Sivut

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Lomatunnelmia ja krakleerausta

Lomani on alkanut vilkkaasti. Pikku Mimosa tuli eilen mummolaan ja viipyy torstaihin asti. Tänään oli aurinkoinen päivä, joten päätimme käydä Lieksassa Pikkukilissä. Siellä on eläimiä ja todella upeat vaaramaisemat.

Pikkukili sijaitsee korkean vaaran päällä

Alpakka hymyili meille. Hänellä oli samettisilmät

Todella keimaileva riikinkukko

Pupuaitauksen luona

Iso liukumäki upeassa maisemassa
Mimosa on hyvin toimelias. Kun tulimme kotiin, ei tarvinnut kahta kertaa pyytää häntä maalaamispuuhaan. Krakleerasimme kaksi ruskeaa pahvirasiaa. Toinen tulee Mimosalle ja rasian koko on 12 x 9 cm ja toisen Mimosa teki mummolle. Rasian koko on 18 x 13 cm. Mimosa maalasi molempiin rasioihin valkoisen pohjavärin, mummo sai laittaa servetit lakalla kiinni kansiin. Mimosa maalasi rasioiden sisukset, osan krakleerauslakasta ja päälle tulevasta väristä. Ihmettelin taas kolmevuotiaan keskittymiskykyä. Hyvin ehdittiin jälleen odottaa lakan kuivuminen välipalan ääressä ja taas uusi vaihe maalausta onnistui mainiosti.

Tässä Mimosan rasia:

Mimosan huolella maalaamat sisäpinnat

Mimosa halusi tämän hiiriaiheen ja lilan värin rasiaansa


Ihanasti maali halkeili - tämä on taikaa

Lakassa on kultahippuja
Samaan aikaan pikkuisen rasian kanssa valmistui mummon rasia. Mimosa halusi tehdä kissarasian ja valitsi tähän rasiaan punertavan sävyn. Ihailen suuresti hänen värisilmäänsä:


Ihana halkeillut pinta

Huolella tasakärkisellä näädänkarvaisella ikoninmaalauspensselillä maalattu kannen
sisäpuoli. Ilokseni pensselin voi pestä ja pensseli on kestänyt tämän puuhamme mainiosti.
Lisäksi kaikki maalit ja lakat ovat täysin hajuttomia

Upea katti

Ihanat kultahiput tässäkin

Tässä meidän tyttöjen aikaansaannokset

Pakko laittaa tämä vähän ylivalotottunut kuva. Rakastan tätä kattia
Meillä oli ihana päivä. Mimosa sai valvoa pimeän tuloon asti, (22.00 TODELLA POIKKEUS) koska lupasimme, että hän saisi poikkeuksellisesti hiipparoida taskulampun kanssa pimeällä pihallamme ja katsella, jos vaikka näkisimme tähdenlentoja. Ihmeellistä miten lapset kuuntelevat radiota. Mimosa ihmetteli päivällä, että tähdenlennot ovat eilenillalla näkyneet poikkeuksellisen runsaslukuisesti. Hän huomasi, ettei ole koskaan tähdenlentoa nähnyt. Tähdet eivät vielä näkyneet ja uniaika voitti.

Huomenna taas ihana päivä edessä...

Mukavaa viikkoa kaikille




25 kommenttia:

  1. Tulipa kauniita rasioita ja varmaan teillä oli kivaa :)
    En nähnyt minkään ainoatakaan tähdenlentoa viimeyönä, vaikka niskat kenossa katselin ympäri taivasta puolen yön aikaan, kun silloin on tarpeekis hämärää. Tuulimyllyjen valot vaan väläkehtivät puidenlatvoissa tosi kirkkaasti.

    VastaaPoista
  2. Teillä onkin ollut kiva päivä.
    Upeita nuo rasiat !

    VastaaPoista
  3. Taiteellisuus pikkuiselle on varmasti mummulta perittyä! kyllä oli teillä ihana päivä, niitä tyttö jaksaa sitten muistella kotona!
    Oikein hyvää elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Hienot maisemat siellä teillä päin! Vau! Kylläpä pikku Mimosa on todella taiteellinen ja taitava tyttö. Värisilmä on täydellinen kyllä sopi nuo värit laatikoihin upeasti!!! Ja tarkka maalarikin vielä. Mukavaa seikkailua pikku Keijukaisen kanssa mummille ;)

    VastaaPoista
  5. Kyllä Mimosa on napakka tytö kun pystyy noin hyvin maalaamaan ja jaksaa keskittyä, ihanat rasiat saitte tehtyä.
    Voi kun tuli haikeus kun katsoin noita kuvia, nuo vaara maisemat on niin ihania.

