Sivut

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Art Journal aukeama/Teemakuun Kollaasit

Tein aamulla gellilevylläni taas painotöitä. Olen nähnyt, että monet ovat siirtäneet lehtien kuvia Gelliplaten avulla töihinsä. Pakkohan minunkin oli kokeilla tekniikkaa.
Laitan tähän linkin tekniikasta. Toivottavasti näkyy. Myös Youtubessa osoitteessa  Technigue for the Gelli Plate löytyy ohjetta.

Avatessani gellilevyni koteloa unohdin, että levyn päällä on muovinen suojakalvo. Innoissani laitoin telalla mustaa väriä levylleni ja länttäsin heti ikivanhasta filmitähden kuvasta ottamani kopiopaperin levyn päälle. Kun painelin paperia - ihmettelin, että tuntuupa oudolta tämä homma.

No heti irroitin paperin, mutta suojakalvoon siirtyi kuva TODELLAKIN hyvin. (juuri siihen mihin ei tarvinnut). Nyt minulla ei ole muovista suojakalvoa gellilevylleni.

Teemakuun Kollaasit teemana 39 on OMATEEMA ja TAIDEKESÄ

Edellisessä postissani esittelin ensimmäisen työni teemaan. Omateemani on siis gellipainannat ja epäonnistumiset.

En raaskinut heittää muovikalvoa pois, joten tein siitä aukeaman Art Journaliini. Muuten työn olen painanut kokonaan akryylimaaleilla. Kirjoitetut tekstit tein servettitekniikalla.

Tässä tuotos:




Minulla on monta gellilevyä. Ovat olleet mielestäni liian pieniä näihin aukeaman kokoisiin taustoihin. Halusin kokeilla ison pinnan painamista.

Etsin netistä kunnollisen kokoista levyä ja löytyihän se TEMPERASTA. (ei mainos)
Levyni maksoi siis 69,50 euroa ja on kooltaan 12 x 14 tuumaa. On kyllä todellakin hyvä ja erinomainen tuote. Levy tuli parissa päivässä. Sain tilattua myös pienen pehmeän telan Temperasta. Olen todella tyytyväinen palveluun ja toimituksen nopeuteen. Periaatteessa haluan tehdä tilaukset askartelutarvikkeisiini aina suomesta.


Tilaussivussa ei ole tuotteen kuvaa, mutta tämmöinen on levyni
(kuva netistä).


Kuvahaun tulos haulle gel 12 x 14




Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille.


6 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen lopputulos. Ei tällainen maallikko huomaa mitään epäonnistumisia.

    Temperasta en ole mitään tilannut, täällä Hgissä on se liike aina välillä käyn siellä kuolaamassa materiaaleja ja välineitä.
    Konsta Shopista olen tilannut netin kautta, heidänkin palvelunsa on nopeaa.

    Luovaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Oi miten hyvin kuva tuli esiin ja aukeama oikein hieno :) En tiennytkään tuollaisesta tekniikasta, täytyykin kokeilla (minulla kanssa tuollainen iso levy) Hyvää viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa jälkeä! Kävin linkistäsi vilkaisemassa ja Pinterestin sivulta kaikkien erilaisten lopputulosten joukosta löysin opetusvideon jota lumoutuneena katselin. Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Vau siitähän tuli upea. Kirjastasi tulee ihana. Minulla ei ole hajuakaan koko gellilevytekniikasta. Mukavaa, että olet haasteessa mukana, itse en ole saanut aikaiseksi ensimmäistäkään. Piirrellyt kyllä olen... mutta.. Mukavaa viikonloppua. Toivottavasti sää paranee, kun ne Rompepäivätkin😊

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva tekniikka, olen joskus ihaillut noita videoita. Lehtikuvajuttu on aivan uusi itselleni. Kaunista jälkeä olet tehnyt.

    VastaaPoista
  6. Niin hieno. Hyvä ettet kalvoa hukannut vaan käytit sen sivussasi. Enpä ole gellilevyjä koskaan kokeillut. Pitää tutustua tekniikkaan.

    VastaaPoista