Sivut

maanantai 15. helmikuuta 2016

Kirjaprojekti

Olen ihaillut aina itsetehtyjä kirjoja. Näin Susannan blogissa kivan idean käyttää ilmastointiteippiä ja sitoa pieniä paperinippuja ompelemalla kirjan kansiin. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa. Olen joskus ostanut kirpparilta irtonaisia kirjan kansia. Kansille leikkasin sopivan selkämyksen ja vahvistin teoksen ilmastointiteipillä. Ompelin tämän jälkeen noin 9 paperin nippuja paksulla valkoisella "karhunrihmalla". Tein ommeltuja  paperinippuja 6 kpl (jotka oli taitettu keskeltä kahtia ja ommel taitteeseen) ja ompelin niput kirjan selkämykseen. Halusin kirjan sivuihin rosoreunat, joten leikkasin isot taitetut paperit reunoistaan terävällä sahateräveitsellä.  Kirjan koko on 17 x 14 x 7 cm.
Vahvistin kannet ensimmäiseen ja viimeiseen nippuun kiinni ilmastointiteipillä ja paperinippujen väliin liimasin pitsit (ettei nippujen väliin jää rakoa). Koko kirjan päällystin sitten romanttisilla pitseillä kuumaliiman avulla. Liimasin vanhan kiiltokuvan kanteen, jonka lakkasin.



Kirjan kansi

Takakansi

Kirja avattuna

Kirjan etu-aukeama. Liimasin ilmastointiteipin päälle pitsin ja nauhoja


Kirjan taka-aukeama

Kahden paperinipun välissä on pitsi

Käytin erilaisia  papereita. Tässä kuvassa näkyy sivujen rosoreunat

Kirjaan voi tallentaa muistoja tai kirjoittaa vaikkapa runoja

Tässä kuvassa näkyy kiinniommellut paperiniput paremmin

Koristelin sivuja muutamilla vintagekuvilla  ja jätin teksteille tilaa


Tässä kuvassa näkyy ompelutekniikka


Liimasin muutaman taskun kirjaan koristeeksi. Tein atc-kortit taskuihin

Atc "Memory 1"

Atc "Memory 2"

Atc "Memory 3"


Atc "Memory 4"

Atc "Memory 5"

Lähikuva kiiltokuvasta

Lähikuva etukannen pitsiperhosesta ja tinasydämestä.

 

Projekti oli mukava toteuttaa. Kirjanippujen ompelussa kannattaa niput sitoa napakasti selkämykseen. Mieheni avusti  solmujen teossa, joten tämä on yhteistyössä sidottu kirja. Kirjan kasaaminen oli ihmeen nopeaa. Kahdessa tunnissa sain kirjan koristelua vaille valmiiksi. Koristeluun saa sitten menemään aikaa vaikka kuinka. Päätin kuitenkin, että koristelen sivuja niukasti ja saan siten tilaa omille kirjoituksille ja muistoille. Saapa nyt nähdä syntyykö näitä kirjoja kuin pitsienkeleitä viimeaikoina. Minulla taitaa nyt olla pitsikausi menossa :D

Osallistun kirjaprojektillani ViliMarikan Kuvakäs -haasteen askarteluosioon, jossa on aiheena askarrella jotain kirjaan liittyvää.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja muistathan, että musiikkihaasteeseeni voi osallistua kuun loppuun saakka.
 

 
 

31 kommenttia:

  1. Wau... Kyllä nyt olen melkein sanaton, mikä ihanuus! Ja kuka onnellinen tämän saa, vai pidätkö itse?

    VastaaPoista
  2. Tein aivan omaksi ilokseni tämän projektin.

    VastaaPoista
  3. Upea kirjanen!! Sinulla on tuo taito hyppysissä ja saat aikaan hienoa jälkeä,ihailtavaa! Hyvää askarteluviikkoa :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kirja :) Kun osaisikin tehdä jotain tuollaista.

    VastaaPoista
  5. Minä rakastan itse tehtyjä kirjoja.Tämä on kaunis.

    VastaaPoista
  6. Sanaton, siis niin sanattoman kaunis.
    Oli pakko rullailla kuvia edes ja takas ja ihailla!

    Pitsiä, enkeleitä <3 Oi niin kauniita<3

    Niin ihanaa aloittaa maanantai aamu katsomalla näin kauniita töitä <3

    Ihanaa alkavaa viikkoa myös sinne !

    VastaaPoista
  7. Kyllä on ihku ihana kirja! Tuo on kiva tekniikka. Wau!!!

    VastaaPoista
  8. Voi ihanuuksien ihmemaa mikä kaunis luomus. Loistavaa kun jätit tilaa teksteille. Taiteilijakirjat ovat mielestäni kiinnostavampia jos kuviin liittyy jokin teksti ja jos se vieläpä on jotenkin henkilökohtainen, niin teos avautuu katsojalle ihan uudella tavalla. Hieno työ!

    VastaaPoista
  9. Kyllä tuli upee kirja! NOiden tekemiseen jääpi koukkuun ;))) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Tämän enkulimaiseksi kirja ei enää voi tulla. Niin sinua, ihanaa taitavaa työtä. Oikea luomus. Ei varmaan ole viimeinen. Niinkuin Susanna sanoi, näihin jää koukkuun. Hyvää alkanutta viikkoa :-)

    VastaaPoista
  11. Teit kyllä maaililman somimman kirja, kertakaikkisen namunen.

    VastaaPoista
  12. Ihanuus! Muutamia aikoinaan olen tehnyt! (olen siis tehnyt työurani kirjapainossa, niin ehkä siksikin) Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle ♥

    VastaaPoista
  13. Pitsein kuorrutettu ihana kirjanen!

    VastaaPoista
  14. Voi että jaksat värkätä, aivan ihana kirja ♥ olen heikkona pitseihin:)

    VastaaPoista
  15. Upean työn teitkin haasteeseeni! KIITOS!
    Roiskuvaa romantiikkaa, räiskyvää rakkautta, ripsakkaa leikkisyyttä, ihastuttavaa taidokkuutta... KaikkeA !

    VastaaPoista
  16. Ompa kaunis kirja, hienosti koristeltu.

    Osoitteeni on muuttunut, Kialteisiin en enää postaile.

    VastaaPoista
  17. Näkee, että sinulla on ollut hauskaa. Sitten vielä se kirjan sisällys, sen aika näyttää, mitä sinne tulee. Mikä on kirjan nimi?

    VastaaPoista
  18. Wau! Oikea pitsikoristeltujen kirjojen kuningatar. Aivan upea. Samoin ihania ovat nuo kirjasi atc-kortit.

    VastaaPoista
  19. Vintage, romanttinen, kaunis.
    Aurinkoista päivää sinulle.

    VastaaPoista
  20. Varsin romanttista. :)
    Näyttää samalta, kun mitä tehtiin kirjansidontakurssillani. Osa kirjoista tehtiin liimamenetelmällä ja osa sidottiin suoraan vanhan kirjan kansiin. Neula menee yllättävän hyvin läpi kirjan selkämyksestä. Kannet voi sitte koristella miten tykkää ja sisukset mielen mukaan. Miäkii tein yhen albuminmallisen just, mut sitä ei voi viel näyttää, kun menee lahjaksi.

    VastaaPoista
  21. OI miten ihanan pitskikirjan teit. Ilmastointiteippi on kätevä keksintö. Sitä en ole koskaan kirjoissani kokeillut, mutta ehkäpä vielä kokeilen. Ja kun sen peittää. saa vielä kauniimpaa jälkeä.

    Kirjanteko on todella mukavaa.

    VastaaPoista
  22. huikean kaunis ja upea työ! hienoja pitsejä ja niin suloisia atc-kortteja. kyllä olet taitava ja kärsivällinen, kun teit noin ison työn, mutta tulos on hurmaavampaakin hurmaavampi...

    VastaaPoista
  23. Romantiikkaa, haikeutta, kauneutta sieluun saakka katsojallekin.
    Oley kyllä uskomaton kädentaitaja ja suunnitelija!!

    VastaaPoista
  24. Vau! Täytyy itsekkin joskus tehdä tuommoinen kirja:)

    VastaaPoista
  25. No voi hyvänen aika!! Tämähän peittoaa miun tekelleet mennen tullen!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  26. Ja ensimmäiset enkelit aivan ihania!!!

    VastaaPoista