Sivut

lauantai 9. marraskuuta 2013

Villatakki

Sain kuin sainkin yhden ikuisuusprojektini valmiiksi. Päätin neuloa Mimosalle villapuvun ja nyt on villatakki valmiina. Löysin kivan mallin Novita/talvi/2010 lehdestä


Ohje on kokoon 80(92)104(116)
Tässä villatakissa on ylhäällä kiva kaarroke, joka neulotaan yhtenä kappaleena.

Minulle kävi kuten aina. Tuli oma versio jälleen. Raidatkin muuttuivat käsittelyssäni. Tämä vaikeutti mallin toteutusta, koska mallissa ei ollut mittoja vaan oli ohjattu neulonaan kerrokset väreittäin (tee raitoja niin, että pinkkejä on viisi)

Tässä minun versioni



Sain villatakin eilen illalla valmiiksi. Tämä on kuvattu niin, että napit eivät oli vielä edes ommeltuina takkiin kiinni. Tulen toki asettelemaan raidat kohdalleen ja napit nätisti tasavälein. Valkoiset napit kiinnitän ainakin väliaikaisesti kiinni, sillä isossa nappilaatikossani ei ollut tarpeeksi montaa samanlaista pinkkiä tai violettia nappia. Marja saa ostaa uudet napit Joensuusta jos haluaa.

Lankana käytin suosikkilankaani Novitan Nallea. Rakastuin tähän violettiin väriin ensisilmäyksellä. Myös muut värit ovat Nallea. Tämä lanka on ihanaa, koska se on konepestävää ja todella kestävää lankaa. Kaiken ihanuuden lisäksi myös lämmintä.



Tässä lähikuva nalleista. Tein jokaisen nallen omista langoistaan. En halunnut pitkiä langanjuoksutuksia takin sisäpuolelle. Oi oi oi sitä lankojen päättelemisen määrää... Ensikerralla teen toisin. Viimeistelin nallet ompelemalla nenän alle mustan viivan ja hymyilevän suun. Neuloin siis ensin vain valkoisen nallenpään jossa oli mustalla nenä ja silmät. Nallemallin tein oman mielikuvituksen mukaan.



 
 Tässä lähikuva villatakin alahelman raidoista



Tässä yläkaarroke (tuli kuvattua niin, että raidat eivät ole kohdakkain)

Yläkäärroke oli todella vaikea tehdä, koska tähänkään ohje ei antanut tarkkoja mittoja, milloin kavennukset piti tehdä. Laskin siis todella tarkkaan kerroksia.

Nyt villatakki matkaa pesuun, jonka jälkeen kiinnitän napit ja riennän huomenna Joensuuhun viemään tämän Mimosalle. Tänään aloitan villahousuja yksivärisestä violetista.

Neulonminen on ihanaa ja rentouttavaa. Minulla ei vain tunnit riitä millään. Olen tyytyväinen itseeni, että sain tämän ikuisuusprojektin valmiiksi.

Jälkikirjoitus:
Tässä villatakki valmiina. Napit on nyt kiinnitetty.



Ihanaa viikonloppua kaikille
Olethan huomannut uuden musiikkihaasteeni
(linkki sivupalkin linnussa)

22 kommenttia:

  1. Upea neule. Olet kyllä melkoinen velho, kun kaikki onnistuu. Itse en osaa "perinteisiä" käsitöitä ollenkaan - ne ovat onneksi äitini juttu. Saavat lapset villaisensa.

    VastaaPoista
  2. Kaunis niin kaunis villatakki ja aivan ihanan mallinen:)

    VastaaPoista
  3. Voi kun onkin ihana 1 Kyllä Mimosa varmasti tykkää !!!
    En itse ole neulonut pitkään aikaan mitään. Ennen olin kova kutomaan, ei sellaista mallia, mitä en olisi osannut tehdä. Mutta se oli silloin kun omat lapset oli pieniä.Miten silloin saikin niin paljon aikaiseksi :)Kai sitä hidastuu kun ikää tulee :)

    VastaaPoista
  4. Tosi nätti neule ♥. Tuohon minen ala, silloin se olis todellakin ikuisuus projekti ei valmistuis koskaan:)

    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  5. Molemmat on kauniita! Olisipa ihana osata tehdä Säteelle kaikkea yksilöllistä :D - Ja miksei myös Spedelle, mutta se kun tuppaa olemaan siinä iässä, ettei vaatteet kiinnosta YHTÄÄN!

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava villajakku! Kelpaa siinä Mimosan ottaa talvi vastaan.
    Musiikkihaaste on huomioitu ja kuunneltu ja tykätty ja digikollaasi on päässä muhimassa ja varmaan se sieltä tietsikan työpöydällä kehkeytyy lähipäivinä.
    Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  7. Kyllä on tosi kaunis! Ihanat värit ja kuvat! Kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  8. Kiva oma sovellus neuletakista!

    VastaaPoista
  9. Voi mahoton ko teitkii komian takin Mimosalle, paljon kauniinpi kuin mallissa.
    Ihanat nuo nallukat.

    VastaaPoista
  10. Onpa kaunis takki. Tuosta tulee taatusti upea asu!

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis neuletakki! Hienosti onnistunut!

    VastaaPoista
  12. Oh, huokaan täällä ihastuksesta, kannatti hartaudella tehdä!

    VastaaPoista
  13. Voi kun kaunis. Minun mielestäni aina pitää tehdä omaa, eikä orjallisesti mallin mukaan :)

    VastaaPoista