koholla ja kokosin terälehdet gellilevyllä painamistani paksuista papereista.

Tein työni Teemakuun Kollaasit 39 haasteeseen, jonka aiheena on Omateema ja taidekesä.
Minun teemani on nämä Art journalini kokeilut.

Tässä sivuni:







Minun elämäni ei ole raunioina - päinvastoin. Taide on juuri tätä. Kaikki alkoi tuosta mietelauseesta, ja kun luomisen vimma iskee, niin sitten se todella iskee. Ohessa näette askartelupöytäni tämänhetkisen värimaailman. Ihmettelen aina, miten ihmeessä jonkun asian luominen saa niin järkyttävän sotkun aikaan. Onneksi maalit ja suihkeet ovat vesiliukoisia. Ehtivät tosin kuivaa pöytään - en jaksanut siivota sotkuja. Aloitin maalaamisen noin klo 19.00 tein maalausta aamutunneille asti - en voinut lopettaa ennen kuin olen tyytyväinen. Joskus juuri käy näin, ettei ajan kulumista edes huomaa.


Jälkikirjoitus
Laitan vielä tietoa Art journalista

Olen ostanut kirjan, joka on tarkoitettu esim vesiväritöihin. Sivut ovat paksuja ja kirjoja löytyy
ihan kirjakaupoista. Kannattaa kysyä myyjältä Art Journal -kirjaa tai mixedmedia-kirjaa. Sivujen tulee kestää kastumista, koska esimerkiksi suihkeet ovat märkiä, samoin maalit. 
Kirjan kannen olen koristellut aina mieleiseksi. Tämä kirja on henkilökohtainen ja ainakin minä maalaan itselleni.

Kuvan kirjan aukeamaan voi maalata ihan oman idean mukaan ja ihan millä väreillä vaan. 
Jos maalaa kuvan maalatun pinnan päälle, kannattaa kuva pohjustaa Gessolla.
Alusmaali kuultaa muuten läpi ja kuvata ei tule raikas. Käytän valkoista Gessoa.
Sitten vaan annetaan värin puhua ja "sutataan" aukeama oman mielen mukaan. Viimeistelen työni Acryl Gel Gloss -nimisellä aineella, joka on läpinäkyvää ja sitoo eri värit ja värilaadut niin, että kirjan värit eivät leviä.

Täällä kuvia sivuistani blogini osiosta Art Journal

Artjournal -sivussa tulee olla tekstipohjaisia kuvia, taustoja tai joku oma keksitty teksti. Leimaillakin voi.
Kyseessä on siin jonkinlainen "taidekalenteri", johon voi maalata esimerkiksi omia tärkeitä ajatuksiaan tai tapahtumia.



Ihanaa päivää kaikille.

21 kommenttia:

  1. Oi miten upea, kauniit värit.
    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
  2. No on upea työ! Ihana tuo pohja ja miten olet saanut siihen hieman vanhan tuntua, mahtavaa :) Tiedän tuon tunteen kun ei voi lopettaa vasta kun työ on sellainen kuin haluaisi :) Hauskaa päivää sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Upea työ, kauniit värit. Kivat symbolit vanhalle ja uudelle. Näin se elämässä menee, jotain päättyy tai jää pois. Uutta ilmestyy tilalle.
    Joo, kesken ei malta lopettaa. Iloista luomisen intoa ja aurinkoa

    VastaaPoista
  4. Värit suorastaan hehkuvat, teksti puhuttelee kuvien ohessa
    - jää hyvä lämmin mieli... Kiitos kun jaoit työsi ihasteltavaksemme.
    Kysyisin myös Gelatos värittämisestäsi, tarkoitathan niitä liituja?
    Kuinka käytät? Juuri hankin sellaiset... kuulemma monipuoliset??
    Ihanaa hellekesän mielekkäisen puuhien parissa!

    VastaaPoista
  5. Tarkoitan juuri noita liituja. Väri leviää upeasti sormella hankaamalla ja väripigmenttiä on paljon.

    VastaaPoista
  6. Taiteilit hienon sivun kirjaasi. Kauniit värit ja mietelmä.
    Hyvää jatkoa päivääsi 🌸😃

    VastaaPoista
  7. Niin kaunis taas!
    Itsellä kaikki on jäänyt helteen ja voimattomuuden alle, mutta jospa taas löytyisi tekemisen ilo.
    Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Kaunis! Kukka näyttää aivan 3-ulotteiselta.
    Kiva kun kerroit vähän, mitä tämä Art Journal on. Minulle kaikki tuo on aivan tuntemantonta.

    VastaaPoista
  9. Värikästä ja iloista meininkiä töissäsi. Mukavaa heinäkuun loppua :)

    VastaaPoista
  10. Upeaa värikylläisyyttä. Artista si tulee super hieno näin alusta päätellen. Joskus työn tekeminen vie kyllä niin mennessään, ajan kulumista ei edes huomaa.

    VastaaPoista
  11. Upeuksia jälleen ! Ja minä en kerkiä tehdä mitään...seilataan vaan kodin ja mökin välillä. Siis kahden työsiirtolan :)
    Välillä urheilukisoissakin... Elli on oikea urheiluhullu. Toista yhtä innokasta saa hakea :) Katsoo telkkarista kaikki urheilu ohjelmatkin ja tietää ja tuntee urheilijat ja säännöt. Ellin vanhemmat on ammatti valmentajia kumpikin, niin tyttö on hyvissä käsissä :) :)

    Ihanaa kesän jatkoa sinulle ja läheisillesi ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  12. Hitsi miten upea kortti teksti ja kuva natsaa niin huvin toisiinsa.

    VastaaPoista
  13. Upeat värit! Hieno sommitelma! Mahtava lopputulos!

    VastaaPoista
  14. Tuo lause on kuin juuri minulle, jää nähtäväksi miten käy :)

    Tosi hieno työ! On ihmeen terapeuttista uppoutua tekemään jotain tuollaista. Ihanaa sellainen luomisen vimma! Unohtuu kaikki muu. Tuloskin on hyvin terapeuttinen.

    VastaaPoista
  15. Kylläpä on upeta sivuja!
    Paljon kauniita töitä tuossa alempanakin. Ihanaa kesänjatkoa sinnekin :-)

    VastaaPoista
  16. Aivan ihana työ ja ihanat värit! Eikö olekin mieletön fiilis, kun ajantaju katoaa? Silloin todellakin tekee jotain tooooosi kivaa juttua :-) Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  17. Tuo on niin totta, jessus mikä kaaos ja värisotku pöydällä onkaan, kun uppoutuu tekemään jotain! Onneksi ei tarvitse siivota alvariinsa :D

    Niin rehevät ja elämän iloiset värit työssäsi, tykkään!

    VastaaPoista
  18. Tätä jäin ihastelemaan ja tarkastelemaan pidemmäksi aikaa, upea

    VastaaPoista