Sivut

tiistai 5. helmikuuta 2013

Krakleerausta

Minä lämpiän näihin uusiin villityksiin aina hitaasti. Toiset ovat saaneet vanhan halkeilevan maalin näköisiä töitä tusinoittain valmiiksi, kun minä vasta opettelen ensimmäistäni. Olen ostanut jo ajat sitten akryylimaalia ja lakkaa krakleerausta varten. Ostin myös vanerisen rasian tarkoitusta varten. Ajattelin, että maalit ovat varmasti todella voimakkaan tuoksuisia, mutta yllätyinkin suuresti, koska maalit ja lakka olivatkin hajuttomia.

Ensin maalasin rasian yksiväriseksi ruskealla maalilla ja annoin rasian kuivua. Kiinnitin lautasliinan maalin kuivuttua kanteen lakalla ja lakkasin koko maalipinnan kauttaaltaan krakleerauslakalla. Lautasliinan alle jäävässä pohjavärissä  tein virheen. Pohjavärin olisi pitänyt olla ehdottomasti vaalea.  Valitsin syreeninkukka-aiheisen lautasliinan, jonka lilat kukat katosivat ruskean pohjavärin vuoksi taustaan. Servetistä ei näkynyt lakkauksen jälkeen paljoakaan  kuvioita. No ei hätää... kun lakka kuivui, maalasin vaalean akryylimaalin lakan (ja myös piloille menneiden servettien) päälle. Tästä alkoikin ihmeiden ihme... maali alkoi halkeilla itsestään. Annoin koko komeuden nyt kuivua ja lakkasin pintaan uuden enkeliaiheisen servetin. Rasia tulee itselleni, joten röpelöinen lopputulos ei haittaa minua.


Tässä käyttämäni akryylimaali ja krakleerauslakka

Tässä kuvia rasiasta. Rasian halkaisija on 20 cm ja servetti on Markon ja Monan tuomasta servettipakkauksesta. Kuten huomaat, piloille mennyt syreeniservetti tekee rasian reunaan erilaisen pinnan, mutta servetti ei onneksi kuulla läpi.






Tässä vielä ikuinen skanneriversio rasiasta:


Tietenkin Krakleerausta oli pakko kokeilla myös pahville, koska askartelen paljon kortteja. Pohjamaalina käytin sinistä maalia. Olin yllättynyt, koska pahville tehty krakleeraus onnistui mainiosti



Nytpä taitaa käydä niin, että kukkaruukkuni saavat uudet pinnat ja katselen muutenkin asioita krakleeraus mielessäni.

Mukavaa viikkoa kaikille ja muistathan uuden haasteeni.

19 kommenttia:

  1. Ihkuihanan rasian teit..on todella upea:)

    VastaaPoista
  2. Wow! Upea! Olen aina ihastellut krakleerattuja töitä.

    Lisäsin sinut siihen lukija-listaan, muut lukijat-kohtaan.
    Jos joskus virallistut, muistuta minua, niin korjaan sinut virallisiin lukijoihin. :)

    VastaaPoista
  3. p.s. piti sanomani, ettei haittaa ollenkaan se kukkaservetti rasiassasi. Ei olisi huomannut, eikä huomaa vaikka sanotkin! Ja toi pahvi... WAUDE!

    VastaaPoista
  4. Voi kuule, minä en vieläkään omista tuollasia aineita. Sinä olet sentään jo noin hienon työ saanut ehtyä tällä aineella :)

    VastaaPoista
  5. Kauniin rasian sait vastoinkäymisistä huolimatta.

    VastaaPoista
  6. Oi, miten kaunis rasia. Tuo pinta on kivan näköistä, tekisi mieli kokeilla :)

    VastaaPoista
  7. upea rasia ja kiitos vinkistä tuon klakeerauksen kanssa. Itsekkin olen kokeillut tuota ainetta ja mitään ei tapahtunut, mutta ohjeellasi tapahtui:))

    VastaaPoista
  8. Ystävä rakas. Sillon kun tein listaa, puolet oli kateissa. Joku bugi tai härö tai en vaan nähnyt puolia ihmisistä.
    Nyt sinut on korjattu oikeaan paikkaan. =) olet ihan virallinen. =D
    jatkan listan tekoa myöhemmin. Toivotaan, että kaikki näkyy silloin.
    Ihnettelinkin, kuinka moni olisi salannut lukemisensa. :-) no näitä sattuu tekevälle.

    VastaaPoista
  9. Upea rasia.
    Tuoklakeeraus on jäänyt miulta kokonaan unholaan, aluksi en tykännytsiitä ollenkaan, mutta nyt kiehtoo ja kovasti.
    Esittelen tänääm haaste työni.

    VastaaPoista
  10. Hei vaan. Haasteeseen vastaamiseni on jäänyt, siihen edell haasteesi....tohon vuodatukseen ei saa kuvia nyt ollenkaan.
    aivan ihana rasia! Kertakaikkiaan. Mullakin on sydämenmallisia pahvilaatikkoja...nekin voisi tuunata tuolla lailla! Kiitos ideasta!

    VastaaPoista
  11. Nätti rasia!
    Krakleeraus on tuttua, mutta enpä oo aikoihin mitään siten tehnyt.
    Tuli sellainen tunne, että pahvin krakleerausta pitää minunkin kokeilla. Aihe pitää vaan ensin kehitellä.

    VastaaPoista
  12. Kaunis rasia ja krakleeraus onnistunut tosi hienosti :)

    VastaaPoista
  13. Kaunis on! Kiitos ihanista korteistasi jotka tulivat tänään:)

    VastaaPoista
  14. Tuuma tunti voittaa touhutunnin sano vanha kansa.
    Uusi aluevaltaus on monikäyttöinen.
    Ilahduttavaa iltaa!

    VastaaPoista
  15. On tämä kiva tekniikka, saa tosi kaunista pintaa. Nätin rasian teit.

    VastaaPoista
  16. Onpa upea rasia. Ja kauniit halkeamat olet saanut aikiseksi.

    VastaaPoista
  17. Onhan aivan ihastuttavan kaunis pinta tuossa krakleerauksessa.

    VastaaPoista