Sivut

perjantai 1. elokuuta 2014

Haaste ja arvonta



Heinäkuu oli paras ikinä. Olin lomalla neljä viikkoa ja työni olisi alkanut maanantaina. Harmikseni niksautin nilkkani eilen ja olen ainakin kaksi viikkoa lasta jalassa ja kuljen kyynärsauvoilla.
Heinäkuun helteistä huolimatta musiikkihaasteeseen tuli aivan kivasti osanottajia ja upeita töitä.

KIITOS KAIKILLE EDELLISEEN HAASTEESEEN OSALLISTUNEILLE.

Tässä tulee elokuun musiikkihaaste

Haaste numero 8/2014

LOHTU - Live Aid Uusi Lastensairaala 2017






Klikkaa haastebiisin linkkiä, ja askartele, tee kortti (mikä koko vain käy) tai tee muu aiheeseen sopiva työ. Työ voi olla neule, valokuva, piirustus tai mitä vain keksitkin. Työn voit tehdä sanojen, muistojen tai tunteiden pohjalta.
Haasteen voittaja saa palkinnon, jonka kuvaan tähän postiin myöhemmin. Osallistua saa niin monella työllä kuin haluaa. Yksi työ on yksi arpa. En rajoita töiden osallistumista muihinkin haasteisiin.


Osallistuminen tapahtuu lähettämällä viesti omasta työstä, oma blogiosoite, jossa työ on esitelty tai tehdyn jutun osoite tähän postaukseen. (Aivan kuin antaisit normaalin palautteen tähän postiin).

Blogittomat voivat osallistua lähettämällä osoitteeseen bmpiironen@gmail.com kuvan työstään. Lisään nimen tähän postaukseen itse



Osallistumisaikaa haasteeseen on 31.8.2014 saakka. (koko päivä)
Suoritan arvonnan osallistuvien töiden kesken 1.9.2014
Tein sivupalkkiin linkin linnun kuvaan, johon laitan uusimman haasteeni.

Odottelen iloisena ja jännityksellä töitänne.


 

ARVONTA

Nyt on heinäkuun arvonnan aika. Palkintoni määräytyy voittajan mieltymyksien mukaan. Askartelija saa askartelutarvikkeita ja neuloja saa tietenkin lankaa tai muuta mukavaa neulontatarviketta jne... Aivan toiveen mukaan räätälöity palkinto siis luvassa


Arvontakannusta nousi arpa, jossa lukee...

Sartsa blogista Sartsan soolosilmukat


ONNEA VOITTAJALLE. 
Lähettäisitkö minulle palkintotoiveesi bmpiironenatgmail.com

Jälkikirjoitus

Vilautus palkinnosta



Suoritan samalla synttärihaasteeni arvonnan.
Osallistujia oli 65 kpl




Kakkukirjan voitti: MANUMIINA blogista Manumiinan uudet sivut

Sukkakirjan voitti: KNEA  blogista Silmukat ristissä


ONNEA VOITTAJILLE.

Lähettäisitkö osoitteenne bmpiironenatgmail.com

23 kommenttia:

  1. Oih. Pikaista paranemista ja toipumista sinulle. Sekä mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Suurkiitos ja oli kiva yllätys. Laitan sähköpostia. :)

    VastaaPoista
  3. Blogissani on minun ja Ellin kortit haasteeseen :)
    Voi sinua, pikaista paranemista !!! ♥

    VastaaPoista
  4. Mukana olen haasteessasi. Ihana kappale! Kiitos

    VastaaPoista
  5. Näin ajattelin vastata uuteen haasteeseen sekä sinun blogissa, että itse lastensairaalakeräyksessä.

    VastaaPoista
  6. Pitkästä aikaa pääsin lukemaan blogiania ja muiden blogeja. Ihana yllätys huomata olevansa voittaja!
    KIITOS!

    VastaaPoista
  7. Kiitos upeasta paketista! Mulla alko omatunto kolkuttamaan, kun lupasit mulle taas 3 arpaa. Ei siinä ollu kun 2 sydäntä. Yks "pelkkä" sydän ei oli sama ilman koristelua. 2 arpaa siis vain. :)

    VastaaPoista
  8. Mukaan haasteeseen tajunnanvirralla.
    Koskettava aihe ja kappalevalinta haasteena.

    VastaaPoista
  9. Aivan upea esitys Suomen musiikin alan huippuesiintyjiltä. Myös valtavan kauniit sanat. Kiitos, katsotaan, josko jotain saan aikaa tästä runsauden sarvesta.
    Toipumisia ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Oi Oi, ei ole mukava kipsin kanssa näin kuumalla. Pikaista toipumista.

    VastaaPoista
  11. Voi mikä kurja tapaturma, pikaista toipumista! Osallistun haasteeseesi vauvakorteilla.

    VastaaPoista
  12. Täältä löytyy kortini.Kaunis kappale .

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Tuotokseni voit nähdä TÄÄLLÄ.
    Vauhdikasta toipumista ja hyvää alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  15. Ihanaan kappaleeseen tein kortin,paranemisia sinulle!

    VastaaPoista
  16. Kaunis kappale, kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
  17. Minullakin kortit tehtynä. Kiitos haasteesta.

    VastaaPoista
  18. Minulla peräti kaksi korttia!

    VastaaPoista
  19. Mukana haasteeseen vauvakortillani.
    http://katamariantekemiset.blogspot.fi/2014/08/kortit-kehiin.html

    VastaaPoista
  20. Mukana ATC-kortilla muistoissani herkistyneenä.

    VastaaPoista
  21. Tulen mukaan yhdellä atc-kortilla http://kukkiajakimallusta.blogspot.fi/2014/08/musiikkihaaste.html

    VastaaPoista