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtavan ihanat rasiat :D Onnistuskohan tuo kraakraak saviruukkuun?

    VastaaPoista
  7. Ihanat maisemat, ihanan päivä.
    Ja kauniita rasioita.

    VastaaPoista
  8. On teillä ollutkin kiva päivä, ihanissa maisemissa. Rasiat on todella ihania:)

    VastaaPoista
  9. Teittekin tosi kauniit rasiat kummallekin :)

    Kävimme Pikkukilissä joskus kymmenisen vuotta sitten. Villisiat olivat poikien mieleen.

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia ja nuo rasiat ovat ihan mahdottoman kauniit.

    VastaaPoista
  11. Upeat rasiat; Mimosa on todella taitava.

    VastaaPoista
  12. PikkuKili on ihana paikka aikuisellekin. Sulla onkin ollut ihanaa lomaseuraa :) Harmittaa nämä syksyiset säät mutta jospa nekin käännettäs voitoksi!

    VastaaPoista
  13. Saittepa aikaan upeita rasioita.

    VastaaPoista
  14. Aivan huikean hienot rasiat. teillä on ollut mukava päivä. Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  15. Onpas ihana paikka! Vastaavanlaisessa paikassa käytiin mekin tänä kesänä, ihan aikuisten voimin. :)

    VastaaPoista
  16. Oi, oi miten huikeita touhuja Mimosalla ja sinulla on ollut.
    Ihastuttaviaa jälkeä on tullut ja varmasti mukavaa ollut.

    VastaaPoista
  17. Kauniita rasioita! Teillä on ollut mukava päivä! Lapsille on tosi tärkeää nähdä ja kokea eläimiä! Meillä täällä päin on kotieläinten vanhainkoti (wanhamarkki) ja sinne pitää aina kesällä mennä, siellä nauttii aikuinenkin. Suurin osa eläimistä on vapaana ja tulevat juttusille!

    VastaaPoista
  18. Tällaiset hetket ovat niin ihania ja tärkeitä - pikkuihminen muistaa varmasti tällaiset vielä isonakin....ja ihania kuvia ja rasioita - on se jännä, että lapset jaksaa keskittyä, kun on mieleistä puuhaa! - minkämerkkistä ja mistä olet nuo rasian krakleerausaineet hommannut...kivaa tuo kimalluskin!

    VastaaPoista
  19. Kivassa paikassa olette käyneet eläimiä katsomassa. Aivan valloittavan ihania teidän rasiat! Mimosa on perinyt mummiltaan kädentaitoja!

    VastaaPoista
  20. Wau, mitä rasioita ! Taitavia tyttöjä olette :) Kyllä on ihanaa puuhailla noitten pikkukätösten kanssa... Minäkin taidan saada askartelukaverini tänne lähelle sieltä Ruutanasta..Heidän suunnitelmansa on muuttaa takaisin tänne ,ennenkuin Ellin koulu alkaa ♥ On se vaan jännä juttu kun ei kaikkia kiinnosta tämä käsillä tekeminen, Ellikin on ainoa 8 lapsenlapsestani. No hänen sisarestaan en tiedä, kun on vasta 2 vuotias.
    Mukavaa lomaa sinulle !

    VastaaPoista
  21. Mahtavat rasiat saittekin aikaiseksi. Erittäin mukavaa tekemistä varmasti molemmille ja lapset kyllä jaksavat keskittyä, jos on mielenkiintoista hommelia meneillään.

    Kivaa viikonloppua ja loman jatkoa :).

    VastaaPoista
  22. Hienot rasiat, kauniit värit ja upea krakleeraus.

    VastaaPoista
  23. Sieviät rasita ja todella ihanat värit. Sopivat kuviin täydellisesti. Sinä onnellinen, kun sinulla on oma Mimosa. Minulla on vain koirat.

    VastaaPoista
  24. Onpas teillä ollut ihana puuhastelupäivä! Ja miten kauniit lopputulokset, kyllä on syytä olla ylpeä ja iloinen näin mainiosta tyttösestä. Ihanat rasiat, ihana Mimosa!

    VastaaPoista