Sivut

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulukortteja, ostamani kranssi ja Joulun tunnelmia

En ole ehtinyt kuvata kaikkia blogiystäviltäni saatuja joulukortteja, joten tässä lisää muutamia.



Kaunis enkelikortti Kotilaiskalta

Tässä ihanuus Monan porukoilta

Silpputehtaan Siskolta tuli tämä ihanuus

Rakastuin näihin Pirjon kortin väreihin. IHANA

Tuhannet kiitokset kaikille muistamisesta.

Joulun alla oli työpaikallani joulumyyjäiset ja tiimikaverini Tuula oli askarrellut aivan ihanan kranssin suodatinpapereista. Kranssi on todella napakasti tehty, mutta olen pitänyt kranssin sisätiloissa, ettei mene pilalle. Ihana iloinen lumiukko koristaa kranssia ja jouluinen nauha kruunaa koko ihanuuden. Rusetin keskellä oleva sydän on peltinen. Tämä kanssi on superkaunis ja oli aivan pakko ostaa itselleni.
Kiitos ihanalle Tuulalle.


Tuulan suloinen taideteos

Joulu oli lyhyt viikonloppu tänä vuonna. Vietimme aaton Joensuussa Ukkelin, Marjan, Janin, Mimosan, Nikitan (dobermanni), Markon ja Monan kanssa.  Ihanaa oli viettää aikaa koko perheen kanssa ja nauttia jouluruokaa tunnelmallisessa valossa. Joulupukki kävi jo iltapäivällä, koska palasimme mieheni kanssa kotiin Nurmekseen yöksi ja Markolla ja Monalla oli kiire Ilomantsiin.
Ihanasti osasi Mimosa laulaa joulupukille ja olipa Mimosa ollutkin todella kilttinä tänä vuonna. Oli ilo seurata pakettien avaamista. Ihana oli Jouluaattomme. Vietin Joulupäivänä ja Tapanina vain laiskaa pyjamapäivää vatsa pullollaan herkuista. Nämä lepopäivät tulivat todella tarpeeseen. Olin jo tiistain töissä ja pidän vapaata keskiviikon ja torstain. Perjantaina alkaa arki ja aherrus jälleen.


Tässä kuvassa on kolmen sukupolven naiset aattoiltana
Marja, minä, Mimosa ja Nikitakin halusi kuvaan
mukaan tietenkin

Ihanaa loppuvuotta kaikille.

19 kommenttia:

  1. Kaunis kranssi kuten sinä ja lapsesikin.
    Hyvä, että sait levätäkin jouluna. Joulunaika olikin nyt niin lyhyt työssäoleville.
    Mukavaa loppu vuotta!

    VastaaPoista
  2. Kauniit kortit ja upea kranssi. Onpa teillä kauniit asut. Tyylikkäät neitoset. Mukavaa iltaa sinne.

    VastaaPoista
  3. Hienoja kortteja ja kiva kranssi. Upeat mekot teillä ! ♥ Ihanaa että löytyy aikaa levätäkin. Minäkin olen pari päivää vain olla möllötellyt ja tehnyt mitä mieleen juolahtaa ( lue askarrellut ) :)
    Leppoisaa loppuvuotta teille !

    VastaaPoista
  4. Ihanat leidit :)) kaunis kranssi myös!

    VastaaPoista
  5. Olet ollut tosi kiltti, kun noin ihanilla jutuilla tulit hemmotelluksi ;)
    Toivotan ihanalle ja taiteelliselle naiskauneudelle ja tietysti myös Nikitalle hyvää juhla-aikaa
    ja tätä loppuvuotta xxx

    VastaaPoista
  6. Ihanat puvut teillä naisilla! Olette selvästi jotain sukua keskenänne :-)

    Todella kaunis tuo Pirjon kortti, siinä on sitä jotakin.
    Paljon olet varmaan saanut postia, ei ihme että postikin sinua muistaa.

    VastaaPoista
  7. Voi mitä kaikkea kaunista:kortit,kranssi ja teidän koreat jouluasut!Ihanaa simänruokaa kaikki!- Hyviä loppuvuoden päiviä Sinulle ja idearikasta uutta vuotta 2017.

    VastaaPoista
  8. Onpa hauska kuulla, että vietitte joulua Joensuussa. Kauniita kuvia, aivan ihanat kortit ja kaunis kranssi.- Kaunis tuo viimeinen kuva, jossa teillä on niin kauniit asut. Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
  9. Oikein hienoja kortteja!
    Voimia ja jaksamista arjen aherrukseen ja hyvää loppuvuotta!
    Voi olla, että Joensuuhun suuntaamme katselemaan vuoden vaihteen ilotulitusta.

    VastaaPoista
  10. Kaunis kranssi, suodatinpusseistakin saa kaikkea kivaa, kun on taitavat kädet :) Kaunis naiskolmikko ja koira kruunaa kuvan :)

    VastaaPoista
  11. Oletpa saanut ihastuttavia kortteja. Tänä vuonna tuo Joulu meni kyllä yhdessä hujauksessa, mutta ihanaa on kun sen saa viettää rakkaittensa kanssa. Kyllä teissä 3:n sukupolven naisissa on selvästi tunnistettavia samoja piirteitä. Siinä se seisoo tyylikäs tyttötrio satumaisen kauniissa asuissaan. Riemullista vuodenvaihdetta sekä hyvää ja idearikasta tulevaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  12. Olettepa hienona kuvassa ja koirakin komea. Kauniita kortteja ja kranssi. Kiitos ja Hyvää vuotta 2017!

    VastaaPoista
  13. Ihanat kortit! ja aivan uskomattoman ihana tuo kuva, te naiset, niin ihana kuva!

    VastaaPoista
  14. Hienoja ja kauniita naisia jouluisissa asuissaan.

    VastaaPoista
  15. Kyllä on kauniita kortteja, ihana kranssi ja niin ihanat Ladyt kuvassa! Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  16. Kauniita kortteja, lila kortti vaikuttavan upea. Kranssi myös kaunis.
    Vaan kauniita ovat myös kolme naista, ihanissa mekoissaan<3

    Oikein ihanaa uutta vuotta Teille ihanaisille. Antoisia ja onnellisia päiviä vuodelle 2017
    Halauksin (myös ukkelilta)

    VastaaPoista
  17. Oih... mitkä naiset - mitkä asut!! Wau - ihanaa Uutta Vuotta Ihanalle Blogiystävälle!!

    VastaaPoista
  18. Kauniita, värikkäitä, ihania, kolmen sukupolven naisia!

    VastaaPoista