Sivut

perjantai 19. elokuuta 2016

Nostalgiaa päivääsi

Olen kuvannut peltirasiani aarteita tunnisteella NOSTALGIA täällä blogissani.

Tämän kuukauden nostalgia-annos koostuu lapsista ja leluista. Minähän keräilen näitä ikivanhoja postikortteja ja kiiltokuvia.



Renaten kortti 10.10.1941

Kulkematon 1940-luvulta

Kulkematon 1940-luvulta

Gunnelin kortti 10.6.1955

Michelin kortti 1940

Ailin kortti nähdäkseni 1936

Aiheeni valintaan vaikutti eilinen kirppariostokseni. Ostin nimittäin 50 cm korkean nuken , koska pitäähän tällä "tytöllä" nukke olla. Nukke maksoi kokonaista kolme euroa. Hänen kasvonsa oli piirrelty, mutta sain kuin sainkin tahranpoistoaineella putsattua.







Mietin tuossa, että ovatpa nuket kauniita nykyisin. Ennenvanhaan lapset leikkivät räsynukeilla, mutta varmasti ne olivat yhtä rakkaita kuin nämä nykyisetkin kaunottaret. Kun katsoo noita kahta ensimmäistä korttia - huomaa, että tytön huolenpito ja rakkaus oikein paistaa kortista.

Luultavasti en saa nukkea itselleni, vaan ilomielin annan Mimosalle leikittäväksi.
Kirpparit ovat ihanuuksia, koska sieltä löytyy aivan aarteita.

Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille.

12 kommenttia:

  1. Jotenkin tuntuu nykyään, että ns. perusnuket ovat jääneet vähemmistöön. Käytössä ovat enimmäkseen baby bornit, barbiet ja monet muut, joiden nimiä en edes tiedä. Olen vain seuraillut kummityttöä ja pikkusiskoaan sekä lelukaupan tarjontaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihania ! Kauniita nukkeja ja lapsia. Entisaikaan näyttäisi niin nuket kuin lapset puettu niin tosi kauniisti.

    VastaaPoista
  3. Valloittavia kortteja menneiltä vuosilta. Suloisen nuken löysit kirpparilta kyllä Mimosa on onnellinen saadessaan sen.

    VastaaPoista
  4. Suloisia kortteja, niin hellyttävän ihania.

    VastaaPoista
  5. Kivoja kortteja ja nätti nukke, minulla on samanlainen, kirpparilöytö täälläkin :)

    VastaaPoista
  6. Kauniita ovat kortit ja nuket. Minun ensimmäinen nukkeni oli räsynukke, nimeltään Maija. Ja ilmeisesti rakkain, koska en muista minkään muun nuken nimeä!
    Ihanaa viikonloppua teille sinne Karjalan maille ♥♥

    VastaaPoista
  7. Wau minkä löydön olet tehnyt! Jos minulle sattuisi vastaan jotain tuollaista niin kirkuen ostaisin:) Ja sinulla noita aarteita riittää, ihanat kortit ♥

    VastaaPoista
  8. Ihania kortteja ja aivan todella kaunis on nukkesi.Hyvää viikonloppua sinulle myös.

    VastaaPoista
  9. Voi maailma miten kauniita kuvia ja ihanat nuket!

    VastaaPoista
  10. Ihania aarteita :)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Tosi nätti nukke. Olen joskus keräillytkin mutta en enää kun alkaa tulla seinät vastaan. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista