Sivut

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Nostalgiaa ja historian lehtien havinaa

Tänään aamulla paistoi aurinko ja sain ulkoiltua. Iltapäivällä pilvet sitten kerääntyivät taivaalle ja vettä satoi todella rankasti. Ulkona on nyt koleaa ja alakuloistakin.
Pitkästä aikaa katselin kiiltokuva-aarteitani. Olen kerännyt kiiltokuvia monen vuoden ajan.
Kuvia voit käyttää omiin askarteluihisi.

Rakastan tätä kiiltokuva-arkkia. Se on  EF 7392 ja uudempaa tuotantoa ja vieläkin myynnissä Omassani on ruskehava tausta

Kiiltokuvat voivat olla myös "nelkkuja".  Tässä kaksi taidearkkiä. Arkkien koko on 23,5 x 16 cm


Tämä 1900-luvun alusta oleva kiiltokuva on suuri ja paksua paperia, melkein pahvia. Kuvan koko on 32 x 24 cm.

Tässä pieni poika 1900-luvun alusta. Kuva on vähän kärsinyt ajan saatossa. Kuva 22,5 x 16 cm

Tässä neitonen 1900-luvun alusta. Kuvan koko on 15.5 x 11 cm

Tämäkin neitonen on 1900-luvun alun kiiltokuva. Kuvan koko on 12 x 9,5 cm

Lumpeenkukka 1900-luvun alusta. Kuvan koko on 12 x 10 cm

1900-luvun alun neitonen on kooltaan 13 cm x  7 cm

Tämä kiiltokuva on 1900-luvun alusta ja kuva on kooltaan 16,5 x 11 cm

Kiiltokuvissani on tämmöinen ruskehtava tausta, jonka aika on saanut aikaan


Tässä vielä kaksi 1800-luvun lopun 1900-luvun alun kiiltokuvanelkkua. Kuvat on painettu kivipainolla.

Kuvan koko 11,5 x 16 cm

Kuvan koko 11,5 x 16 cm

Näitä kuviani katsellessa tulee jotenkin haikea mieli. Näitä on säilytetty jo sukupolven ajan ja ihmeellistä, miten hyvin kuvat ovatkaan säilyneet. Minäkin vaalin näitä aarteita ja suojaan ne valolta ja kostedelta. Näissä kuvissa suorastaan kuulee historian lehtien havinaa.

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille.

Olethan huomannut kesäarvontani ja musiikkihaasteeni, joihin on aikaa osallistua kesäkuun loppuun asti. Palkinnot arvon 1.7.2015.

15 kommenttia:

  1. Siis mitä????
    saanko ihan oikeasti kopioida tuon ihanan kiiltokuva arkin viuhkoista?
    Ihan uskomattoman kauniita!! Tyttäreni rakastaa viuhkoja, joten keksin heti niitä yhteen työn alla olevaan albumiin koristeeksi - kerrassaan ihanan-ihania!!

    Sunnuntain suloisuutta sinullekin... täälläkin ehkä voisi pilven rakosista paistaa.... näyttää ainakin siltä!! Hyvä saa terassirempalle!!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniita kuvia. Aurinkoista sunnuntaipäivää :)

    VastaaPoista
  3. Siis niin ihania kiiltokuvia. Minullakin niitä on jonkin verran, vanhoja kuitenkin aika vähän, kun tulin antaneeksi suurimman osan lapsuuden kiiltokuvista pois kun kasvoin muka liian isoksi.
    Kiitos luvasta käyttää niitä omiin töihin. Varmasti jotakin tulen jatkossa käyttämäänkin.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  4. Voih, miten kauniita kiiltokuvia, aivan ihania.
    Aarteita säilytettäväksi sukupolvelta toiselle.

    Kiitos luvasta käyttää kuvia askarteluihin :-)
    Ehkäpä jossain atc-kortissa, tai miexed-mediassa tulenkin kokeilemaan :-)

    VastaaPoista
  5. Onpas upeita kiiltokuvia. Aivan erityisiä, joita en ole missään nähnytkään!

    VastaaPoista
  6. Kauniita ovat, ymmärrän haikeutesi näitä katsellessa!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania!
    Kiitos,että voi kopsata,ehkä sen teenkin?
    Mukavaa,alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Hurjan kauniita ovat. Kopsasin nuo viuhkat, jos vaikka atc:ssa näet joskus niitä. ;) Kiitos ihana!
    Toivottavasti kaikki hyvin...
    Meillä sitä samaa ja vähän lisääkin. Pakko hoitaa välillä live-asioita, jotta jaksaa. Poika vuorostaan tarvitsee meitä. Mutta hyvää kesää teille ja nauti! Olet rakas

    VastaaPoista
  9. Upeita aarteita sinulla! Itsekin kerään kiiltokuvia ja juuri viime kuussa tein löytöjä mutta en ole niitä vielä eritellyt. Kaikki ne tallessa lapsuudesta on.
    Mukavaa tätä uutta viikkoa sinulle sinne!

    VastaaPoista
  10. Ihania kiiltokuvia
    Heitin siulle haasteen kurkkaapa blogiini

    VastaaPoista
  11. Aivan mahtavia kiiltokuvia, jollaisia en ole koskaan nähnyt. Kiitos kun jaoit kuvat ihailtaviksemme!

    VastaaPoista
  12. On sulla aarteita, aivan ihania ovat kaikki :-)

    VastaaPoista
  13. Oih ihania ja upeita kiiltokuvia! Mukavaa kesää sinulle :)

    VastaaPoista
  14. Kiiltokuvat ovat aivan ihania. Mutta paraneeko ihan kuvien kopsaamiseen lupia antaa, tekijänoikeuslaki ei ole varmaankaan ihan samaa mieltä.
    Hienoja kiiltokuvia löytyy muuten osoitteessa http://www.matkukuus.fi/kauppa/kiiltokuvat kannattaa käydä kurkkaamassa :)

    VastaaPoista