Sivut

tiistai 13. helmikuuta 2018

Ihana arvontavoitto

Eilen kävin postissa hakemassa ihanaakin ihanamman voittoni. Osallistuin nimittäin
Pihakuiskaajan matkassa -blogin arvontaan, jossa oli valittavana yksi neljästä puutarhakirjasta.

Minä onnellinen voitin aivan upean Kotipuutarhan monivuotiset kukat -kirjan. Kirjan on kirjoittanut Eva Robild ja Görgen Persson. Tulipa minulle todellinen tuhti tietopaketti ja aarrekirja, jossa on hurmaavat kesäiset kuvat.






Kirjassa on kerrottu kukkasista, jotka kukkivat keväällä. Eri aikaan kukkivat kasvit on eritelty omiksi ryhmikseen. Kirjassa on neuvottu perustamaan perennaryhmiä ja istuttamaan toistensa kanssa viihtyviä kasvilajikkeita. Ilokseni kalliolla, varjossa ja perhosia keräävät tuoksuvat kukkaset on esitelty omina ryhminään. Koristeheiniäkään ei kirjassa ole unohdettu. Huikean ihana kirja!







Kirjan välissä oli tämä kaunis Heini Lääperin tekemä postikortti


Mikä kaikkein parasta - kirjassa on hoitokalenteri ja ohjeet hyvien taimien ostoon ja taimien jakaminen. Kirjassa on neuvottu myös taimien  istuttaminen pistokkaista. Valo on tärkeää, joten ihanasti kirja erittelee varjon ja valon kasvit.

Ihan nyt tuli kesää ikävä. Kirjaa lukiessa tuli mieleen kasviraukkani, jotka olen istuttanut vääriin paikkoihin. Kutsun itseäni poropeukaloksi, mutta jospa seuraankin tämän kirjan hoito-ohjeita ja saan pihani kukoistamaan.

Paljon on kaivuuhommia pihallamme ensi kesänä. Ihan ensin menenkin taimimyymälään villiintymään heti kun se avautuu.....

Isot kiitokset Annelille tästä aarrevoitostani.

Mukavaa viikkoa ja kevään odottelua kaikille.

10 kommenttia:

  1. Onnea voitosta. Iloista laskiaistiistaita:)

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva kuulla, että palkinto oli mieluisa. Minustakin tämä on todella kaunis kirja ja varmasti hyödyllinen kaikille puutarhureille. Nyt on kiva odottaa kevättä! - Mukavaa laskiaistiistaita!

    VastaaPoista
  3. Onnea kivasta arpavoitosta! Kyllä onkin upea kirja. Kyllä se on kumma paikka,että vaikka syksyllä on miten väsynyt tahansa puutarhan hoitoon,niin heti kun kevättä kohti aletaan mennä niin se innostus puutarhan hoitoon alkaa tulla.

    VastaaPoista
  4. Onnea voitosta ! Ihanan oloinen kirja, niin kauniita kuvia... Mukavaa laskiaistiistaita ja huomisen Ystävänpäivän halit sinne :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut sulle!
    Ja hyvää huomista ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  6. Onnea kauniista kirjasta! ..ja Hyvää ystävänpäivää! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea voitostasi. Kauniit ja hienoja kuvia.
    Hyvää ystävänpäivää sinulle.

    VastaaPoista
  8. Wau, kylläpä sinua onni suosia! Onnea onnekkaalle! =)

    VastaaPoista