Sivut

tiistai 3. syyskuuta 2013

Kansio atc-korteille

Enkuli tekee mitä lupaa. Heh, tänään tein kuin teinkin elämäni ensimmäisen Art Journalin.

Tein sen Susannan korteista. Ajattelin, että näppäsenpä tehdä tuosta noin vain, mutta aikaa meni ainakin 11 tuntia ilman tupakkitaukoja. Huumaavan ihanaa, nyt lopultakin olen oikea askartelija, ja tämä on nyt vasta aloitus. Minulle on kertynyt todella paljon taidetta, josta voin tehdä hienoja Art Journaleja. Kaikki Susannan kortit eivät mahtuneet mukaan, vaan esittelen ne seuraavassa. Tämän jälkeen päätin tehdä samanlaiset Art Jourmalit muidenkin vaihtoystävien korteista. Tämä askartelu oli todella rentouttava kokemus.

Ostin aikoinaan halvan kansion, jossa oli muutama välilehti ja tuollaiset kansion renksut. Tein kansioon samanmuotoisia lisäsivuja. Käytin pohjiin skräppipapereita, jotka olivat todella rumia. Päällystin ne toisella paperilla ja kuivattelin pohjia yön yli. Tänään sitten koristelin sivuja. Oli hyvä keksintö laittaa muoviset taskut korteille, koska kortit näkyvät heti katsellessa.  Yritin käyttää neutraaleja värejä, että kortit tulisivat hyvin esille.

Ylemmät kuvat on skannattu ja toinen kuva samasta sivusta on otettu kameralla.


   
Kannessa enkeli





Metallikortti


Kortissa on Susannan runo



Kortin luukku aukeaa


Metallikortti "Enkeli-ikoni"


Upea Voimakortti Steampunkkraven 3





Voimakorttini Pöllö. Mukana Susannan runo.









Pupun jalka liikkuu


Metallikortti














Nainen "Diamonds" on aivan ensimmäinen Susannan atc-kortti

  
Takakansi

Olen todella tyytyväinen ja innoissani. Näitä tulen tekemään lisää.

Ihanaa viikkoa kaikille.

20 kommenttia:

  1. Upea, ihan sormet täällä syyhyää, että pääsisi selaamaan. Mukavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  2. On sinulla varmasti ollut valtava työmäärä tässä! Uskon todella, että olet tyytyväinen mahtavaa ja upeaa lopputulosta katsoessasi.

    VastaaPoista
  3. Hieno kirja! Kaunis!

    VastaaPoista
  4. WHOOOOOUUUU! UPEA KIRJA!! Aivan mahtava kertakaikkiaan!!! Kateellisena sitä katselen. Mielenkiintoista nähdä noita omia vanhempia korttejani. En enää edes muistanut kaikkia tehneenikään vaikka ne vasta kesällä väkersin ;) Minä oln pähkäillyt että millaisen tekisin sun korteistasi ja tuossahan on mahtava idea!!! Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  5. Wautsi!!!Aivan upea, kyllä Susanna on taitava kortin tekijä..Ja upeasti olet kasannut nuo hänen taideteokset.Lopputulos huikea !!! Ei ihme ,että aikaa kului, paljon on kaikkea näpertelyä. Kehtaakohan tässä enää omia kortteja lähettääkkään :))

    VastaaPoista
  6. Kortit ovat huikean upeita.. kuin pieniä taideteoksia`♥´

    VastaaPoista
  7. Hieno on albumi ja hienot ovat kortit. Anteeksi, että vähän oion, mutta art journalissa on aina tekstiä. Muutenhan se ei ole "journalismia". Voithan sinne lisätä aina muutaman sanan/aukeama.

    VastaaPoista
  8. Tuplavaihtoon ilmoittautuminen blogissani! :D

    VastaaPoista
  9. wow! Upealta näyttää! Susannan kortit ovat kyllä niiiin ihania!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Sirkkis. Lisään ilman muuta tekstiä sivuihin. Korteissa onkin jo Susannan runoja. Huomasin, että voisin lisätä korttien nimet ja jonkin pienen mietelauseen. Minulle tämä Art Journal on aivan eka. Tohinassa ja innostuksessa en ehtinyt edet katsoa, mitä kaikkea pitäisi olla. :D

    VastaaPoista
  11. Hieno idea! Kortteja kun kertyy, niin sitä miettii, mitä niillä tekee, miten säilyttää.

    VastaaPoista
  12. Heipsis, nostin blogisi esille tähän arvontaan (http://paperillalehti.blogspot.fi/2013/08/paperilla-arpoo.html) tuolla nassun puolella :)

    VastaaPoista
  13. Hieno! Onko tohon jotain sääntöjä?

    VastaaPoista
  14. Onpas kyllä huikean hieno tapa korostaa vielä näitä upeita kortteja! Upean askartelutyön oletkin tehnyt kaiken kaikkiaan näiden kanssa, tykkään paljon :)

    VastaaPoista
  15. Hei ja voi että!! Olet sinä aikamoinen tekijä!! Aurinkoista syksyä sinulle!

    VastaaPoista
  16. Toinen toistaan upeimpia kortteja, mahtavia.
    Kyllä sie oot taitava.

    VastaaPoista
  17. Kertakaikkiaan...näppärät sormet eivät ole koskaan yksin ja jättävät jälkeensäkin lapsille paljon muistoja!

    VastaaPoista
  18. Hieno, oletpa jaksanut tehdä moni sivuisen kirjan.

    VastaaPoista